Yhteistyönä toteutetusta hätämajoituksesta jäi hyvä fiilis

2.5.2018

Kuvassa kannetaan patjoja Helsingin Diakonissalaitoksen hätämajoitukseen lokakuussa 2017.

Helsingin Diakonissalaitoksen (HDL) hätämajoitus sulki ovensa huhtikuun viimeinen päivä. ”Puolen vuoden ajan tarjottu palvelu on ollut tarpeellinen, suosittu ja arvostettu”, summaa toimintakautta yksikönjohtaja Eeva Knaappila Diakonissalaitoksen kansainvälisestä suojelusta ja integraatiosta.

 

Hätämajoitus järjestettiin yhteistyössä Helsingin seurakuntayhtymän ja rahoittajana toimineen Helsingin kaupungin kanssa. Kuluneen talven hätämajoitus toteutettiin huolellisesti suunnitellen, ja sen tarpeeseen varauduttiin hyvissä ajoin ennen palvelun käynnistämistä.

Eeva Knaappila kiittää sujuvaa yhteistyötä kumppaneiden kanssa.

”Syksyllä pidetyssä neuvottelussa todettiin yhdessä hätämajoituksen kiistaton tarve ja tahto järjestää riittävästi majoituspaikkoja. Kaupungin ja seurakuntayhtymän kanssa sovimme selkeät linjaukset toiminnasta ja asiakasohjauksesta.”

Apulaispormestari Sanna Vesikansa tiimeineen kävi vierailulla hätämajoitusyksiköissä. Hän keskusteli asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa yhteisen iltapalan lomassa.

”Vierailusta jäi hyvä fiilis, koska kaikki osapuolet vaikuttivat tyytyväisiltä”, Eeva Knaappila toteaa.

Suurin osa majoittujista EU:n alueelta

Hätämajoituksen käyttäjistä noin 90 prosenttia oli EU-alueen liikkuvaa väestöä Bulgariasta ja Romaniasta. Loput edustivat 23 kansallisuutta, ja he tarvitsivat majoituksen 1–2 yöksi. Yöpyjiä oli Balkanin alueelta, useista EU-maista, Afrikasta, Etelä-Amerikasta, Kanadasta ja Venäjältä. Nämä henkilöt jatkoivat matkaansa eri suuntiin: jotkut kotimaihinsa, jotkut kolmanteen maahan tai omiin lähetystöihinsä Helsingissä, ystävän tai sukulaisen luo tai toiseen majoituspaikkaan. Tähän kansallisuuskirjoon kuuluivat myös suomalaiset yöpyjät.

Eeva Knaappilan mukaan palvelun tarvitsijat löysivät majoituspaikat hyvin. Toiminnan alussa yöpyjiä oli noin 50 yössä, mutta talven kuluessa majoitustarve kasvoi.

”Joulun jälkeen meni sadan majoittujan raja rikki, tammikuun lopulla 150:n. Maaliskuun alkupuolen pakkasilla tehtiin ennätys, 178 yöpyjää. Kevään myötä ja säiden lämmetessä asiakasmäärät tulivat tasaisesti alas”, Knaappila avaa toiminnan volyymiä.

Työntekijöistä tuli yöpyjille tärkeitä

Hätämajoituksen henkilökunnan muodosti neljä kokenutta, pareittain työskennellyttä yöohjaajaa. Heidän tukenaan olivat Alppikadun korttelin haastavien asiakkaiden kohtaamiseen harjaantuneet kortteliyököt – ja tietenkin partiolaisten valmiudella asennoituneet keikkalaiset.

”Työtä on tehty ennakkoluulottomasti ja rohkeasti, ja Ketään ei jätetä ulos -sloganista tuli täyttä totta. Asiakaskunta oli melko vakiintunutta ja uskon, että heillä oli tunne turvallisesta paikasta, jossa voi levätä. Työntekijöistä tuli asiakkaille merkityksellisiä oman persoonallisen toimintatapansa sekä hätämajoituksen toiminnan luonteen vuoksi. – Jopa niin, että heistä jää muistijälki vuosiksi eteenpäin”, Knaappila sanoo.

Yöohjaaja Anneli Mobergin mukaan kaikki meni paremmin kuin ikinä olisi edes osannut unelmoida. Hätämajoituksesta hän puhuu asiakkaiden kanssa tehtynä yhteisenä, hienona matkana.

”Ennakkoluulot, jos niitä edes oli, hälvenivät täysin. Aina ei ollut yhteistä kieltä, mutta maalaisjärjellä ja viittomakielellä yhteisymmärrys löytyi joka tilanteessa”, Anneli toteaa ja jatkaa:

”Majoittujista näki kuinka he olivat iloisia päästessään lämpimään, jossa odotti tee ja voileivät – sekä mahdollisuus kuunnella omaa musiikkia. Iloinen puheensorina täytti tilan pariksi tunniksi ja sitten mentiin unten maille.”

”Kriittistä asiakaspalautetta tuli liian tiukoista säännöistä, mutta ne olivat välttämättömiä. Tietyissä kohden raja oli vedettävä; väkivaltaa ei suvaittu, naapurin yörauhaa piti kunnioittaa eikä hätämajoituksesta saanut tehdä henkilökohtaisten tavaroiden varastoa. Aamulla uloslähtö oli joskus tahmeaa, mutta kenelläpä ei aina silloin tällöin olisi”, Eeva Knaappila konkretisoi joitakin toiminnassa kohdattuja ilmiöitä.

”Yhden käden sormiin mahtuu ne pienet konfliktit, joita talven aikana oli – eikä päihteiden käyttöä näkynyt lainkaan”, Moberg täydentää. Hänen mielestään hätämajoituksen onnistumisessa on keskeistä joustavuus ja tilanteenlukutaito.

Majoituspaikat sijoittuivat hyvin

Yhtenä hätämajoituspaikkana oli Alppikulma Diakonisslaitoksen korttelissa. Rakennuksena se vanha ja kulunut, nurkat ovat nuhjuiset eivätkä ne luuttuamalla paljoa parane. Mutta se on lämmin. Rakennus ei päässyt helpolla, putkien ja pattereiden toiminta oli kovilla, mutta pääsääntöisesti ne kuitenkin toimivat.

Eeva Knaappilan mielestä on vaikea keksiä parempaa paikkaa hätämajoitukselle; naapurit eivät valita, sijainti on keskeinen, helppo löytää, tulla ja poistua. Ja huoneisiin mahtui majoittujia juuri niin paljon kuin oli tarve. Seitsemänhenkinen perhe aikuisia sisaruksia puolisoineen, äiti ja pari tätiä mahtuivat sopuisasti samaan yksiöön.

”Oli tärkeää olla omien ihmisten lähellä, vaikka naapurihuoneessa majoittui joku yksin, ja tilaa olisi ollut kolmelle ihmiselle lisää. Mäkelänkadun avaaminen lisätilaksi oli helpotus turvallisuuden kannalta, ja samalla paperittomien perheiden lapset saivat peuhaustilaa itselleen.”

Eeva on havainnut Alppikadun korttelissa ”yimbyilyä” (Yes In My Back Yard) ja hyvää yhteispeliä. Hän korostaa, että hätämajoitus ei syntynyt pelkästään HDL:n Diakonia ja sosiaalinen vastuu -toimialan ponnistuksena, vaan siihen tarvittiin myös korttelin muiden toimijoiden panosta.

”Etukäteen itseäni jännitti kaikkein eniten yörauhan toteutuminen – mutta turhaan. Toiseksi näin mielessäni, miten illalla Alppikulman mäkeen parkkeerataan toispuoleisesti autoja, ja aamulla majoittujat niitä starttailee pakkasessa pakokaasupilvien seassa. Tämä oli minun oma leimaava ennakkoluuloni – ja aivan turha sekin.”

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit