Opastettuja kierroksia Diakonissalaitoksen historiaan

15.4.2023

Diakonissalaitoksen historiaan ja toimintaan järjestetään opastettuja kierroksia. Niiden aikana kerrotaan diakonissalaitosjärjestelmästä, diakonissojen koulutuksesta ja työaloista sekä henkilöistä, jotka ovat toimineet laitoksella erilaisissa tehtävissä. Lisäksi kerrotaan miten Diakonissalaitos toteuttaa kristilliseen lähimmäisenrakkauteen pohjautuvaa tehtäväänsä tänä päivänä. Kierrokset kestävät noin tunnin ja niihin on vapaa pääsy. Työtämme voi tukea lahjoituksin.

Punatiilinen rakennus.

Alppikadun kortteli

Diakonissalaitos on toiminut Alppikadun korttelissa 126 vuotta. Kierroksen aikana tutustutaan rakentamisen historiaan ja rakennusten käyttötarkoituksiin. Sekä kuullaan hieman mitä tänä päivänä korttelissa tehdään.

Opastusajat ilmoitetaan myöhemmin

Lähtö Ensi linjan puolelta, paikoitusalueen puolivälistä kivisten portinpylväiden luota. Kierroksia järjestetään ryhmille myös tilauksesta.

Valkoisesta marmorista veistetty naishahmo.

Hietaniemen hautausmaa

Aurora ja Artur

Hautausmaalla on monien laitoksen toiminnassa vaikuttaneiden tai siinä mukana olleiden henkilöiden viimeinen leposija, on Aurora ja Artur ja on pakolainen, piispa, potilas ja professori. Tällä kierroksella kuullaan heistä ja heidän toiminnastaan.
Lähtö Mechelininkatu 2 e (Marian pysäkki), vanhan siunauskappelin edestä.

Rakennus kuvattuna ulkoa.

Sisarista ja rohkeudesta välittää

Kierroksella tutustutaan Diakonissalaitoksen historiaan. Noin 2 km:n matkalla on sattumanvaraisia paikkoja, hippusia historiasta. Niillä kaikilla on jonkinlainen kytkös 155-vuotiaan laitoksen toimintaan ja laitoksessa. vaikuttaneisiin henkilöihin. Opastus lähtee, sieltä mistä kaikki alkoi, Unioninkatu 9 (kuva).

 

Kolme hautaa. keskimmäisessä korkea kiviristi.

Malmin hautausmaa

Malmilla on diakonissojen oma hauta-alue. Kierroksella kerrotaan eri aikoina toimineiden diakonissojen työurista ja elämästä. Lähtö Uusi portti, Ketokivenkaari.

Opastus: seuraavan kerran hautausmaalla opastetaan keväällä 2024.

Kolme nukkea, joiden päällä on erilaisia pukuja.

Opastus näyttelyyn ja kirkkoon

Kierroksella tutustutaan Diakonissalaitoksen 156-vuoden historiaan ja Aurora Karamzinin osuuteen sen perustamisessa.
Aloitus päärakennuksen aulasta, Alppikatu 2, A-rakennus: ulko-oven yläpuolella teksti Sairaala /Sjukhus.

Opastuksia järjestetään ryhmille tilauksesta.
Näyttely on avoinna, vapaasti tutustuttavissa ma-pe klo 9-15.

 

Tiedustelut

Intendentti, viestinnän asiantuntija Jaana af Hällström
jaana.af.hallstrom@hdl.fi
040 485 3545

Opastuksia  järjestetään ryhmille myös tilauksesta.

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: