Henry Rollins: amerikkalainen näyttelijä ja viihdealan moniottelija käänsi nuoruuden haasteet voimavaroiksi

28.1.2019

Tammikuu 2016. Sattuman ja sitä seuranneen hetken mielijohteen takia olin ensimmäistä kertaa Henry Rollinsin spoken word -tilaisuudessa. Mennessäni sisään en tiennyt mitä odottaa. Kävellessäni ulos noin kolme tuntia myöhemmin olin muuttunut pysyvästi. Rollins puhui omien kokemustensa kautta asioista, joissa oli järkeä. Paljon. Kuunnellessani Rollinsin haastatteluja myöhemmin Youtubesta tajusin, että jos Helsingin Diakonissalaitoksella olisi ollut Vamos-yksikkö hänen nuoruudessaan, Rollins olisi voinut olla yksi valmennettavista. Tähän oli pureuduttava syvällisemmin.

 

 Henry Rollinsin tie kansainvälisesti tunnetuksi media-alan moniottelijaksi on ollut pitkä, raskas ja kivikkoinen. Massiivinen ansiolista kertoo kuitenkin tarinaa poikkeuksellisen monipuolisesta ja monissa liemissä keitetystä henkilöstä.

Ei nimittäin voi olla pelkää sattumaa ja hyvää onnea, että Rollins on näytellyt IMDb:n mukaan 68 elokuvassa ja tv-sarjassa, mm. AJ Westonin roolin Sons of Anarchyssa ja pääosan indie-henkisessä He never died -elokuvassa; juontanut ja tuottanut National Geographicin ohjelmia; toiminut kolumnistina LA Weekly ja Rolling Stone Australia -lehdissä; kirjoittanut ainakin 25 kirjaa, joita hän on julkaissut oman, vuodesta 1983 saakka toimineen, kustantamon kautta; tehnyt genrerajoja ylittävää musiikkiohjelmasarjaa Radio Helsingille ja toimii radio DJ:nä Los Angelesissa toimivalla KCRW-kanavalla.

Ehkä parhaiten Rollins tunnetaan kuitenkin Black Flagin ja Rollins Bandin keulahahmona, sekä spoken word -puhujana lähes maailman joka kolkassa. Ja kaikki tämä henkilöltä, joka ei omien sanojensa mukaan ole oikeasti laulaja, näyttelijä tai kirjailija. Aika vaikuttavaa.

Rollinsin saavutusten arvostusta lisää tieto siitä, millaisista lähtökohdista hän on ponnistanut eteenpäin. Oman polun löytäminen 70-luvun Washington DC:ssä ei ollut yksinkertaista.

Rollins on kertonut haastatteluissa lapsuutensa ongelmista, kuten perhesuhteistaan ja hyperaktiivisuudesta, joista jälkimmäistä yritettiin ratkaista ADHD-lääkityksellä. Varsin kehnolla menestyksellä. Vuosia kestänyt hoito ei ratkaissut ydinongelmaa ja esimerkiksi sosiaaliset tilanteet aiheuttivat edelleen vaikeuksia.

Musiikki oli kuitenkin nuorelle Rollinsille tärkeä henkireikä. Se avasi maailman, joka resonoi hänen sisäisen identiteettinsä kanssa. Musiikki mahdollisti myös ulospääsyn elämästä, joka oli vahvasti etenemässä kohti päämäärätöntä tulevaisuutta.

Rollins sai nimittäin monien sattumien summana mahdollisuuden liittyä Black Flag yhtyeen matkaan kohti erittäin tuntematonta ja hyvin epävarmaa tulevaisuutta. Tämä 70-80 -lukujen taitteessa operoinut punk-yhtye eli kaukana rock-glamourista.

Ilman säännöllistä toimeentuloa eläneet jäsenet kirjaimellisesti selvisivät päivästä toiseen, soittivat pienissä keikkapaikoissa ympäri Amerikkaa ja Eurooppaa, ja nukkuivat keikkapaikkojen takahuoneiden lattioilla. Tai parkkipaikalla autossa.

On selvää, että Rollins on joutunut käymään läpi monia Vamos-nuorelle tuttuja haasteita ja pääsemään eteenpäin tilanteissa, joissa vaihtoehtoja on niukasti. Kysyimme Rollinsilta miten vaikeuksien voittaminen ja menestyminen näistä lähtökohdista on ylipäänsä ollut mahdollista.

 

Milloin huomasit ja hyväksyit sen tosiasian, että olet mieluummin omissa oloissa kuin vietät aikaa toisten nuorten kanssa?

Huomasin jo lapsena, että en tullut toimeen muiden lasten kanssa. Yritin, mutta en vain ollut hyvä siinä. Ryhdyin sen sijaan tekemään asioita itsekseni, millä oli paljon hyviä puolia. Hankin töitä ja työskentelin eri paikoissa jatkuvasti. Lukioaikana minulla oli kolme osa-aikatyötä. Pidin työskentelystä paljon enemmän kuin koulunkäynnistä. 16-vuotiaana olin valmis jättämään koulun kokonaan ja aloittamaan kokopäivätyöt.

Olet kertonut aikaisemmin, että lukioaikana vanha sotaveteraani ryhtyi auttamaan sinua saliharjoittelussa. Millainen vaikutus tällä oli itsetuntoosi?

Saliharjoittelu antoi minulle fyysisen läsnäolontunteen maailmassa. Oli merkittävä asia, että pystyin nostamaan enemmän painoja kuin edellisellä viikolla ja saavuttamaan tuloksia. En ollut koskaan aikaisemmin kokenut mitään, mikä olisi saanut tuntemaan oloni yhtä eläväksi.

Ajan ja vaivan muuttaminen tulokseksi on edelleen iso osa nykyistä toiminta-ajatustani. Se kertoo konkreettisesti siitä, mitä teen joka päivä. Luonnollisesti se ei ole kaikista ihmeellisin asia, mutta minulle se on kaiken toimintani perusta, ja miten ylipäänsä saan asioita nykyään tehdyksi.

Muistatko nuoruudestasi mitään erityistä hetkeä tai tilannetta, jolloin ymmärsit, että sinulla on valta kontrolloida omaa elämääsi ja ryhdyit itsenäisesti ohjaamaan muutosta?

Ehkä kun olin 18-19 -vuotiaana töissä täysipäiväisesti yhdessä aikuisten kanssa ja kuulin kaikista heidän ongelmistaan. Työskentelin paikassa, jossa ihmiset puhuivat alkoholinkäytöstään, puolisoiden pettämisestä ja kaikesta sellaisesta.

Tajusin, että tämä voisi olla minun vertaisryhmäni. Että voisin muuttua heidän kaltaisekseen. Sillä hetkellä käsitin, että elämäni oli ajoneuvo, jota minun piti oppia ohjaamaan, ja että kukaan ei tekisi sitä puolestani.

Ihmiset tuntevat sinut kenties parhaiten Black Flag -yhtyeen vokalistina. Jos sinulla ei olisi ollut mahdollisuutta liittyä yhtyeeseen, luuletko, että olisit siinä asemassa, missä olet tällä hetkellä? Olisivatko kaikki Black Flagin jälkeen tapahtuneet asiat tapahtuneet joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin? 

Olen ollut onnekas kaikkien kohdalleni sattuneiden asioiden ja tapahtumien suhteen. Luulen, että näitä asioita ei olisi koskaan tapahtunut ilman bändiä.

On selvää, ettei tätä voi todistaa, mutta on kuitenkin kiistaton tosiasia, juuri noiden aikojen tapahtumat mahdollistivat myöhemmin kohdalleni tulleet tilaisuudet. Minulla ei ole aavistustakaan, missä olisin nyt, jos näin ei olisi tapahtunut. Kenties työskentelisin jossain, olisin kuollut, en todellakaan tiedä. Kuten sanoin, olin onnekas.

Olet kuvannut aikaa Black Flagissa elävästi ja värikkäästi Get in the van -kirjassasi, jossa kerroit niistä lukuisista haasteista, joita jouduitte päivittäin kohtaamaan. Mitkä ovat kaikista tärkeimmät opetukset tuolta ajalta?

Että jos todella haluat saada jotain tehdyksi, jotain alkuperäistä, ja joka sinun todella pitää itse luoda, sinun on panostettava siihen täysillä. Se on helposti sanottu ja kuulostaa todella hyvältä, mutta kun todella yrität tehdä sen, näet kuinka paljon tekemiseen pitää panostaa.

Luulin, että ymmärsin mitä kova työnteko on ennen kuin olin bändissä. Loppuvaiheessa minulla oli täysin erilainen käsitys kovasta työnteosta. Nuo vuodet muokkasivat nykyistä toiminta-ajatustani. Mikään ei ole ollut yhtä vaikeaa sen jälkeen. 

Olet tosiaan tunnettu poikkeuksellisen korkeasta työmoraalistasi. Oliko elämässäsi koskaan vaihetta, jolloin sinulla oli vaikeuksia saada asioita tehdyksi?

Ei. Se on yksi asia, jota olen aina pystynyt tekemään. Motivoitumaan ja ryhtymään töihin. Joskus työnteko on tuskastuttavaa, kuten elokuvaprojekti, jossa työskentelevät ihmiset eivät toimi ammattimaisesti. Mutta kun tulee hetki suorittaa, olen aina valmiina.

En ole hyvä monessa asiassa, mutta pystyn tulemaan ajoissa paikalle ja tekemään asioita niin kauan kuin pitää. En tiedä miksi pystyn toimimaan niin, mutta se on yksi harvoista ominaisuuksista, joista pidän itsessäni.

