Kulttuurihenkilöitä: Käkikoski, Inha

Heponiemen löysi maisteri I. K. Inha, joka rakennutti niemeen ensimmäisen mökin, Maisterin tuvan.

Inhan jälkeen Heponiemen omistajiksi tulivat kamreeri Juha Ennola vaimoineen. Heidän perheeseensä kuului vakiovieraana Heponiemessä kirjailija, kansanedustaja Hilda Käkikoski.

I.K. Inha

Inha, alkuperäiseltä nimeltään Konrad Into Nyström syntyi Virroilla 12.11.1865 ja kuoli leukemiaan Helsingissä 3.4.1930. Hän muutti sukunimensä Nyströmistä Inhaksi viisivuotiaana kuolleen sisarensa etunimen mukaan.

Inha oli kirjailija, suomentaja ja merkittävä valokuvaaja. Hän kuvasi vanhaa suomalaista kansanperinnettä mm.Vienan Karjalassa ja Uhtualla sekä laajasti Suomen maisemia mm. Itä-Suomessa Kolilla ja Laatokalla sekä pohjoisessa Sallassa, Kuusamossa ja Paanajärvellä.  Ansiokkaan työnsä vuoksi häntä voidaankin sanoa Suomen kansallisvalokuvaajaksi.

Pitkät valokuvausmatkansa sekä Suomessa, kuin myös ulkomailla Inha teki siihen aikaan kutsutulla velocipedillä. Tälle menopelille Inha sittemmin antoi nimen polkupyörä ja sehän on nyt suomen kielessä yleisesti kaikkien käytössä.

I.K.Inha Heponiemessä

Maisteri I.K.Inha souteli 1800 ja 1900 luvun taitteessa Karjalohjan Puujärvellä etsien itselleen mökin paikkaa. Heponiemen  kohdalla  hän ihastui niemen  kauneuteen, hiekkarannan puhtauteen ja erityisesti ikivanhaan tammimetsään. Inha teki maanomistajan kanssa kaupat. Isäntä arvioi paikan myytävän metsän mukaan, Inha taas luonnonkauneuden mukaan. Molemmat olivat kauppaan varsin tyytyväisiä.

Inha rakennutti niemeen Maisterin tuvan itselleen ja tuvan taakse hän raivasi pellon.  Tämä Maisterin tupa on Heponiemen ensimmäinen rakennus. Kuitenkin Inha asusti tuvassaan vain vuoden verran v.1903- 1904 välisen ajan. Hän myi alueensa Juho ja Hildi Ennolalle ja näin alkoi uusi vaihe Heponiemessä.

Kirjassaan Suomen maisema (1909) Inha kertoo varsin laajasti Heponiemestä ylistäen sen kauneutta. Tässä lyhyt lainaus Inhan tekstistä kirjasta Suomen maisema:

Huvilan paikka

"Tänne Puujärjen rannoille vihdoin saavuin, monta paikkaa katseltuani. Seutu minua miellytti, sen rannoilta piti saada asuinpalsta, kappale aivan omaa maata kirkkaan järven rannalta. Kauan epäröin paikan välillä, kunnes vihdoin, moniaana syysiltana soudellessani, äkkiä havahduin erään hiekkarannan puhtauteen ja nuoren lehtimetsän kauneuteen sen päällä. Nousin maalle ja huomasin niemen vanhaksi ahon pohjaksi. Kohosin mäen päälle, ja sieltä avautui järvelle näköala niin kaunis, että lumoutuneena jäin sitä katselemaan. Olisipa tässä talon paikka.

Ja vihdoin nousin vuorelle. Täältä näkyivät kaikki nuo erilaiset, vaihtelevat maanpaikat, erilaiset ja eri-ikäiset metsiköt ja pienet niityt ja notkot niiden välissä. Mutta aivan jäin sanattomaksi hämmästyksestä, kun vuorelta laskeusin talon puolelle ja huomasin korkean lehtimetsän vuoren juurella olevan ikivanhaa tammikkoa. En missään ollut ennen nähnyt niin ihanaa, vanhaa, voimallista tammimetsää.

En voinut kylläkseni ihailla tätä uljasta puistoa, jossa lehvä, puitten iästä huolimatta, oli niin kuultavan kirkasta, ettei mikään muu puumme vedä sen vihannuudelle vertoja."

Hilda Käkikoski

Hilda Käkikoski , ent.  Sjöström syntyi Lappträskin pitäjässä,  Porrlammin kylässä  v.1864. Isä Johannes Sjöström oli  ammatiltaan seppä ja mylläri. Hän kuoli niin varhain, ettei  Hildalla ollut hänestä mitään muistoja.

Äiti Liisa Jaakontytär  sekä isäpuoli Magnus Henriksson opettivat Hildaa omalla esimerkillään ihailemaan ja rakastamaan hyvin tehtyä työtä. Äiti erityisesti kasvatti Hildaa epäitsekkyyteen, uhrautuvaisuuteen ja rehellisyyteen.

Hildan lapsuuteen ja koko myöhempään elämään vaikutti suuresti myös lempeä, nöyrä, ”kärsimysten koulussa kirkastettu” äidinäiti.

