Helsingin Diakonissalaitos välittää, vaikuttaa ja saa aikaan uutta.

Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö. Se muodostaa tytäryhtiöineen yhteiskunnallisen konsernin, joka tuottaa monipuolisia sosiaali-, terveys-, ja koulutusalan palveluja.

Helsingin Diakonissalaitos on vaikeiden yhteiskunnallisten ongelmien asiantuntija ja alan suunnannäyttäjä, jolla on vahva sosiaalinen omatunto. Liki 150 vuoden ajan HDL on ollut luomassa uusia ratkaisuja niillä yhteiskunnan alueilla, joilla ihmiset syystä tai toisesta uhkaavat jäädä palvelujen ulkopuolelle.

Lue lisää: Helsingin Diakonissalaitos välittää, vaikuttaa ja saa aikaan uutta.

"Rafael" voitti pitkäaikaisasunnottomien asumispalveluyksikön suunnittelukilpailun

Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaan liittyvän Helsingin suunnittelukilpailun on voittanut Helsingin Diakonissalaitoksen ja JKMM Arkkitehtien suunnitelma nimimerkillä Rafael. Kilpailu koski uudenlaisen asumispalveluyksikön suunnittelua.

Kilpailulla haettiin tekijää, jolla on mahdollisuus toteuttaa koko hanke: rakennuksen suunnittelu, toteutus ja palvelujen tuottaminen. Voittajan valinnassa pääpaino oli palvelukonseptin innovatiivisuudella ja palvelun toteuttamiskelpoisuudella. Tuomariston mukaan Rafaelin palvelukonseptissa yhdistyy asukkaiden yksityisyys ja yhteisöllisyys hyvällä tavalla ja palvelukokonaisuus toteutuu joustavasti asukkaiden tarpeiden mukaan.

Suunnittelukilpailun tavoitteena oli etsiä uudentyyppistä asumisen, palvelujen ja ympäristön kokonaisratkaisuun perustuvaa konseptia. Konkreettisena tavoitteena on aikaansaada asumispalveluyksikkö, jossa asuminen ja palvelut voidaan yhdistää mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.

Helsingin kaupunki on osoittanut kilpailulle tontin Kivelän sairaala-alueelta Mechelininkadun varrelta. Rakennuspaikka mahdollistaa noin 50 asuntopaikan rakentamisen.

Taustaa

Ympäristöministeriö, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, Stakes (THL) sekä Helsingin, Espoon ja Tampereen kaupungit sopivat valtakunnallisen suunnittelukilpailun järjestämisestä osana pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa. Helsinki, Espoo ja Tampere järjestivät kukin oman suunnittelukilpailunsa.

Suunnittelukilpailu julkistettiin 10.3.2009 ja määräaikaan 29.5.2009 mennessä Helsingissä jätettiin sisään neljä ehdotusta. Kilpailuehdotukset käsiteltiin anonyymisti nimimerkeillä.

Lisätietoja

JKMM Arkkitehdit
Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma Helsingissä
Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma ARAn sivuilla