Leipäjonojen aika on ohi

31.1.2018

Matti Helin

Kirjoittaja on Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön diakoniajohtaja.

Leipäjono ei edistä ihmisten osallisuutta tai toimijuutta. Tilalle on saatava yhteisöjä, jotka vahvistavat ihmisarvoa.

Perinteistä köyhäinapua muistuttavat ja hyväntekeväisyyteen perustuvat leipäjonot eivät ratkaise avuntarpeen taustalla olevia ongelmia, vaan johtavat usein häpeäleimaan, huono-osaisen identiteettiin ja siten ongelmien syvenemiseen. Näin toteaa juuri leipäjonoista väitöskirjan tehnyt Tuomo Laihiala.

Laihialan mukaan noin 35 prosenttia ruoka-avun saajista ilmoittaa kokevansa häpeää avun hakemisesta. Häpeää tuntevat muita useammin naiset sekä keski-ikäiset ja iäkkäät, korkeasti koulutetut ja he, jotka hakevat itsensä lisäksi ruokaa myös perheelleen.

 

Järjestöjen ja seurakuntien leipäjonotoiminta on tapahtunut vahvasti hyvää tarkoittaen mutta valitettavan erillään sosiaali-, terveys- ja työllisyyspalveluista sekä paikallisista yhteisöistä.

 

Kuluneen 25 vuoden ajan sadat tuhannet suomalaiset ovat saaneet leipäjonojen kautta välitöntä apua. Järjestöjen ja seurakuntien leipäjonotoiminta on tapahtunut vahvasti hyvää tarkoittaen mutta valitettavan erillään sosiaali-, terveys- ja työllisyyspalveluista sekä paikallisista yhteisöistä. Siksi leipäjonoasiakkuuksien juurisyihin ei ole pystytty puuttumaan vaikuttavasti.

Nykymuotoiset leipäjonot saivat alkunsa 1990-luvun lamassa Tampereella. Seurakuntien diakoniakeskuksen aula täyttyi kiireisistä avuntarvitsijoista ja diakoniajohtaja Antti Lemmetyinen päätti toimia. Tämän jälkeen järjestöt ja seurakunnat seurasivat esimerkkiä eri puolilla Suomea. Elintarvikeapua perustettaessa uskottiin, että leipäjonot jäisivät lyhytaikaiseksi avun muodoksi. Näin ei aivan käynyt.

 

Elintarvikeapua perustettaessa uskottiin, että leipäjonot jäisivät lyhytaikaiseksi avun muodoksi. Näin ei aivan käynyt.

 

Vuonna 2008 olin vuorostani diakoniajohtajana Tampereella. Taantuman alkaessa ja asiakasmäärien kasvaessa tuli ajankohtaiseksi uudistaa elintarvikeapua. Nostimme palvelun pyörille, ja syntyi RuokaNysse. RuokaNysse ajaa reitillään ympäri Tamperetta ja vie avun perille ilman jonottamisia.

Viime vuosina Suomessa on kehitetty myös muita elintarvikeavun muotoja, jotka vastaisivat paremmin sosiaalityön tavoitteita ja hävikkiruoan vähentämistä. Kehittynein malli on Vantaalla toimiva Yhteinen Pöytä, jossa toimijoina ovat Vantaan kaupunki, Vantaan seurakunnat sekä 20 yhdistystä. Lisäksi kumppaneina ovat muun muassa Kaupan liitot ja Sitra.

Yhteisessä Pöydässä elintarvikeapuun on kytketty yhteisöjen rakentaminen. Menetelmänä on käytetty Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Helsingin Diakonissalaitoksen suomalaisiin olosuhteisin soveltamaa CABLE-mallia. Sen tavoitteena on rakentaa yhteisöjä, jotka synnyttävät luottamusta itseen, toisiin ihmisiin ja yhteiskuntaan. Palautunut luottamus tekee elämästä jälleen mielekästä, jolloin myös leipäjonoihin liittyvät häpeän kokemukset jäävät taka-alalle.

 

Elintarvikeavun jakaminen seisottamalla ihmisiä ulkona jonoissa ei ole ihmisarvoista eikä edistä ihmisten osallisuutta ja toimijuutta yhteiskunnassa.

 

Katsomme Helsingin Diakonissalaitoksella, että elintarvikeavun jakaminen seisottamalla ihmisiä ulkona jonoissa ei ole ihmisarvoista eikä edistä ihmisten osallisuutta ja toimijuutta yhteiskunnassa. Leipäjonot ylläpitävät kävijöidensä sosiaalisia ongelmia ja passivoivat.

 

Tavoitteena on tilanne, jossa mahdollisimman moni elintarvikeavun asiakas löytäisi paikkansa häntä itseään kiinnostavasta, toiminnallisesta yhteisöstä.

 

Päinvastainen kehityssuunta on kuitenkin realistinen. Olemme muutamien kaupunkien ja alan toimijoiden kanssa luomassa elintarvikeapuun paikallisiin oloihin soveltuvaa integroitua kokonaisuutta. Käytännössä tuomme yhteen sosiaali- ja työllisyyspalveluja, diakoniatyötä, kolmannen sektorin toimintaa ja kansalaistoimintaa liittyen muun muassa palveluohjaukseen, elintarvikelogistiikkaan, vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen ja mahdollisuuksiin toteuttaa yhteisöllisiä ruokailuja sekä muuta vastaavaa toimintaa. Tavoitteena on tilanne, jossa mahdollisimman moni elintarvikeavun asiakas löytäisi paikkansa häntä itseään kiinnostavasta, toiminnallisesta yhteisöstä. Ihmisten osallisuus, toimijuus ja luottamus vahvistuvat.

Leipäjonojen tilalle tulevat yhteisöt – näköalattomuuden ja häpeän tilalle luottamus ja toivo.

Matti Helin

Kirjoittaja on Helsingin Diakonissalaitoksen diakoniajohtaja

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Ruoka-apu laajenee pääkaupunkiseudulla

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit