Erholan mukaan Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hanke täytti hyvin palkinnon kriteerit. Hanke on hänen mukaan esimerkkityyppinen hanke muillekin samantyyppisille hankkeille.
Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeessa nostettiin esiin ikääntyvien päihdeongelmat ja kehitettiin uusia, vanhus- ja päihdetyön sektorirajat ylittäviä työmenetelmiä. Hankkeen tavoitteena oli myös ikääntyvien terveyteen vaikuttavista alkoholin haitoista tiedottaminen, päihde- ja vanhustyön ammatillisen osaamisen lisääminen, tutkimustiedon kartuttaminen ikääntyneiden alkoholinkäytöstä sekä aiheeseen liittyvän yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen.
Hanketta koordinoi Sininauhaliitto ja siihen kuului kolme osahanketta. Niistä kaksi toteutettiin pääkaupunkiseudun vanhustyössä Helsingin Diakonissalaitoksen ja Sininauhasäätiön sekä Ikäinstituutin johdolla ja kolmas Itä-Suomessa Tyynelän kehittämiskeskuksen hallinnoimana. Hankkeen ensimmäinen vaihe toteutettiin vuosina 2005-2008 ja siinä syntyneiden menetelmien juurruttamista kuntien ja järjestöjen työhön jatketaan jatkohankkeessa vuosina 2009–2011.
Vuoden 2009 Terve-Sos -palkinnot saivat Liika on aina liikaa – ikääntyminen ja alkoholi -hankkeen lisäksi Arki haltuun -hanke sekä Kainuun LiikuntaVasu-hanke. Helsingin kaupungin sosiaaliviraston asiakaspalautejärjestelmä huomioitiin innovaatiopalkinnolla.