Vamos Vantaa on S2-koululaisten ja vanhempien tukena – myös etänä

17.4.2020

Maarit Lankinen-Kivimäki

Maarit Lankinen-Kivimäki

Kirjoittaja on projektipäällikkö Vamos Vantaalla. Koulutukseltaan hän on sosiaalipsykologi (VTM) ja ammatillinen opettaja.

Vamos Vantaan Eteenpäin-hanke on koululaisten ja vanhempien tukena. Kuvassa kuuden ihmisen kämmenet.

Vamos Vantaan Eteenpäin-hanke (STEA) tukee länsivantaalaisten maahanmuuttajataustaisten lasten ja nuorten kasvua, koulunkäyntiä ja osallisuutta. Hankkeessa mukana olevat vanhemmat saavat lisätietoa suomalaisesta koulujärjestelmästä ja opiskelusta. Vanhempien mukaan riidat perheessä koulunkäyntiin liittyen ovat vähentyneet hankkeen ansiosta.

 

”Hei, mitä kuuluu?”, kysyy Eteenpäin-hankkeen valmentaja Idiris Farah somaliksi puhelimessa. Huhtikuisena aamuna hän on soittanut asiakkaalleen, jonka pieni koululainen tarvitsee apua etäopiskelussa. Pian selvitetään yhdessä päivän koulutehtävät ja opastetaan niiden tekemisessä. Kevään 2020 poikkeustilanteessa Vamoksen hanke on joutunut mukauttamaan toimintaansa. Aiemmin valmentajat Idiris ja Shirwa Gurhan kävivät viikoittain länsivantaalaisilla kouluilla välituntiliikuntaa pitämässä. Liikuntahetki tuki lasten koulussa jaksamista, ja palaute osallistujilta olikin erittäin positiivista.

Opintojen tueksi Shirwa ja Idiris ovat myös pitäneet vieraskielisille koululaisille opintopiiriä Vamos Vantaalla Myyrmäessä. Koululaiset ovat kertoneet tekevänsä kotitehtäviään paremmin Vamoksen opintopiirin ansiosta. Tällä hetkellä opintopiiri on tauolla, mutta koululaisia ja heidän vanhempiaan tuetaan nyt etävalmennuksen keinoin esimerkiksi puheluiden ja WhatsAppin kautta.

Poikkeustilanne haastava maahanmuuttajaperheille

”Vieraskieliset perheet tarvitsevat nyt tukeamme”, toteaa Shirwa. Erityisesti poikkeustilanne luo haasteita perheissä, joissa vanhempien tietotekniset taidot ovat heikot eikä suomen kielellä asiointi vielä onnistu sujuvasti. ”Meillä on aito huoli lapsista ja halu auttaa perheitä tässä haastavassa tilanteessa”, toteaa projektipäällikkö Maarit Lankinen-Kivimäki. Tiimi tekee aktiivisesti työtä tavoittaakseen vieraskielisiä perheitä, joilla on haasteita tukea lastensa etäopiskelua. Osa yhteistyökouluista on myös ohjannut uusia perheitä Eteenpäin-hankkeen piiriin saamaan lisätukea poikkeusaikana.

Etäopiskelussa auttamisen lisäksi Idiris ja Shirwa jakavat tietoa ajantasaisesta koronatilanteesta. Suurin osa hankkeen asiakkaista on somalinkielisiä, joten he saavat valmentajilta tietoa omalla äidinkielellään. ”Ruotsissa valitettavan moni somalinkielinen on sairastunut ja jopa menehtynyt koronaan, joten pyrimme ehkäisemään vastaavaa tilannetta Suomessa”, toteaa Idiris. Valmentajat tarjoavat tietoa ja tukea somalin lisäksi suomeksi ja englanniksi.

Toiminnan jatkumiselle tarvetta

Eteenpäin-hankkeen kumppanit ovat antaneet myönteistä palautetta toiminnasta. Erään yhteistyökoulun edustaja kuvaa toiminnan vahvuuksia näin: ”Myönteinen suhtautuminen ja realistinen käsitys koulujen arjessa ilmeneviin tuen tarpeisiin.” Vamoksen hankkeella on tällä hetkellä rahoitus STEAlta vuodelle 2020. Hankkeen tarjoamille palveluille on Vantaalla tarvetta, ja toiminnan jatkorahoituksen varmistaminen onkin työn alla.

Kirjoittaja Maarit Lankinen-Kivimäki työskentelee Vamos Vantaan projektipäällikkönä.

Lue lisää Vamos Vantaan toiminnasta

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit