Olemme mukana Helsinki Pride -viikolla

24.6.2019

 

Helsingin Diakonissalaitos on mukana tänään alkavalla Helsinki Pride-viikolla.

”Olemme iso sosiaali- ja terveysalan toimija, ja haluamme että yhdenvertaisuus toteutuu kaikissa palveluissamme. Siksi on tärkeää, että henkilökuntamme ymmärtää paremmin myös sateenkaariaiheita ja moninaisuuden kirjoa”, Helsingin Diakonissalaitoksen henkilöstöjohtaja Mari Rautiainen sanoo.

Teemaviikon aikana Diakonissalaitoksen konsernin henkilöstölle järjestetään koulutusta sateenkaarisensitiivisestä työstä, ja henkilökunnalle jaetaan myös Seta ry:n tuottamaa materiaalia.

”Haluamme ohjata henkilökuntaamme hoksaamaan, mitä sateenkaarisensitiivinen työ esimerkiksi tuottamissamme vanhus-, nuoriso- tai päihdekuntoutuspalveluissa tarkoittaa. Korostamme kaikessa työssämme asiakkaan henkilökohtaisten tarpeiden huomioimista, ja haluamme, että se toteutuu nykyistä paremmin myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osalta. Tunnistamme, että meillä on tässä vielä opittavaa”, Rautiainen toteaa.

Myös laki velvoittaa työnantajia huolehtimaan yhdenvertaisuuden toteutumisesta sekä työyhteisössä että palveluiden tuottamisessa.

”Tutkimusten perusteella tiedämme, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt kohtaavat sosiaali- ja terveydenhuollossa ennakkoluuloja ja syrjintää. Haluamme omalta osaltamme varmistaa, että tässä tapahtuu muutos parempaan”, Mari Rautiainen sanoo.

Henkilökunnan koulutuksen lisäksi Helsingin Diakonissalaitos on lauantaina mukana Helsinki Pride -kulkueessa omalla ryhmällään, jonka teemana on Rohkeasti ihmisarvon puolesta. Pride-kulkue on mielenilmaus ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolesta. Sateenkaariväelle nämä eivät ole vielä tämänkään päivän Suomessa itsestäänselvyys.

”Diakonissalaitoksen työn tavoitteena on, että jokaisella on mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään. Tätä viestiä haluamme tuoda vahvasti esiin myös Pride-viikolla.”

Lisätietoja

Mari Rautiainen, henkilöstöjohtaja, p. 050 431 6002

Laura Niemi, viestintäjohtaja, p. 050 373  8602

Helsingin Diakonissalaitoksen Maru Hietala pohtii blogauksessaan, osaammeko me sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ottaa työssämme tarpeeksi hyvin huomioon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt.
LUE BLOGAUS

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit