Maailman muuttuminen muokkaa johtavan diakonissan toimenkuvaa

Vuoden 2018 Yhteyspäivä huhtikuun lopulla päättyi iltamessuun, jonka yhteydessä laitoksen johtaja, TM Olli Holmström ja Karin Strandberg siunasivat Kirsti Rinta-Panttilan johtavan diakonissan tehtävään. Yhteyspäivä on perinteinen tapahtuma, joka kokoaa  laitoksen sisaria yhteen.

Johtavat diakonissat Kirsti Rinta-Panttila ja Karin Strandberg. Karin jäi eläkkeelle alkuvuodesta 2018.

Johtava diakonissa on laitoksen vanhin virka, ikää viralla on 150 vuotta ja edeltäjiä Kirstillä 11. Nimike ”johtava diakonissa” on noin 30 vuoden ikäinen.  Vuodesta 1867 käytössä olleesta ”johtajatar” –nimikkeestä luovuttiin, sillä tehtäväkuva ei enää vastannut nimikkeen sisältöä. Taakse olivat jääneet ne ajat, jolloin laitoksen johdosta vastasi johtajatar yhdessä johtajan kanssa. 1980-luvulle tultaessa johtoporras oli jo huomattavasti laajentunut, kun hallinnon eri sektoreista alkoivat vastata alojensa asiantuntijat.

Kirsti on ollut johtava diakonissa maaliskuun alusta lähtien. Hän seuraa tehtävässä Karin Strandbergia, jonka kausi johtavana diakonissana oli lähes 20 vuoden pituinen. Tuona aikana laitoksen organisaatiota ja hallintotapaa muokattiin edelleen, niin että johtavan diakonissan asema laitoksen ylimmässä johdossa päättyi, mutta jatkui laaja-alaisena yhteistyönä koti- ja erityisesti pohjoismaisten diakonialaitosten verkostossa ja muuttui Sielunhoitotiimin johtamiseksi. ”Työnkuvan muutoskehitys on ollut seurausta Diakonissalaitoksen strategisista  ja ympäröivän yhteiskunnan muutoksista”, summaa Karin ja toteaa muutosten luonnollisesti muokkaavan tehtäviä. Oman kautensa hän tiivistää sillanrakentajaksi uuden ja vanhan välillä.

Sisarkunnan henkinen äiti

Johtajattaren ja sittemmin johtavan diakonissan toimenkuvaan on kulunut aina huolenpito sisarten muodostamasta sisarkunnasta.  Sen koostui lähes sata vuotta hengelliseen yhteisöön liittyneistä sisarista (diakonissoista), joille Diakonissalaitos oli koti elämän loppuun asti. Kotijärjestelmän purkamisen jälkeen vuonna 1959 sisarkunnan enemmistön ovat muodostaneet laitoksessa ennen vuotta 2000 vihityt diakonissat ja seurakuntakuraattorit.

Tämä runsaan tuhannen sisaren joukko on ollut Karin luotsauksessa ja heitä koskevan toiveen hän esittää seuraajalleen: ”On tärkeää, että heistä, joille tämä talo on tärkeä, pidetään huolta.  He ovat kullanarvoisia. He ovat eläneet, asuneet ja tehneet työtä tämän talon hyväksi. Heidän tunnesiteensä taloon on syvä”.

Myös Kirsti on laitoksen sisaria, hänet on vihitty diakonissaksi 1990-luvun lopulla. ”Diakonissana ajattelen, että vaikka teen aika modernia työtä, olen vahvasti kiinni tämän talon sisartraditiossa.” Kirsti pitää sisarkunnan vanhimmista huolehtimista keskeisenä tehtävänään, mutta samalla haluaa rakentaa yhteisöä, johon mahtuu moniääninen joukko Diakonissalaitoksen toiminnan piirissä olevia. ”Hyvä väline tähän on Helsingin Diakonissalaitoksen Ystävät –yhdistys, jonka ydinjoukkoa sisaret ovat, mutta jonka toimintaan mukaan ovat tervetulleita kaikki  diakoniatyöstä kiinnostuneet. Taide ja kulttuuri kiinnostavat erilaisia ihmisiä ja koska meillä on hyviä yhteistyökumppaneita jo olemassa, voimme alkaa rakentaa uudenlaisia yhteisöjä. Voimme myös saada nuorennusta jäsenkuntaan.”

Uuden nimikkeen kuuleminen arkisessa kiirehtimisessä Alppikadun korttelissa ilahduttaa, jopa hieman huvittaa, Kirstiä. Asukkaat saattavat huutaa perään ”Hei, johtava diakonissa!” mikä on Kirstille merkki siitä, että hän on osa yhteisöä ja siitä, että johtavan diakonissan nimikkeellä on arvoa. ”Olemisellasi johtavana diakonissana on merkitystä. Riittää, että olet”, painottaa Karin ja viittaa 150 vuoden historian kiteytymään.

Kirjoittaja Jaana af Hällström työskentelee Diakonissalaitoksen viestinnässä ja on erikoistunut laitoksen historiaan.