Helsingin Diakonissalaitos välittää, vaikuttaa ja saa aikaan uutta.

Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö. Se muodostaa tytäryhtiöineen yhteiskunnallisen konsernin, joka tuottaa monipuolisia sosiaali-, terveys-, ja koulutusalan palveluja.

Helsingin Diakonissalaitos on vaikeiden yhteiskunnallisten ongelmien asiantuntija ja alan suunnannäyttäjä, jolla on vahva sosiaalinen omatunto. Liki 150 vuoden ajan HDL on ollut luomassa uusia ratkaisuja niillä yhteiskunnan alueilla, joilla ihmiset syystä tai toisesta uhkaavat jäädä palvelujen ulkopuolelle.

Lue lisää: Helsingin Diakonissalaitos välittää, vaikuttaa ja saa aikaan uutta.

Pilke-projekti

Pilke-ryhmät ovat vertaistuellisia pienryhmiä, pilkeporukoita, joihin päihteitä käyttäviä ja elämäntapansa syrjäyttämiä yli 60-vuotiaita etsitään, kutsutaan ja saatellaan. Etsivä työ tapahtuu verkostoissa, yhteydenpidossa sosiaalitoimen, terveystoimen, kotihoidon ja seurakuntien diakoniatyön kanssa.

Toiminnan tavoitteena on auttaa ja tukea arjessa selviytymisessä, jolloin kotona asumista voidaan mahdollisesti jatkaa pidempään.

Elämäntavan muuttaminen ei ole tavoite - päihtymys ei ole este toimintaan osallistumiselle. Ihminen kohdataan sekä yksilönä että ryhmän jäsenenä. Ryhmä tarjoaa sisältöä arkipäivään, kaveruutta, toimintaa ja osallisuuden kokemuksia. Ryhmässä voi keskustella tai olla vaiti, osallistua tekemiseen tai seurata sivusta. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa. Ohjelma ja tekemiset suunnitellaan yhdessä. Ryhmässä voi löytyä jo unohtuneita arjen taitoja, toimintakyky parantua sekä itsetunto vahvistua. Ryhmässä kävijä rohkaistuu liikkumaan kodin ulkopuolella ja yksinäisyys lieventyy.

Pilke-ryhmät ovat osa Sininauhaliiton valtakunnallista Liika on aina liikaa - ikääntyminen ja alkoholi hanketta, joka syntyi haasteista vastata ikäihmisten lisääntyviin päihdeongelmiin. Hanketta rahoittaa Raha- automaattiyhdistys vuosina 2005–2011.

Pilke-ryhmät kokoontuvat Pitäjänmäellä Kotikallion Palvelukeskuksessa, Malmilla Malmikodissa ja Myllypurossa Sanervakodissa.

Ikääntyminen ja alkoholi -hanke sai Terve-Sos-palkinnon

Yhteystiedot

Pilke-projekti
Alppikatu 2
00530 Helsinki

Projektityöntekijä Terhi Pajunen
Puh. 050 535 9114
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kartat
Kotikallio
Malmikoti
Sanerva

Pilkeporukat ovat vertaistuellisia pienryhmiä