|
||
Search |
Sijainti:
Asunnottomien palveluinnovaatiohankeTeknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus TEKES on myöntänyt kaksivuotisen rahoituksen laajalle asunnottomien palveluinnovaatiohankkeelle. Nimi ovessa -hankkeeseen osallistuvat Espoon, Helsingin, Tampereen ja Vantaan kaupungit sekä Helsingin Diakonissalaitos, Silta-valmennusyhdistys ja Vailla vakinaista asuntoa ry. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 2,7 miljoonaa euroa, josta Tekesin rahoitus kattaa noin puolet. Hanke on osa Vanhasen toisen hallituksen asunnottomuuden vähentämisohjelman toteutusta. Tutkimusavusteisen kehittämishankkeen päämääränä on kehittää hankkeeseen osallistuvien kumppaneiden palvelujärjestelmissä asunto ensin -periaatteisesti toimivia palveluita, jotka kohdentuvat sekä asunnottomuuden vähentämiseen että ennaltaehkäisemiseen. Hankkeen keskeinen yhteiskehittämisen menetelmä on kuntien ja hankekumppaneiden systemaattinen verkostotyö, jossa asiakasnäkökulmalla ja palveluiden käyttäjien kokemusasiantuntijuudella on merkittävä rooli. HDL kehittää asunto ensin -konseptia
Helsingin Diakonissalaitoksen osahankkeessa tähdätään asunto ensin -asumisen konseptin kehittämiseen ja mallintamiseen. Kehittämisen alustana toimivat Alppikadun korttelin tuetun asumisen yksiköt syrjäytyneille, moniongelmaisille ihmisille. Mallin tavoitteena on parantaa asunnottomien ihmisten mahdollisuutta saada oma asunto, onnistua asumisessaan sekä edetä asumisurallaan mahdollisimman normaaliin asumiseen. Asunto ensin -malliin kuuluu kuntouttavan työotteen kehittäminen. Kuntoutus perinteisessä muodossa ei ole osoittautunut kovin tehokkaaksi yhteiskunnasta syrjäytyneille ihmisille. Asunto on täytynyt ansaita aloittamalla ensin asteittain kuntoutus. Helsingin Diakonissalaitoksen kuntoutumisen prosessissa on tavoitteena hallitsemattoman käyttäytymisen muuttuminen hallitummaksi tai sen väheneminen. Vaikeasti asutettavat saavat kodin ja erityispalvelujen tarve vähenee. Hankkeen aikana kehitetään yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden yhdistävä asuttamisen malli, jolla voidaan kuntouttaa sellaisiakin ihmisiä, joiden kohdalla aiemmin on oltu keinottomia ja/tai tulokset ovat olleet vaatimattomia. Helsingin Diakonissalaitoksen hankkeessa on alatavoitteena asuinyhteisön ja ympäristön välisen vuorovaikutuksen lisääminen ja parantaminen ja sitä kautta turvallisuuden tunteen lisääntyminen. Suunnitelmallisella ympäristötyöllä vähennetään haittoja asuinyksiköiden lähiympäristössä toiminnan avoimuudella sekä säännöllisellä vuorovaikutuksella koko kaupunginosan asukkaiden ja työntekijöiden kanssa. Hankkeen tuloksena käytännössä testattuja palveluja
Projektin tuloksena syntyy soveltuvia, käytännössä testattuja ja arvioituja yhteisöllisen työn ja sosiaalisen integraation palveluita ja menetelmiä: a) asunto ensin -asumisen konsepti, johon sisältyy vakavasti syrjäytyneiden asunnottomien asumisen järjestäminen ja asumiseen liittyvien kustannustehokkaiden palveluiden järjestäminen. b) ympäristötyön malli, jolla integroidaan vaikeasti asutettavien asuinyhteisö osaksi muuta asumisympäristöä turvalliseksi ja toiminnalliseksi kokonaisuudeksi. Palveluiden kehittämisen ohella kehittämistyön tuloksista tuotetaan asunto ensin -periaatteisten palveluiden tueksi verkkosivusto www.asunto-ensin.fi. Kansainvälistä yhteistyötä hankkeessa tehdään britannialaisen yliopiston London King's Collegen kanssa. |
|
© Helsingin Diakonissalaitos // www-toteutus Kotimaa-yhtiöiden verkkopalvelut |