Nuoren arvo ei ole kiinni arvosanoissa tai valkolakissa

31.5.2018

Olli Holmström

Kirjoittaja on Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön toimitusjohtaja.

Viikonloppuna monessa perheessä juhlitaan koulujen päättymistä ja valmistujaisia. Ison urakan tehneet nuoret ovat juhlansa ansainneet. Meidän aikuisten on kuitenkin syytä kiinnittää tarkasti huomio siihen, miten puhumme nuorille. Puheemme voi joko vahvistaa nuorten uskoa omiin kykyihinsä tai jakaa nuoret kasteihin ja jättää tukea vaille ne, jotka eivät juuri nyt menesty.

Juhlapuheissa nostetaan usein esille ne nuoret, joilla asiat ovat jo valmiiksi hyvin.

 

Media uutisoi vuosittain monen laudaturin ylioppilaista ja koulut palkitsevat stipendein taitavia oppilaita. Vähintään yhtä tärkeää on muistaa sitä nuorta, jolla ei ollut koulussa helppoa. Häntä, joka ei ehkä edes valmistunut – tänäkään vuonna.

On vaikeaa menestyä koulussa, jos sinne ei kiusaamisen takia haluaisi edes mennä. Jos perheen elämä pyörii vanhempien päihteidenkäytön ympärillä, on ymmärrettävää, että motivaatio menee selviytymiseen, ei koulunkäyntiin. Nuoren mielenterveyden pulmat voivat olla niin vakavia, että voimia opiskeluun ei vain ole.

 

Kun ongelmia kasautuu tarpeeksi yhden nuoren kontolle, koulu voi jäädä kokonaan kesken.

 

Esimerkiksi ilman peruskoulun päättötodistusta jäi 2017 keväällä 314 oppilasta. Lukion keskeyttäneitä lukuvuonna 2015-2016 oli 3 prosenttia kaikista opiskelijoista, ammattikoulun 7,3 prosenttia. Heitä ei juhlapuheissa ole välttämättä edes olemassa, koska he eivät valmistuneet. Syrjäyttämisen mekanismit saavat tuulta alleen ja jakolinjat nuorten välillä vahvistuvat kuin vahingossa.

 

Toivottomia tilanteita, saati nuoria ei ole.

 

Helsingin Diakonissalaitoksen nuorten Vamos-palvelussa tuemme nuoria, jotka eivät ole koulu- tai työelämässä. Heitä kutsutaan usein esimerkiksi syrjäytyneiksi tai koulupudokkaiksi. Mutta jos jotain olemme huomanneet niin sen, että näillä nuorilla on valtavasti lahjoja. Heissä on valtavasti potentiaalia. Joskus tarvitaan vain vähän enemmän tukea, jotta sen voi saada käyttöön. He tarvitsevat aikuista, joka uskoo nuoreen ja luo tälle myös uskoa itseensä ja tulevaisuuteensa.

Yhden esimerkin tästä saimme torstaina 24.5. pidetyssä Vamoksen 10-vuotisjuhlassa. Nuoren puheenvuoron piti Kati eli ”Sieni”. Hän kertoi, miten useiden yritysten jälkeen sai viimein peruskoulun käytyä Vamoksessa. Siihen vaadittiin useita vuosia, mutta aika ja apu kannattivat. Nyt tämä nuori nainen on mukana myös Vamosnuorten mediayksikössä tekemässä Sano se ääneen -kampanjaa. Kati haluaa omien kokemustensa kautta auttaa muita nuoria. Muistatko vielä, kun sanoin, että näissä nuorissa on valtavasti potentiaalia.

Jokainen nuori ansaitsee kokemuksen, että on arvokas ja tärkeä – omana itsenään, yhteisöilleen ja yhteiskunnalle. Meillä aikuisilla on valta joko vahvistaa nuorten jakolinjoja tai kaventaa kuiluja. Siksi ehdotan:

Mitä jos tänä keväänä nostaisimme maljan ihan jokaiselle nuorelle – valkolakista tai todistuksista riippumatta?

Kirjoittaja Olli Holmström on Helsingin Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja.

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit