|
||
Haku |
Sijainti:
Pilke-projekti
Toiminnan tavoitteena on auttaa ja tukea arjessa selviytymisessä, jolloin kotona asumista voidaan mahdollisesti jatkaa pidempään. Elämäntavan muuttaminen ei ole tavoite - päihtymys ei ole este toimintaan osallistumiselle. Ihminen kohdataan sekä yksilönä että ryhmän jäsenenä. Ryhmä tarjoaa sisältöä arkipäivään, kaveruutta, toimintaa ja osallisuuden kokemuksia. Ryhmässä voi keskustella tai olla vaiti, osallistua tekemiseen tai seurata sivusta. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa. Ohjelma ja tekemiset suunnitellaan yhdessä. Ryhmässä voi löytyä jo unohtuneita arjen taitoja, toimintakyky parantua sekä itsetunto vahvistua. Ryhmässä kävijä rohkaistuu liikkumaan kodin ulkopuolella ja yksinäisyys lieventyy. Pilke-ryhmät ovat osa Sininauhaliiton valtakunnallista Liika on aina liikaa - ikääntyminen ja alkoholi hanketta, joka syntyi haasteista vastata ikäihmisten lisääntyviin päihdeongelmiin. Hanketta rahoittaa Raha- automaattiyhdistys vuosina 2005 -2011. Pilke-ryhmät kokoontuvat Pitäjänmäellä Kotikallion Palvelukeskuksessa, Malmilla Malmikodissa ja Myllypurossa Sanervakodissa. Ikääntyminen ja alkoholi -hanke sai Terve-Sos -palkinnon YhteystiedotPilke-projekti Projektityöntekijä Terhi Pajunen Kartat |
|
© Helsingin Diakonissalaitos // www-toteutus Kotimaa-yhtiöiden verkkopalvelut |