Helsingin Diakonissalaitos välittää, vaikuttaa ja saa aikaan uutta.

Helsingin Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö. Se muodostaa tytäryhtiöineen yhteiskunnallisen konsernin, joka tuottaa monipuolisia sosiaali-, terveys-, ja koulutusalan palveluja.

Helsingin Diakonissalaitos on vaikeiden yhteiskunnallisten ongelmien asiantuntija ja alan suunnannäyttäjä, jolla on vahva sosiaalinen omatunto. Liki 150 vuoden ajan HDL on ollut luomassa uusia ratkaisuja niillä yhteiskunnan alueilla, joilla ihmiset syystä tai toisesta uhkaavat jäädä palvelujen ulkopuolelle.

Lue lisää: Helsingin Diakonissalaitos välittää, vaikuttaa ja saa aikaan uutta.

Tutkimustoiminta  

Helsingin Diakonissalaitos harjoittaa sääntöjensä mukaisesti palvelutehtäväänsä liittyvää tieteellistä tutkimustyötä sekä julkaisu- ja tiedotustoimintaa.

Tutkimustoiminnassa Helsingin Diakonissalaitos linkittyy valtakunnalliseen yliopisto- ja ammattikorkeakoulutasoiseen syrjäytyneisyyttä koskevaan tutkimukseen. Painopisteenä on vaikuttavuustutkimus lastensuojelun, huumetyön, asunnottomuuden, etsivän nuoriso- ja vanhustyön sekä taiteen hyvinvointivaikutusten aloilla.

Kaikkien Helsingin Diakonissalaitoksen palvelualueiden tarpeisiin valmistuu jatkuvasti opinnäytetöitä lähinnä Diakonia-ammattikorkeakoulusta.

Helsingin Diakonissalaitoksella on tutkimuseettinen toimikunta.

Tutkimusyhteistyökumppanit

Helsingin Diakonissalaitoksen tutkimusyhteistyökumppaneita ovat Diakonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion yliopiston oikeuspsykiatrian klinikka, kansanterveystieteen laitos ja sosiologian laitos, Suomen akatemia, Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos, Helsingin yliopiston oikeuslääketieteellinen, yhteiskuntapolitiikan, psykologian ja sosiaalipolitiikan laitos, Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos sekä lääketieteellinen tiedekunta, Turun yliopiston kasvatustieteiden laitos, Sininauhaliitto, Pääkaupunkiseudun sosiaalialan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Socca), Teatterikorkeakoulu, Aucklandin yliopisto sekä Pietarin Pavlovin lääketieteellinen yliopisto.

Päihde- ja mielenterveystyö

Päihde- ja mielenterveystyön palvelualueella toteutetun tutkimuksen, joka oli osa Suomen Akatemian Päihteet ja Addiktio -tutkimusohjelmaa (2007-10), tulokset julkaistiin American Journal of Psychiatry -journaalissa.

Amfetamiiniriippuvuuden naltreksoni-implantaatti-hoitotutkimus Pietarin Pavlovin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa jatkuu.

Asumispalvelut

Asumispalveluissa käynnistyi vuonna 2010 asumisyksikkö Auroratalon vaikuttavuustutkimus yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa, professori Juho Saaren vetämänä.

Taide- ja kulttuuritoiminta

Taide- ja kulttuuritoiminnassa valmistui vuonna 2010 näyttelijän työtä ja taiteen merkitystä hoitolaitoksissa tutkiva Jussi Lehtosen Teatterikorkeakoulun tohtorin tutkinnon käytännöllisen osa "Samassa valossa – näyttelijäntyö hoitolaitoskiertueella", joka on tehty Helsingin Diakonissalaitoksen piirissä.

Monikulttuurisuus

Monikulttuurisuustutkimuksen saralla Sami Alanne julkaisi Helsingin Diakonissalaitoksen Kidutettujen kuntoutuskeskuksen potilastyöstä Sibelius Akatemian musiikkiterapian väitöskirjan "Music Pyschotherapy with Refugee Survivors of Torture".

Lapsi- ja perhetyössä on käynnissä Arjesta voimaa – lastensuojelun merkitys kotoutumisessa -tutkimushanke Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa osana Metropolialueen kaupunkitutkimuksen tutkimus- ja yhteistyöohjelmaa (KatuMetro) ja sen rahoituksella. Hankkeessa valmistui vuonna 2010 Marja Blatterin selvitys monikulttuuristen lasten tiestä intensiivihoitoon sosiaalitoimen päätösten ja asiantuntijatekstien kautta tarkasteltuna. Tutkimustuloksia esiteltiin kansainvälisessä European Society for Child and Adolescent Psychiatry -konferenssissa kesäkuussa 2011 (Huikuri & Blatter 2011).

Lapsi- ja perhetyö

Lapsi- ja perhetyön toinen tutkimushankekokonaisuus tarkastelee lasten ja nuorten intensiivihoidon vaikuttavuutta ja sitä ovat rahoittaneet Alli Paasikiven säätiö sekä Otto A. Malmin lahjoitusrahasto. Tutkimustuloksia on julkaistu Yhteiskuntapolitiikka –lehdessä (Honkinen & Pasanen 2011; Kumar & Pasanen 2012) sekä Valtakunnallisilla sijaishuollon päivillä lokakuussa 2011 (Åstedt et al. 2011, Pajamäki et al. 2011).