Asumispalvelut Koulutuspalvelut Lapset ja perheet Päihdetyö
diakonia rom01

Projektin lähtökohta ja toteutus

Rom po drom -projektin lähtökohtana oli EU-kansalaisen oikeus oleskella toisessa EU-maassa kolme kuukautta rekisteröitymättä joko ns. turistina tai työtä etsien. Kerjääminen ei ole laitonta eikä siihen voi puuttua, ellei se ole häiritsevää.

Projekti toteutettiin katutason jalkautuvana työnä. Diakonissalaitos palkkasi projektiin kaksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista, joista toinen on sairaanhoitaja ja toinen romaniankielentaitoinen sosionomi.

Projektityöntekijöiden tehtävänä oli ensivaiheessa rakentaa luottamukselliset suhteet kadulla oleileviin, kerjääviin, esiintyviin ja kaupusteleviin ihmisiin. Projektissa selvitettiin romanien tulomotivaatiota, ansaintametodeja ja mahdollisuuksia palata omaan kotimaahan. Lisäksi tutkittiin kohderyhmään kuuluvien mahdollisuudet ja halukkuus työllistyä Suomessa.

Projektin loppuraportti valmistui kesällä 2010.

Rom po drom – romanit tiellä
Mitä projektissa tehdään?
Dokumentointi