Diakonissalaitos on tehnyt työtä naisten asunnottomuuden parissa jo 20 vuotta

8.3.2019

Jaana af Hällström

Salli tukiyksikössä tehdtiin työtä naisten asunnottomuuden parissaHelsingin Diakonissalaitoksella havahduttiin 1990-luvun lopulla asunnottomien naisten vaikeaan tilanteeseen; määrä oli nousussa eikä asunnottomuuden erityispiirteisiin kyetty vastaamaan riittävästi. Siitä alkoi työ, joka jatkuu yhä edelleen. Asunnottomista yksinäisiä naisia on noin neljännes.

Vuonna 1999 Diakonissalaitos suunnitteli uutta toimintayksikköä Munkkisaareen. Suunnitelmaan sisältyi asunnottomien naisten asumisyksikkö sekä matalan kynnyksen naisten olohuone, tukipiste. Keskeisenä toimijana asunnottomuustyön alkuvaiheissa oli Kirsti Rinta-Panttila, nykyisin laitoksen johtava diakonissa.

-Aloitin hankkeessa projektijohtajana  tammikuussa 2000 ja ensimmäisenä sain käteeni suunnittelija Liisa Viljarannan kartoitustutkimuksen  ”Että naisille pitäisi löytyä jotain parempaa paikkaa”. Liisa oli tehnyt tutkimuksensa haastatellen naisia asuntoloissa sekä päihdehuollon toimipisteissä, katkaisuhoitoasemilla ja päihteidenkäyttäjille tarkoitetuissa yhteisöissä. Kuten tutkimuksessa suositeltiin, tuli Munkkisaaren asukkaiksi valituksi naisia, jotka olivat olleet pisimpään asunnottomina ja kaikkein heikoimmassa yhteiskunnallisessa asemassa, kertoo Kirsti.

– Suurimmasta osasta valituista tuli Munkkisaaren asukas, mutta ei toki kaikista. Osa koki siirtymisen vaativan liikaa uskallusta. Ja sitten kokonaan oma lukunsa on pitkään asunnottomana olleiden naisten opettelu itsenäisen elämään, siihen mahtuu niin itkua kuin nauruakin.

Yksityisyyttä ja omaa rauhaa

Munkkisaari avattiin huhtikuussa 2000. Naisia varten oli rakennuksen viidenteen kerrokseen tehty 18 pienyksiötä. Lisäksi asukkailla oli käytössään yhteisiä oleskelutiloja ja sauna. Kerros tarjosi Viljarannan tutkimuksessa esiin nousseiden toiveiden mukaisesti naisille yksityisyyttä ja asumisrauhaa. Tukipiste Salli sijoitettiin talon ensimmäiseen kerrokseen, paikkaan, josta sen palvelut tavoittivat myös ulkopuolelta tulevia.

-Silloinen hallintoneuvoston puheenjohtaja piispa Eero Huovinen sai jopa henkilökohtaista palautetta tästä järjestelystä. Valittajien mielestä naiset oli jätetty täysin heitteille, sillä asumisyksikössä ei ollut vakituista henkilökuntaa, Kirsti muistelee. Hän toteaa kuitenkin, että kyllä henkilökuntaa oli aina paikalla, mutta heidän toimipaikkansa oli muissa kerroksissa.

Asumis- ja tukipalveluiden rinnalle syntyi naisia voimaannuttavaa ja osallistavaa toimintaa. Diakonissalaitoksen Diacuro-hanke muun muassa johti yhteistyöhön Diakoniaopiston kanssa ja polku johti lopulta yhteiskunnallisesti vaikeassa asemassa olevien naisten valmennuskeskus Walman perustamiseen.  Diacuron tavoitteena oli puolustaa kaikkein vaikeimmassa työmarkkina-asemassa olevien naisten ihmisoikeuksia ja tarjota heille yksilöllisiä mahdollisuuksia koulutus- ja työelämään.  Vuonna 2002 aloitettiin tanssiryhmä Dolce. Sen lähtökohtana oli Diakonissalaitoksen taiteellisen koordinaattorin Hanna Brotheruksen tanssilyhytelokuva ”Rakkauden toipilaat”.  Elokuva valmistui yhteistyössä Perheen yhdistämisyksikkö Pyy:n asiakkaiden, tukipiste Sallin ja kahden ammattitaiteilijan kanssa.

-Munkkisaaren toiminnassa keskeistä oli myös Herne & Nauris-niminen taide- ja yhdyskuntaravintola, jonka kulttuuritarjonnan koeyleisöä naiset olivat. Ravintolassa järjestettiin useana vuonna myös isoja Naisten päivän ja Asunnottomien päivän tapahtumia, toteaa Kirsti ja painottaa, että naiset olivat muutenkin ahkeria matalan kynnyksen kulttuuritarjonnan käyttäjiä ja myös tekijöitä itse.

Munkkisaaren asumisyksikkö on sijainnut 2000-luvun lopulta Diakonissalaitoksen Alppikadun korttelissa. Pitkäaikaisia asukkaita on 28 sekä yksi mies.  Tukiyksikkö Salli sijoitettiin 2000-luvun puolivälissä Kirstinkadulle, josta se siirrettiin Puotinharjuun erityispäiväkeskus Stoorin yhteyteen. Yksiköt siirrettiin Sörnäisiin vuonna 2015 ja muutettiin seuraavana vuonna D-asemaksi, muiden erityispäiväkeskusten tapaan.

Toiveena saada Salli takaisin

-Naisten omalle kohtaamispaikalle on ehdottomasti tarvetta, toteaa Sari Rantaniemi. – Se on käynyt selkeästi ilmi monissa asunnottomien naisten haastatteluissa. Rantaniemi vastaa Y-säätiön koordinoimassa NEA Naiserityisyys asunnottomuustyössä -hankkeen Helsingin Diakonissalaitoksen osuudesta.

NEA on usean toimijan valtakunnallinen hanke, jonka tavoitteena on asunnottomien tai asunnottomuusuhan alla olevien naisten asumispolkujen turvaaminen monen toimijan keskinäisellä yhteistyöllä. Diakonissalaitoksen osuus painottuu kaikkein heikoimmassa tilanteessa oleviin naisiin.

Rantaniemen toimenkuvaan kuuluu uusiutuva ammattilaisuus eli asunnottomuuden kanssa työskentelevien ammattilaisten tietojen ja työmuotojen kehittäminen. Rantaniemen toimintaympäristönä on Alppikadun naisten asumisyksikkö.

-Esimerkkinä työmuotojen kehittämisestä on matalan kynnyksen työtoiminta. Siinä olemme kehittäneet naisille toiminnan muotoja, joissa naiset voivat olla keskenään yhteisöllisesti. Monelta puuttuu uskallusta osallistua toimintaan korvaushoitoasiakkaiden kanssa, ja siksi heille luotiin omaa ryhmätoimintaa, Rantaniemi toteaa.

Nea-hankkeen rahoituskausi päättyy ensi vuonna. Yhdeksi tulevaisuuden kehittämiskohteeksi on muotoutumassa Asunto ensin –periaatteen mukaisen toiminnan lisääminen pääkaupunkiseudulla ja myös laajemmin maassa. Sille on tarvetta ja kysyntää. Ja toinen selkeä tavoite olisi tuo edellä mainittu naisten oma kohtaamispaikka – uusi Salli.

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit