Oikotiet

Sisältöön. Palveluvalikkoon. Yleisvalikkoon.
Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)English (United Kingdom)
Tekstin koko

Haku

Sijainti: Tutkimus Yhteistyö DIAK–HDL

DIAK–HDL-yhteistyö

Huomaa, avaa uuteen ikkunaan TulostaSähköposti

Eeva Ryynänen
TtM, lehtori, hanke- ja tutkimustoiminnan koordinaattori
Diakonia-ammattikorkeakoulu
Diak Etelä/Helsingin toimipaikka

Olen työskennellyt Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diak Etelä, Helsingin yksikkö) terveysalan lehtorina vajaat kolme vuotta ja keväästä 2008 ajan työtäni on rikastuttanut tehtävä Helsingin Diakonissalaitoksen diakoniatoimen hanke- ja tutkimuskoordinaattorina. Puolet työstäni koostuu koordinaattorin tehtävistä. Huomaan usein kuvailevani työtäni eräänlaiseksi näköalapaikaksi. Toimin viestin viejänä ja tuojana, tarkkailijana, toimijana, kuuntelijana ja ideoijana. Kuunteleminen on kenties tässä työssä kaikkein tärkeintä. Uskon, että toimivan yhteistyön lähtökohtana on avoin keskustelu, konkreettinen kohtaaminen ja kaikkien osapuolten lähtökohtien ja toiveiden kartoitus.

On ollut innostavaa ja avartavaa päästä tutustumaan Diakonissalaitoksen toimintaan ja erityisesti ihmisiin, työntekijöihin ja asiakkaisiin. Minut on otettu avoimin mielin vastaan ja olen voinut kokea, että yhteistyötä pidetään tärkeänä molemmin puolin. Viime viikolla matalan kynnyksen päiväkeskus Stoorissa eräs kävijä katsoi minua pitkään, totesi minun näyttävän virkeältä ja kätteli lämpimästi. Tämä kohtaaminen ilahdutti, antoi uutta voimaa ja oli minulle tärkeä, koska haluan olla konkreettisesti tekemisissä niiden ihmisten kanssa, joiden vuoksi työtä lopulta teen. Yhteistyö Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Helsingin Diakonissalaitoksen välillä koostuu monenlaisesta toiminnasta, muun muassa säännöllisistä yhteistyötapaamisista, hankkeista, tutkimus - ja kehittämistoiminnasta, koulutuksista, asiantuntijavaihdosta, vierailukäynneistä ja opiskelijoiden käytännön harjoitteluista ja opintoihin linkittyvistä oppimistehtävistä. Yksi tärkeä ja toimivaksi osoittautunut yhteistyön muoto on ollut Työelämätuutorointi, jossa on tällä hetkellä mukana yhteensä yhdeksän Helsingin Diakonissalaitoksen työntekijää huume - ja mielenterveystyöstä ja asumispalveluista. Syksyllä perehdytetään mukaan jälleen uusia työelämätuutoreita Lapsi- ja perhetyöstä. Hanke - ja tutkimuskoordinaattorin työhön kuuluu myös Helsingin Diakonissalaitoksen eettisessä toimikunnassa esittelijänä toimiminen.

Työssäni yksi tärkeä tehtävä on opiskelijoiden rekrytointi Helsingin Diakonissalaitoksen yksiköihin. Helsingin Diakonissalaitoksen paikoista tiedottaminen, vierailukäynnit, työelämätuutorointi ja palvelualueiden esittelyt opiskelijoille tuottavatkin jo tulosta. Viime lukukausina kaikki halukkaat eivät ole edes mahtuneet Helsingin Diakonissalaitokselle harjoitteluun. Koen, että myös opiskelijalle harjoittelu Helsingin Diakonissalaitoksella on näköalapaikka. Tuleepa opiskelija työskentelemään valmistuttuaan missä vain, kokemus "sateisten teiden kulkijoista" tulee olemaan tarpeellinen. Tänä keväänä eräs opiskelija kuvasikin, että harjoittelu on ollut "ennakkoluuloja murtava ja silmiä avaava kokemus". Opiskelija kertoi keskustelevansa perheensä ja tuttaviensa kanssa nyt aivan uudella tavalla asunnottomista ja päihteitä käyttävistä ihmisistä ja heille tarjottavista palveluista. Eräs terveydenhoitajaopiskelija kuvasi seuraavasti harjoittelupaikkaansa: "Ilmapiiri on inhimillinen ja kannustava, eikä huumoriakaan ole unohdettu. Kaikki nämä seikat edesauttavat hoidon onnistumista ja tuovat asukkaille elämäniloa raskaiden elämänkokemusten jälkeen." Opiskelija pohti myös kuuntelemisen merkitystä hoitotyössä: "Täytyy vain varoa, ettei tarkkaile itseään niin paljon, että unohtaa kuunnella mitä toinen sanoo!" Tämä oli mielestäni hieno oivallus, jota myös itse pyrin toteuttamaan työssäni.

Jatkukoon yhteistyömme Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa entistä tiiviimpänä, vakaampana ja virkeämpää.

Takaisin

Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä