|
||
Sök |
Sijainti:
Jussi Lehtosen teos Samassa valossa ilmestynyt
Teos rakentuu Jussi Lehtosen kiertuepäiväkirjan ympärille. Äänessä ovat vuoroin itse esiintyjä, vuoroin katsojat, vuoroin yksiköiden työntekijät. Kirja on suunnattu erityisesti esiintyville taiteilijoille sekä terveydenhuollon ja sosiaalityön ammattilaisille. Jussi Lehtonen (s. 1974) on Suomen Kansallisteatterin näyttelijä ja suomentaja. Kirja on hänen Teatterikorkeakoulun teatteritaiteen tohtorin tutkintonsa käytännöllinen osa. Kirjan valokuvat on ottanut Hanna Weselius. Samassa valossa on julkaistu yhteistyössä Suomen Mielenterveysseuran ja Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa, jotka ovat olleet mukana Terveyttä kulttuurista -verkostossa 2000-luvulta lähtien. Mielenterveysseuran viestintäjohtaja Tarja Heiskanen toivoo, että Jussi Lehtosen avaamalla polulla olisi monia seuraajia: "Jussi Lehtonen on tehnyt uraa uurtavaa työtä viemällä kulttuuria sinne, missä sitä ehkä kipeimmin tarvitaan, mutta missä sitä tähän asti on ollut vain niukasti saatavilla." Diakonissalaitoksen viestintäpäällikkö Markku Niskanen painottaa, että taidetoimintaa ei ole tuotu mukaan irrallisena ilmiönä, vaan sille on haluttu antaa aito paikka hoitotyössä: "Taiteen paikka on vahvistunut, koska se on liitetty organisaation rakenteisiin ja sitä kautta henkilökunnan ja asiakkaiden arkeen. Näkemyksemme mukaan taide kuluu kaikille. Taidetarjontamme ei ole terapiaa; sen tavoitteena on tarjota ihmiselle mahdollisuus kokea jotakin hyvin henkilökohtaisella tasolla." Lisätiedot, arvostelukappale- ja haastattelupyynnöt:
Anna-Riikka Carlson |
|
© Helsingin Diakonissalaitos // www-toteutus Kotimaa-yhtiöiden verkkopalvelut |