Helsingin Diakonissalaitos välittää, vaikuttaa ja saa aikaan uutta.

Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö. Se muodostaa tytäryhtiöineen yhteiskunnallisen konsernin, joka tuottaa monipuolisia sosiaali-, terveys-, ja koulutusalan palveluja.

Helsingin Diakonissalaitos on vaikeiden yhteiskunnallisten ongelmien asiantuntija ja alan suunnannäyttäjä, jolla on vahva sosiaalinen omatunto. Liki 150 vuoden ajan HDL on ollut luomassa uusia ratkaisuja niillä yhteiskunnan alueilla, joilla ihmiset syystä tai toisesta uhkaavat jäädä palvelujen ulkopuolelle.

Lue lisää: Helsingin Diakonissalaitos välittää, vaikuttaa ja saa aikaan uutta.

Lisää Pilkeporukoista

Pilkeporukassa kohdataan yksilöllisesti, saa vaikkapa vain olla – ja olla oma itsensä. Porukassa saa seuraa ja vertaistukea.

Päivän aikana syödään aamupalaa, käydään läpi päivän kuulumisia, ollaan yhdessä ja tehdään yhdessä erilaisia asioita ohjelman mukaan.

Malmin Pilkeporukka kokoontuu tiistaisin klo 10-12.30. Malmikodilla, Kunnantie 2, 00700 Helsinki.

Kotikallion Pilkeporukka kokoontuu keskiviikkoisin klo 9.30-13.30 Kotikallion palvelukeskuksessa, Kyläkirkontie 6-10 E, 00370 Helsinki. 

Myllypuron Pilkeporukka kokoontuu torstaisin klo 9.30-12.00 Sanervakodilla, Karistimentie 4, 00920 Helsinki.

Mukaan voi tulla diakoniatyöntekijöiden, sosiaalitoimen tai kotihoidon ohjaamana.

Tarvittaessa mukaan tuloa autetaan kotikäynnein ja opastamalla liikennevälineiden käytössä (palvelulinja).

Pilkeporukassa kävijä maksaa matkakustannukset ja aterian itse.