Oletko koskaan ahdistunut joissain tilanteissa, esimerkiksi ennen koe-esiintymisiä? Miten selviät näissä tilanteissa?

Olen oppinut, että paras tapa olla ahdistumatta ennen koe-esiintymistä on huolellinen valmistautuminen. Kun olen todella hyvin valmistautunut, olen niin innoissani, että en malttaisi odottaa päästäkseni näyttämään mitä osaan. Pidän näyttämöllä olemisesta, joten se itsessään ei ole ongelma. Vastaukseni tähän on siis valmistautuminen, jonka avulla pystyn välttämään ahdistuksen.

Sinulla on jatkuvasti monta rautaa tulessa elämässäsi tapahtuvien asioiden suhteen. Oletko koskaan epävarma ratkaisuista ja päätöksistä, joita teet?

En oikeastaan. Esimerkiksi kirjoitusprojektien kohdalla keksin ideoita ja toteutan ne. Saan myös käsikirjoituskuvauksia elokuvaprojekteihin ja sitten vain päätän kyllä tai ei. Koska työskentelen ensisijaisesti itselleni, asiat ovat aika mustavalkoisia.

Miten sitten lopulta ratkaiset, mitä asioita haluat tehdä seuraavaksi?

Yleensä valikoin asioita, jotka ovat kiinnostavimpia tai haastavia. Toimintani perusta on editointi ja matkustaminen. Jos minulla ei ole mitään suunnitelmia, editoin kirjoitusta tai matkustan johonkin mielenkiintoiseen kohteeseen kokeakseni asioita.

Minulla on noin viisi kirjaa valmiina editointia varten, joten voin aina tehdä sitä, kunnes seuraava tilaisuus tulee kohdalle. Toistaiseksi minulla ei ole mitään suunnitelmia vuodelle 2019, joten se voisi olla hyvä vuosi editoida kirjoja ja matkustaa, tai yhdistää nämä kaksi asiaa, jota itse asiassa olen tehnyt jo vuosien ajan. 

Mikä tai mitkä asiat motivoivat sinua nykypäivänä? Mistä energiasi syntyy?

Motivaationi syntyy lähtökohdasta tehdä mieluummin jotain kuin ei mitään. Elän kaikista mieluiten nykyhetkessä ja työskentelen, kuin tekisin mitään muuta. En ole kiinnostunut rahasta, maineesta tai mistään sellaisesta, mikä mahdollisesti motivoi ihmisiä tämänkaltaisessa työssä.

Energiani syntyy todennäköisesti halusta näyttää todellinen potentiaalini kaikille minua vuosien varrella väheksyneille henkilöille. Olen ehdottomasti tällainen persoona, ja se on fantastinen motivaattori. Kun pääsen tähän moodiin, voin toimia melkein millaisessa tilanteessa tahansa.

Miten neuvoisit tai ohjeistaisit nuorta, jolla on vaikeuksia löytää omaa polkuaan elämässä?

Ensinnäkin, älä huolehdi asiasta niin paljon, että se alkaa vahingoittamaan sinua. Kamppailu on osa nuoruutta ja elämää, ja itsensä määrittämistä. Jos alat käyttämään huumeita tai muita myrkkyjä, potentiaalisi vaarantuu välittömästi.

Oman todellisen tahtotilan löytäminen ei ole aina helppoa. Olin onnekas, että sain mahdollisuuden bändissä. Se oli juuri sillä hetkellä paikka, jossa minun oli tarkoitus olla.

Luulen, että jos löydät yleisesti itseäsi kiinnostavan aihealueen, kuten esimerkiksi ihmisten auttamisen, siellä on paljon erilaisia toimintamahdollisuuksia. Jos puolestaan haluat olla liikkeellä, on olemassa töitä, jotka edellyttävät matkustamista. Yritän sanoa, että jos sinulla on tarpeeksi laaja verkosto, asioita tapahtuu enemmän.

Oma toimintani perustuu juuri tähän. Haluan tehdä lähes kaikkia viihdealaan liittyviä töitä. Se on melko laaja verkosto. Oma polku voi löytyä myös viettämällä muutama kuukausi työssä, josta et pidä. Kun tiedät mikä ei motivoi sinua, voit joskus nähdä selvemmin mitä oikeasti haluat tehdä.

Kirjoittaja: Petri Niinisalo työskentelee nuorten Vamos-palveluissa. 

Henry Rollinsista löytyy runsaasti maksutonta materiaalia, podcasteja ja haastatteluita. Alkuun pääsee esimerkiksi seuraavien linkkien kautta:

https://www.henryrollins.com/

https://www.youtube.com/watch?v=BkvEpoqFx6c

https://www.youtube.com/watch?v=ruN9DY6Oaw4

https://www.radiohelsinki.fi/ohjelma/henry-rollins/

https://www.kcrw.com/people/henry-rollins

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit