STEA ehdottaa Helsingin Diakonissalaitokselle 3,2 miljoonaa euroa avustuksia vuodelle 2019

5.12.2018

Diakonissalaitos on hyvin iloinen ja kiitollinen STEA:n julkistamasta yli 3 miljoonan euron avustusehdotussummasta. Sen avulla jatkamme yhteiskunnassa kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisten kuten vanhusten, päihderiippuvaisten, maahantulijoiden ja yksinäisten nuorten tukemista.

​Avustusten määrä oli hieman pienempi kuin vuodelle 2018 myönnetty 3,3 M€ avustus. Uusia avustuksia vuodelle 2019 myönnettiin kaksi: UNIT Turvapaikanhakija- ja maahanmuuttajataustaiset vangit ja Tukialus valtakunnallinen.

STEA:n hylkäävissä tai leikkaavissa avustusehdotuksissa oli rakentavaa palautetta, jonka avulla opimme jatkossa tekemään yhä tarkemmin kohteensa tavoittavia ja selkeämmin määriteltyjä hankehakemuksia.

”Pettymyksiäkin toki tuli. Emme saaneet jatkoavustusta mm. Vamos Mindset-hankkeelle. Mindset-valmennus tavoitti työelämän ja opintojen ulkopuolella olevat nuoret, jotka ovat eri syistä jumiutuneet kotiin kaiken sosiaaliturvan ulkopuolelle. Nyt mietimme, kuinka voisimme jatkaa tätä työtä ensi vuonna”, sanoo Vamoksen johtaja Terhi Laine.

STEA:n avustusehdotukset vahvistetaan alkuvuodesta Sosiaali- ja terveysministeriössä.

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit