Politiikka ei ole vain pukumiesten asia

5.10.2018

Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista.

“Vaikuttaminen on mahdollista meistä jokaiselle”, todettiin Vamos Helsingissä 2.10. järjestetyssä Politiikka polkuna vaikuttamiseen -tapahtumassa. Nuorten kanssa keskustelemaan oli kutsuttu poliittisten nuorisojärjestöjen edustajia, kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja.

Vamoksessa valmistauduttiin tilaisuuteen pohtimalla nuorten kanssa heille tärkeitä asioita, joihin olisi tärkeää saada muutosta. Nuoret nostivat esiin muun muassa byrokratian haasteet sekä luukulta toiselle pompottelun sosiaali- ja terveyspalveluissa. Nuoret pohtivat myös sitä, että politiikka tuntuu kaukaiselta, eikä puolueista välttämättä tunnu löytyvän omaan ajatusmaailmaan sopivaa vaihtoehtoa.

“Tuli sellainen olo, että minäkin voin vaikuttaa asioihin omalla tavallani.

Vaikeista aiheista huolimatta tilaisuudessa oli positiivinen tunnelma, ja ratkaisuehdotuksiakin löytyi.  Nuoret toivat tilaisuuden jälkeen annetussa palautteessa esiin, että yhdessä käyty keskustelu herätti mielenkiinnon ja inspiroi vaikuttamaan itselleen tärkeisiin asioihin. “Politiikka tuli lähemmäs meitä ja jäi olo, että joku vie meidän asioita eteenpäin”, kommentoi yksi tilaisuuteen osallistuneista nuorista.

Tilaisuudessa mukana olleet vieraat lupasivat viedä vamosnuorten esiin nostamia asioita eteenpäin ja pitää keskustelua yllä. “Vapaaehtoistyön merkitys olisi tärkeää huomioida aktiivimallissa. Sen ajatuksen aion viedä mukanani täältä”, sanoi yksi tilaisuuteen osallistunut poliittisen nuorisojärjestön jäsen. Sekä nuorilta että vierailta saadun positiivisen palautteen innoittamana vastaavanlainen tilaisuus tullaan varmasti järjestämään Vamoksessa vielä ennen ensi kevään eduskuntavaaleja.

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit