|
||
Haku |
Kansainvälinen diakonia on palvelutyötä, joka perustuu kaikki rajat ylittävään kristilliseen lähimmäisen rakkauteen. Se toteutetaan työnä syrjäytymisvaarassa olevien ja jo syrjäytyneiden, hyväksikäytettyjen sekä eri tavoin köyhien puolesta ja heidän kanssaan. Se on työtä ihmisarvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta, joka luo ja vahvistaa mielekkään elämän edellytyksiä. Se on yhteistyötä, ihmisten kesken ja yhteiskunnan rakenteissa. Kansainvälinen diakonia on jo perustamisajoista alkaen ollut osa Diakonissalaitoksen toimintaa, diakonista ajattelua ja eettistä vakaumusta. Kansainvälinen diakonia ei hyväksy erotteleviksi eikä eriarvoistaviksi syiksi rodullisia, uskonnollisia, poliittisia, sosiaalisia, maantieteellisiä sekä sukupuoleen tai ikään perustuvia raja-aitoja. Armo kuuluu jokaiselle ihmiselle, mikä tahansa onkaan hänen taustansa ja tarinansa. Kehitysyhteistyömme painopistealueita ovat eteläinen ja itäinen Afrikka, joissa pyrimme alueelliseen ja temaattiseen keskittämiseen ja toimivien pitkäkestoisten yhteistyösuhteiden luomiseen. Kehitysyhteistyössä panostetaan diakoniaosaamisen ja -valmiuksien vahvistamiseen yhteistyökirkkojen kanssa sekä HIV-pandemian hallintaan ei ainoastaan terveysongelmana vaan laajana sosiaalisena, yhteiskunnallisena ja kehityskysymyksenä. Kehitysyhteistyöhankkeidemme aloitteet ovat syntyneet kumppaneiltamme. Teemme kansainvälistä diakoniatyötä vastavuoroisena oppimisprosessina, joka tuottaa uutta osaamista kumppaneillemme ja myös Diakonissalaitokselle. Jokaiselle oikeus olla ihminen! Kirahvin jalanjälki
Eteläisen Afrikan luterilaisten kirkkojen sosiaalisen vastuun hanke (LUNODIA - LUCSA Nordic Diakonia)
Ihmiskaupan vastainen hanke eteläisessä Afrikassa – Project against the human trafficking for commercial exploitation in Southern Africa
DiC – Diakonia in the City – Diakonia kaupungistuvassa yhteiskunnassa – Sosiaalisen vastuun projekti Namibian evankelis-luterilaisessa kirkossa
CUAHA – Hiv ja aids -työ kirkkojen yhteisenä haasteena eteläisessä ja itäisessä Afrikassa
Botswanan luterilaisten kirkkojen diakonian ja sosiaalisen vastuun kehittämisohjelma
|
|
© Helsingin Diakonissalaitos // www-toteutus Kotimaa-yhtiöiden verkkopalvelut |