Vapaaehtoinen ystävä muutti Askon elämän 

8.10.2019

Asko ja Alloush. Vapaaehtoinen ystävä muutti Askon elämän.

Asko, 77, ja Alloush, 22, ovat tutustuneet Seniori-Vamoksen kautta. He tapaavat parin viikon välein, yleensä Askon punaisella sohvalla Helsingin Sörnäisissä. ”Parasta meidän ystävyydessämme on pysyvyys. Vaikka juttumme tuntuu usein jäävän kesken, minua lohduttaa, että tiedän Alloushin palaavan luokseni”, Asko sanoo.

 

”Viime vuonna minulla meni heikosti. Olin kiikun kaakun selvinnyt vatsahaavaleikkauksesta. Minun piti opetella jopa kävely ja puhuminen uudelleen.

Sairaalasta kotiin päästyäni näin jatkuvasti painajaista, jossa olen tuomikirkon portailla avonaisessa ruuhenmallisessa arkussa. Kotisairaanhoitaja alkoi miettiä, mistä saisin seuraa ja piristystä. Hän otti yhteyttä Diakonissalaitoksen, josta pian sainkin puhelun. Johanna Roti kävi tapaamassa minua. Hänen kanssaan tutustuttiin ja pohdittiin yhdessä asioita, jotka tukisivat pärjäämistäni. Johanna myös kyseli, millainen vapaaehtoinen ihminen minulle sopisi. Nuori, hervoton ja mielellään vähän villi, vastasin.

Kaipasin sellaista ihmistä, jonka kanssa arjen köyhyys on köykäisempää kestää. Niin valikoitui Alloush.

Ensimmäisen visiitin jälkeen olin tosin varma, että en ollut Alloushille sitä, mitä hän odotti. Mutta ei toisen mieltä ja olotilaa voi lukea kasvoista.

Oma äitini ei koskaan kertonut piikavuosistaan eikä isäni kertonut millaista oli olla renkinä. Ne olivat varmasti niin kovia muistoja, ettei niistä pystynyt puhumaan. Minä haluan puhumalla keventää oloani. Niinpä kerroin Alloushille, että lapsena en päässyt ulos, koska minulla ei ollut kenkiä. Äidin kengät oli tehty paperinarusta. Tuntuu terpeuttiselta jakaa kokemuksia ja elämäni kaarta Alloushille. Ihan kuin kokemukseni tallentuisivat häneen.”

”Alloush saa minut unohtamaan sairauteni”

”Asun vaimoni kanssa eri osoitteissa, se on hyvä vaihtoehto. Haluaisin tavata enemmän kolmea lastani ja seitsemää lastenlasta ja muistella heidän kanssaan menneitä.  Alloush on hyvä kuuntelemaan. Eikä hän minun murheitani itselleen ota, hän sanoo vain että no problem. Hänellä on hymy herkässä. Hän saa minut unohtamaan sairauteni. Jossain vaiheessa myös painajaiseni muuttivat muotoaan parempaan suuntaan.

Olen nyt 77-vuotias. Edellisen kerran olin ulkomailla parikymmentä vuotta sitten. Kävin lähinnä aurinkolomilla, en lähelläkään Irakia. Alloushin ansiosta maailmani laajenee ja pääsen lähemmäs minulle vieraasta kulttuuria. En voi muuta kuin nostaa peukut pystyyn. Vaikean ja vaarallisen Suomeen-tulomatkan jälkeen Alloush on edelleen uskalias ja toivoa täynnä. Hänen seurassaan muistan, miltä tuntuu olla nuori. Silloin tuntuu, että  elämä jatkuu ikuisesti.

Parasta meidän ystävyydessämme on pysyvyys. Vaikka juttumme tuntuu usein jäävän kesken, minua lohduttaa, että tiedän Alloushin palaavan luokseni.”

Teksti: Kaisa Viitanen
Kuva: Hannes Honkanen

Lue lisää Seniori-Vamoksesta

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit