Oikotiet

Sisältöön. Palveluvalikkoon. Yleisvalikkoon.
Finnish (Suomi)Svenska (Sverige)English (United Kingdom)
Tekstin koko

Sök

Museum

Helsingin Diakonissalaitos perustettiin vuonna 1867 everstinna Aurora Karamzinin aloitteesta ja taloudellisella tuella. Katovuodet, nälkä ja kulkutaudit kulkivat käsi kädessä, ja pieni kahdeksanpaikkainen kulkutautisairaala tuli todelliseen tarpeeseen. Esikuva saatiin Saksasta, jossa oli perustettu ensimmäinen evankelinen diakonissalaitos Kaiserswerthin kaupunkiin vuonna 1836.

Saksalaisen mallin mukaan tässä Suomen ensimmäisessä diakonissalaitoksessa hoidettiin sairaita ja koulutettiin diakonissoja, autettiin köyhiä ja huolehdittiin kodittomista lapsista.

Yhteiskunnan kehittymisen myötä kansalaisten perushyvinvointi on lisääntynyt, mutta uusia ongelmia on tullut tilalle. Tämän päivän haasteita ovat mm. syrjäytyminen, lisääntyneen alkoholinkulutuksen ja huumeidenkäytön mukana tulleet ongelmat, hiv ja aids. Vaatimattomasta sisarkodista on tullut 140 vuodessa suuri konserni, joka on ottanut erityistehtäväkseen syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten auttamisen ja heikoimpien puolesta puhumisen.

Helsingfors Diakonissanstalt

Obs, öppna i ett nytt fönster. Skriv utSkicka sidan

Se videon genom att klicka på "läs mer" länken.

Läs mer...

 

Diakonissanstalts museum

Obs, öppna i ett nytt fönster. Skriv utSkicka sidan

Grafiska konstnären Riitta Ojala har med hjälp av systrar, planerat rummen och arrangerat de olika föremålens framläggning. Museet har verkat fr.o.m. 1985. Det är beläget i Diakonissanstaltens huvudkvarter på Alpgatan i gårdsbyggnaden Pihala. Grafiska konstnären Riitta Ojala har med hjälp av systrar, planerat rummen och arrangerat de olika föremålens framläggning.

Läs mer...

   

Helsingfors Diakonissanstalt

Obs, öppna i ett nytt fönster. Skriv utSkicka sidan

I slutet av året 1867 öppnades det lilla epidemisjukhus, som med sina åtta platser utgjorde början till Diakonissanstaltens verksamhet.Det här är en berättelse om hur diakoniidén fick sin början i Europa, hur Helsingfors Diakonissanstalt grundades och vilka följdverkningar detta har haft. När vi har kännedom om våra rötter, kan vi bättre utvärdera den utveckling som fick sin början från ett litet anspråkslöst sjukhus men nu är en 1300 personers arbetsplats, och som ständigt söker de bästa möjliga arbetsformerna för att lindra den mänskliga nöden.

Läs mer...

   

Koulutuksen historiaa

Obs, öppna i ett nytt fönster. Skriv utSkicka sidan

Tyvärr vi har ingen översättning här.

Kun Diakonissalaitos vuonna 1867 perustettiin ja aloitti tuona syksynä toimintansa, alettiin samalla myös kouluttaa diakonissoja keskieurooppalaisen mallin mukaan.Koulutuksen historia Helsingin Diakonissalaitoksessa on yhtä vanha kuin laitoksen historia. Kun Diakonissalaitos vuonna 1867 perustettiin ja aloitti tuona syksynä toimintansa, alettiin samalla myös kouluttaa diakonissoja keskieurooppalaisen mallin mukaan. Heitä koulutettiin sairaiden ja kärsivien auttajiksi ja he saivat alusta alkaen sairaanhoidon opetusta.

Läs mer...

   

Tärkeitä vuosilukuja

Obs, öppna i ett nytt fönster. Skriv utSkicka sidan

Tyvärr vi har ingen översättning här.

Helsingin Diakonissalaitoksen toiminta aloitetaan 8-paikkaisella kulkutautisairaalalla vuokratiloissa osoitteessa Unioninkatu 9.Helsingin Diakonissalaitoksen toiminta aloitetaan 8-paikkaisella kulkutautisairaalalla vuokratiloissa osoitteessa Unioninkatu 9. Suomessa on juuri ollut useita nälkävuosia ja niiden seurauksena leviävät kulkutaudit, erityisesti lavantauti ja isorokko. Diakonissalaitoksen sairaala on koko Suomessa ensimmäinen sairaala, jossa on koulutettua henkilökuntaa.

Läs mer...

   

Aurora Karamzin

Obs, öppna i ett nytt fönster. Skriv utSkicka sidan

Diakonissalaitoksen lisäksi Aurora Karamzinin huolenpito suuntautui monelle taholle.Aurora Stjernvall, senare känd som Aurora Karamzin, föddes i Björneborg den 1 augusti 1808. År 1836 gifte hon sig med den ryske fursten Paul Demidov, en av Rysslands rikaste aristokrater.

Läs mer...

   
Suurenna tekstiä Oletuskoko Pienennä tekstiä