Kotona ei ollut muita kirjoja kuin allakka ja Hildan opinhalu oli kova. Kotikylänsä kansakoulun jälkeen hän 14-vuotiaana lähti Helsingin Suomalaiseen Tyttökouluun ja tuli myöhemmin oppilaaksi Suomalaiseen Jatko-opistoon v. 1885, josta valmistui v. 1888.

Hilda oli lahjakas, sinnikäs ja menestyi opinnoissaan hyvin. Yksinäisyys, ikävä sekä ankeat asuinolot kuitenkin piinasivat. Ne aiheuttivat sairautta ja välillä koulun keskeyttämistä.

Lapsuudessa saadut esimerkit kasvattivat hänestä kuitenkin uhrautuvan, työtä rakastavan opettajan, kasvattajan, kirjailijan sekä kansanedustajan.

Opettaja, kasvattaja, luennoitsija, kirjailija ja kansanedustaja

Hildan Käkikoski toimi Suomen kielen ja historian lehtorina Helsingin Suomalaisessa yhteiskoulussa. Helsingin kansanopiston kurssit,  jotka perustettiin v. 1892, saavuttivat myös suuren suosion ja laajenivat Hildan innoittavien esitelmien ansiosta.

Suomalaisuus ja kansallisuusaate tulivat ilmi konkreettisesti siinä, että hän jo nuorena muutti nimensä Sjöström Käkikoskeksi. ”Olen suomalainen ja kristitty ja se on onnen ankkuri.”

Muita tärkeitä ihanteita olivat siveellisyys, raittiusaate, naisasia sekä rakkaus Suomen nuorisoon.

Sydämen sivistys, itsekasvatus sekä rehellisyys ilmenevät hyvin tässä Hildan lauseessa ”Ole oma itsesi, ole ehyt, ole todellinen.”

Suomi sai yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden 1.10.1906. Vuoden 1907 eduskuntavaaleissa Hilda Käkikoski oli Suomalaisen puolueen ehdokkaana ja hänet valittiin Suomen ensimmäiseen eduskuntaan. Kansanedustajana hän vaikutti vuodet 1907- 1910 ja teki mm. aloitteen kouluruokailun järjestämisestä, joka toteutuikin vuonna 1908.

Hilda Käkikosken vaiheet Heponiemessä

Vuodesta 1895 lähtien oli Hilda jo asunut  Ennoloiden  luona Helsingissä  Diakonissalaitoksen naapurissa. Näin he tutustuivat jo silloin diakonissojen työhön, jota myös suuresti arvostivat.

Kun Juho ja Hildi Ennola muuttivat Heponiemeen  v.1905, muutti Hilda Käkikoski myös heidän mukanaan. Hildalla oli Heponiemen suuressa talossa oma huone ja siellä hän kirjoitti valmiiksi suurteoksensa Suomen historia nuorisolle. Vaikka Hildan heikko terveys olisikin kaivannut lepoa, ei hän kuitenkaan Karjalohjalla asuessaan  malttanut levätä, vaan otti täydellä antaumuksella osaa seudun elämään. Hän piti esitelmiä ja puheita raittius- ja nuorisoseuroissa. Seudun nuoret olivat tervetulleita Heponiemeen, jossa moni sai häneltä kalliita neuvoja.

Diakonissalaitoksen sisar Hanna Masalin vieraili usein Heponiemessä lomallaan. Hän ihastui entisenä luonnontiedon opettajana Heponiemen luonnon kauneuteen. Ystävystyminen luontoa arvostavan Hanna Masalinin kanssa sai Ennolat tekemään ratkaisevan päätöksen Heponiemen ”tämän rakkaan lapsensa” luovuttamisesta Diakonissalaitokselle.

Lahjakirja Diakonissalaitokselle

Kun Juho ja Hildi Ennola päättivät lahjoittaa Heponiemen Diakonissalaitokselle 26.8.1912, oli Hilda Käkikoskella tässä asiassa tärkeä tehtävä. Kamreeri Ennola pyysi häntä kirjoittamaan lahjakirjan puhtaaksi kahtena kappaleena. Lisäksi hän sai lähteä hakemaan hevosella paikalle kahta todistajaa.

Illalla pidettiin juhlallinen tilaisuus asian julkaisemiseksi. Hildi Ennola pyysi, että Hilda Käkikoski ilmoittaa asian palvelusväelle, koska hän itse oli liian liikuttunut ja Juho oli mennyt jo levolle. Niinpä Hilda kertoi lahjoituksesta palvelusväelle pienen puheen kera. Lopuksi he kaikki rukoilivat Heponiemen nykyisten sekä vastaisten omistajien ja asukkaiden puolesta.

Vain muutama kuukausi tämän jälkeen 14.11.1912 Hilda Käkikoski kuoli Diakonissalaitoksella. Hänen  kansanopiston oppilaansa tekivät aloitteen muistokiven pystyttämisestä. Hilda Käkikosken hauta, jossa tämä suuri muistokivi on, löytyy Karjalohjan kirkkomaalta.