Diakonia on solidaarisuutta, ei holhoamista

21.8.2019

Diakoniajohtaja Ilkka Kantola, Diakonissalaitos

Katsoin viime talvena kerjäläistä istumassa pahvinpalan päällä jäisellä kiveyksellä Helsingin keskustassa. Hänen ohitseen kulki ihmisiä kiireisinä työhönsä tai tärkeille asioilleen rientäen. Aniharva pysähtyi tai hiljensi vauhtiaan antaakseen lantin tai pari köyhälle. Kiinnitin huomiota siihen, että ulkonäöltään muukalaiselta näyttävän oli helpompi pysähtyä köyhän vierelle. Oliko niin, että kurjista oloista siirtolaisena tai pakolaisena Suomeen tulleen oli meitä helpompi samastua köyhän kerjäläisen tilanteeseen? Kykenikö hän meitä paremmin tuntemaan tuon kerjäläisen kivun ja onnettomuuden syvyyden? Oliko tuossa nähtävissä jokin sellainen ilmiö, jota voisi sanoa päähän potkittujen keskinäiseksi solidaarisuudeksi?

Luukkaan evankeliumissa oleva Jeesuksen kertomus laupiaasta samarialaisesta puhuu tällaisesta ilmiöstä. Hätään joutunut ihminen sai avun sellaiselta ihmiseltä, jolla oli omakohtainen kokemus halveksunnasta, syrjään sysätyksi tulemisesta ja henkisestä väkivallasta. Laupias samarialainen kykeni osoittamaan laupeutta päähän potkitulle, koska hän tiesi mitä tarkoittaa se, että tulee kohdelluksi kaltoin.

Kumpikin tarina havainnollistaa kokemusta siitä, että hätään joutunut ei voi aina luottaa hyvinvoivan ja etuoikeutetun eliitin apuun. Eliitti on liian kaukana ja liian kiireinen. Maahan painetun apu tulee lähimmäiseltä, joka on itsekin alas painettu.

Sairaalasielunhoidon ja psykoterapian koulutuksessa on pidetty tarpeellisena, ellei välttämättömänä, sitä, että opiskelija hakeutuu itse terapiaan tai analyysiin. Taustalla on ajatus, että sen avulla henkilö tutustuu omiin haavoihinsa ja haavoittuvuuksiinsa. Näin hänen mahdollisuutensa ymmärtää toisen ihmisen haavoittuvuutta lisääntyy ja sitä myötä kasvaa hänen ammatillinen kykynsä auttaa.  Auttaminen ei ole tapahtuma, jossa vahva ja ehjä ihminen antaa jotakin heikolle ja särkyneelle. Auttajalta ei vaadita haavoittumattomuutta. Diakonissalaitoksen uunituoreessa esitteessä sama todetaan sanoilla: ”Diakonia tarkoittaa työtä ihmisen kanssa, ei hänen puolestaan.”

Vuonna 2011 ilmestyneessä väitöskirjassaan Diakoniatyön paikka ihmisten arjessa (pdf)Ulla Jokela selvittää kiinnostavalla tavalla seurakunnissa tehtävää diakoniatyötä. Tutkimuksessa diakoniatyön keskeiseksi vahvuudeksi nousee ihmisten kunnioittava kohtelu. Kuntien sosiaalityöhön verrattuna diakoniatyössä näyttäisi toteutuvan paremmin asiakkaiden kohtaaminen kokonaisvaltaisesti. Asiakkaat kokevat tulevansa kohdatuiksi ihmisinä, koska heille annetaan enemmän aikaa ja he tulevat paremmin kuunnelluksi.

Jokelan tutkimuksen ansioihin kuuluu, että hän mainitsee myös muutamia diakoniatyön kehittämishaasteita. Hän näkee, että olisi syytä kiinnittää huomiota erityisesti “alas painavien käytäntöjen” purkamiseen. Jokela on arvioinut diakoniatyötä myös vallankäytön ja valtasuhteiden näkökulmasta. Hänen mielestään diakoniatyön ja sosiaalityön käytäntöihin kietoutuu mikrotason valtaa, joka heijastuu asiakkaiden häpeän ja stigman kokemuksina.

Vaikka diakoniatyöntekijät toimivat sitoutuneesti, empaattisesti ja asiakkaan parasta ajatellen, asiakkaiden kokemukset eivät aina vastaa sitä mitä diakoniassa pyritään saamaan aikaan. Hyvää tarkoittaviin kohtaamisiin voi sisältyä tahatonta haavoittavuutta. Asiakkaitten kokemusten tarkastelu hallinnan suhteiden kannalta nostaa esille seikkoja, jotka tuntuvat vierailta diakonian itseymmärrykselle. Kokemus kunnioittavasta kohtaamisesta jää hallinnan ja valtasuhteiden epäsymmetrian varjoihin. Työntekijällä on kiusaus omista lähtökohdistaan valita asiakkaan kohtaamisen agenda ja siinä pitää tärkeinä asioita, jotka eivät asiakkaan näkökulmasta ole tärkeimpiä.

Tämä havainto on tärkeä. Ulla Jokela toteaa, että alas painettujen ihmisten asian tärkeys ja heidän puolustamisensa, kannattelemisensa ja jopa nostamisensa ovat diakoniatyön keskeisiä arvoja. Diakoniatyössä oleva auttaja voi pyytää toista ihmistä asettamaan kohtaamisen agendan, kuten Markuksen evankeliumi kertoo Jeesuksen tehneen sokean kohdatessaan: ”Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Jeesus kysyi. Sokea vastasi: ”Rabbuuni, anna minulle näköni.” (Mark. 10:51)

Kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta ammentavassa diakoniassa joudumme pohtimaan myös sitä, missä määrin perinteisellä kristinopillisella kielellä, voidaan edistää diakonian tavoitteita? Millaisia hallinnan ja vallankäytön kohteena olemisen kokemuksia esimerkiksi sanojen syntinen ja armahdettu käyttäminen voivat asiakkaissa synnyttää tämän päivän yhteiskunnassa. Ovatko ne osa meidän asettamaamme agendaa, jolla vältämme hätään joutuneen ihmisen kohtaamisen? Vai käyttävätkö asiakkaamme itse tuota kieltä ilmaistessaan hätäänsä?

Ilkka Kantola, diakoniajohtaja
Diakonissalaitos

 

22.8. klo 12–16 Diakonissalaitoksen korttelissa juhlitaan työtä ihmisarvon puolesta. Korttelijuhla kokoaa jälleen yhteen kaupunkilaisia, yhteistyökumppaneita, asiakkaita, Diakonissalaitoksen ystäviä, vapaaehtoisia ja henkilökuntaa viettämään yhteistä iltapäivää. Juhlaan jokainen on tervetullut, sillä työtä ihmisarvon puolesta ei tehdä yksin vaan yhdessä. Korttelijuhlan ohjelman löydät täältä!

 

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit