Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö. Se muodostaa tytäryhtiöineen yhteiskunnallisen konsernin, joka tuottaa monipuolisia sosiaali-, terveys-, ja koulutusalan palveluja.
Helsingin Diakonissalaitos on vaikeiden yhteiskunnallisten ongelmien asiantuntija ja alan suunnannäyttäjä, jolla on vahva sosiaalinen omatunto. Liki 150 vuoden ajan HDL on ollut luomassa uusia ratkaisuja niillä yhteiskunnan alueilla, joilla ihmiset syystä tai toisesta uhkaavat jäädä palvelujen ulkopuolelle.
Lue lisää: Helsingin Diakonissalaitos välittää, vaikuttaa ja saa aikaan uutta.
Roottori avaa uusia näkökulmia elämäänRoottori on osallistavan kansalaistoiminnan projekti, jota toteutetaan Helsingin Kivikossa ja Vesalassa sekä Vantaan Länsimäessä. Projekti on suunnattu työttömille, eläkeläisille ja niille, jotka kokevat tulleensa syrjäytetyiksi yhteisöistään ja haluavat aikalisän miettiäkseen vaihtoehtoja elämälleen. Roottori järjestää yhteisövalmennusta, jonka tavoitteena on innostaa, evästää ja avata uusia näköaloja omaan elämään ja oman asuinalueen kehittämiseen. Valmennukseen osallistuneet voivat käynnistää omia toimintaryhmiä ja miniprojekteja, joiden toteuttamisessa Roottorin työntekijät ja yhteistyökumppanit ovat tukena. Kansalaistoimintaa Kivikossa, Vesalassa ja Länsimäessä Projekti toteutetaan yhteistyössä Kivikon, Vesalan ja Länsimäen asukkaiden ja eri toimijoiden kanssa. Keskeisiä yhteistyötahoja ovat Helsingin ja Vantaan kaupungit, Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät sekä kolmannen sektorin toimijat. Vuosina 2010–2013 toteutettavan hankkeen rahoittavat Raha-automaattiyhdistys ja Helsingin Diakonissalaitos. YhteystiedotRoottori Projektipäällikkö Kaija Tuuri Projektiasiantuntija Sakari Selin
|