Virtuaalinen työpaja mahdollisti osallisuuden kokemuksen nuorille

3.6.2020

Diakonissalaitoksen VamosSampo-hankkeessa Turussa toteutetaan osallistavia työpajoja nuorille ja heidän kanssaan työskenteleville. Tänä keväänä työpajat oli tarkoitus toteuttaa livenä, mutta koronaepidemia muutti suunnitelmat. Siirryttiin etätöihin ja otettiin käyttöön Discord-sovellus – ja toteutettiin ensimmäinen virtuaalinen työpaja. Auli Hirvensalo kirjoittaa työpajakokemuksista.

 

Diakonissalaitoksen Vamos Sampo -hankkeen projektipäällikkö Auli Hirvensalo

Työpaja on periaatteessa hyvä tapa kehittää uudenlaista toimintaa, mutta työpajoihin voi välillä olla hankala saada osallistujia. Kehittämistyön näkökulmasta on tärkeää saada nuoret ja heidän kanssaan työskentelevät osallistumaan hankkeen osa-alueiden kehittämiseen. Siksi päätimmekin viedä työpajat sinne, missä he ovat. Koronavirustilanteen vuoksi, emme kuitenkaan päässeet viemään pajoja fyysisesti nuorten kohtaamispaikkoihin, mutta onnistuimme kuitenkin jalkauttamaan työpajat nuorten toimintaympäristöön Discordiin.

Virtuaalinen työpaja – työkaluksi Discord

Discord ei ollut meille entuudestaan tuttu, joten opettelimme kaiken alusta alkaen. Onneksi saimme muutaman nuoren auttamaan meitä sovelluksen haltuunotossa ja työpajan suunnittelussa. Meille työtekijöille työpajan toteuttaminen Discordissa vaati uuden opettelua, epävarmuuden ja osaamattomuuden sietoa sekä uskallusta lähteä yrittämään jotakin sellaista, jota emme ole ennen tehneet.

Osalle työpajaan osallistujista kokemus on ollut samankaltainen kuin meille; uuden tuntemattoman valloitusta, pelon voittamista ja epävarmuuden sietämistä.

Osalle tämä on kuitenkin ollut se tuttu ja turvallinen tapa olla ja toimia. Tapa, jolla ollaan muutenkin yhteydessä muihin ja osallistutaan. Meille on ollut silmiä avaavaa katsoa asioita tästä uudesta näkökulmasta.

Monesti jumiudumme näkemään osallisuuden mahdollistuvan hyvin yksiulotteisesti fyysisen osallistumisen kautta, vaikka tosiasiassa kysymys on vain yhdestä muodosta.

Osallisuuden voidaan nähdä syntyvän tunteesta, että on osallisena yhteisössä, jossa pystyy vaikuttamaan yhteisön asioihin.

Tarjoamalla erilaisia osallistumisen muotoja sekä yhteisöjä, joihin kiinnittyä, voimme tukea osallisuutta. Tämä on asiana tietenkin itsestään selvä, mutta toteutus ei aina täysin onnistu.

Laittamalla itsemme alttiiksi uusille, meille entuudestaan tuntemattomille asioille voimme ehkä oppia jotakin arvokasta. Voimme saada kokemuksen siitä, miltä tuntuu osallistua johonkin täysin uuteen ja tuntemattomaan. Me tarvitsemme siinä apua ja tukea aivan samoin kuin nuori tarvitsee tukea ja apua etsiessään omaa tapaa ja paikkaa olla nuorena aikuisena ja yhteiskunnan jäsenenä. Voimme auttaa toinen toisiamme ymmärtämään ja oivaltamaan niitä keinoja, joilla voimme tukea osallisuutta.

Osallisuus edistää terveyttä

Kuulluksi ja nähdyksi tuleminen, todelliset tilaisuudet vaikuttaa, dialogin mahdollisuus ja konfliktien rakentava käsittely mahdollistavat osallisuuden tunteen syntymisen. Useissa kansallisissa ohjelmissa ja toimenpide-ehdotuksissa on huomioitu osallisuus ja sen edistämisen merkitys hyvinvoinnille ja terveydelle. Osallisuus on yksi terveyttä edistävä tekijä ja on terveyden ja tasa-arvon edellytys.

Perustus-, kunta- ja nuorisolaissa käytetään käsitteitä osallistuminen ja vaikuttaminen, jotka ovat väyliä osallisuuteen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilla todetaan, että “osallisuuden edistäminen on osa Suomen hallituksen ja Euroopan unionin tavoitteita. Se on nostettu yhdeksi keskeiseksi keinoksi torjua köyhyyttä ja ehkäistä syrjäytymistä. Osallisuutta edistämällä vähennetään eriarvoisuutta”. Edistääkö työpajamme sitten osallisuutta?

Työpaja tarjoaa mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa, työpajan kautta voi saada äänensä kuulluksi ja pitkässä juoksussa myös muutosta aikaiseksi. Työpajassa kerättyä aineistoa käytetään, kun kehitellään uusia tapoja löytää ja kiinnittää nuoria tarvitsemiinsa palveluihin. Näillä toimilla tähdätään osallisuuden tukemiseen.

Työpajan jälkeen meidän on huolehdittava, että siihen osallistuneet nuoret saavat tietää, mitä työpajan pohjalta on syntynyt. Kun osallistujat pääsevät seuraamaan, mitä osallistuminen on tuottanut, osallisuuden kokemus vahvistuu. ”Osallisuus syntyy yhdessä toimien”, on hankkeemme iskulause. Pyrimme toteuttamaan tätä kaikessa mitä hankkeessa teemme. Toimimalla yhdessä, sanoittamalla yhteistä toimintaa sekä nostamalla esille sen hedelmiä voimme vahvistaa osallisuutta.

Auli Hirvensalo työskentelee projektipäällikkönä osallisuutta edistävässä Diakonissalaitoksen VamosSampo-hankkeessa.

Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa toteutettavaan ESR-rahoitteiseen yhteishankkeeseen osallistuu myös Turun kaupunki. Hankkeen kehittämistyötä varten toteutetaan nuorille ja nuorten kanssa työskenteleville osallistavia työpajoja. Hankkeen työpajat olivat alkujaan suunnitellut nuorten ryhmiin jalkautuviksi, mutta valtakunnallisen poikkeustilan vuoksi suunnitelmat muuttuivat, ja ne siirretiin virtuaalisen työpajan Discord-sovellukseen.

 

Lue seuraavaksi: uusimmat artikkelit