Intersect Voices – romaninaisten ja -tyttöjen tasa-arvoa edistämässä

12.9.2020

Kolme romanialaista romaninaista kävelemässä käsikynkkää kadulla.

 

Kun ihminen joutuu syrjityksi useammasta kuin yhdestä syystä, on kyse moniperusteisesta syrjinnästä. Intersektionaalisuus puolestaan kiinnittää huomiota identiteetin monimuotoisuuteen ja risteäviin eroihin. Diakonissalaitos toteuttaa kumppaneidensa kanssa eurooppalaista Intersect Voices in Europe – Combating Discrimination against Roma Women -hanketta. 

 

Hankkeen pääasiallisena tavoitteena on torjua romaninaisten ja -tyttöjen kokemaa syrjintää parantamalla ymmärrystä moniperusteisen ja intersektionaalisen syrjinnän laaja-alaisista vaikutuksista ja niihin liittyvistä kokemuksista. Intersect Voices -hankkeen tavoitteena on myös tukea syrjinnän uhrien voimaantumista ja osallisuutta.

Projektin kuluessa halutaan lisäksi vaikuttaa Euroopan Unionin syrjintää koskevaan lainsäädäntöön ja toimintatapoihin sekä niiden täytäntöönpanon tehostamiseen. Diakonissalaitoksen kumppaneina toimii kolme romaninaisten oikeuksiin erikoistunutta kansalaisjärjestöä, kaksi Romaniasta ja yksi Italiasta.

Intersect Voices -hankkeen erityistavoitteet

  • ymmärtää intersektionaalisen syrjinnän erityisyys tutkimalla romaninaisten kokemuksia syrjinnästä. Intersektionaalisuus käsitteenä kuvaa risteäviä tai leikkaavia eroja, eli sitä, miten ihmisen asemaan yhteiskunnassa vaikuttavat sukupuolen ohella monet muutkin eroavaisuudet, kuten yhteiskuntaluokka, ikä, etnisyys ja seksuaalinen suuntautuminen. Joihinkin ihmisiin ja ihmisryhmiin kohdistuu eri kategorioita yhdisteleviä sortavia rakenteita ja toimintaa, ja paitsi että tällaisia syrjinnän muotoja tunnetaan huonosti, niitä on myös vaikeampi torjua. Esimerkiksi laittomissa asutuksissa elävät romaninaiset kohtaavat syrjintää paitsi asuntomarkkinoilla, sukupuolensa vuoksi myös työmarkkinoilla – ja etnisyytensä vuoksi heihin yhdistetään rodullistavia ”romaninaiseuteen” liitettyjä stereotypioita.
  • aktivoida eri toimijoita moniperusteisen syrjinnän torjumiseksi paikallisella, kansallisella ja EU:n tasolla
  • tarjota tukea ja välineitä aktivisteille, lainsäätäjille ja yhdenvertaisuuden ammattilaisille moniperusteiseen syrjintään liittyvien tapausten raportointiin ja uhrien tukemiseen
  • muotoilla poliittisia suosituksia intersektionaalisuuden sisällyttämisestä syrjinnän vastaisiin strategioihin ja lainsäädäntöön kansallisella ja EU:n tasolla.

Intersect Voices -hankkeen aktiviteetit

1. Tutkitaan romaninaisten ja -tyttöjen kokemaa syrjintää Italiassa, Romaniassa ja Suomessa, kuin myös moniperusteista ja intersektionaalista syrjintää koskevaa lainsäädäntöä näissä maissa ja EU:ssa.

2. Lisätään tietoisuutta intersektionaalisesta syrjinnästä tiedottamalla ja järjestämällä kampanjoita Bukarestissa, Brysselissä, Helsingissä ja Roomassa. Lisäksi rakennetaan verkostoja romaniaktivistien kesken sekä kansallisesti että kansainvälisesti.

3. Koulutetaan romaniaktivisteja, kansalaisjärjestöjen henkilöstöä, lainsäätäjiä ja juristeja edistämään intersektionaalisen syrjinnän uhrien tasa-arvoa. Lisäksi vahvistetaan yhteistyötä romaniaktivistien ja muiden toimijoiden kesken. Tällaisia ovat muun muassa sukupuolten tasa-arvon, LGBTIQ-oikeuksien, maahanmuuttajien oikeuksien ja lainsäädännön edistämisen parissa työskentelevät tahot.

4. Laaditaan kansallisen ja Euroopan tason politiikkaa ja käytännön suositukset syrjinnän estämiseksi ja torjumiseksi. Nämä perustuvat hankkeessa kerättyyn tietoon romaninaisten ja -tyttöjen kokemasta intersektionaalisesta syrjinnästä ja sen torjunnassa kohdattaviin haasteisiin.

Hankeaika on 1.5.2020 – 30.04.2022. Intersect Voices -hanke rahoitetaan Euroopan Unionin Perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuus -rahoitusohjelmasta (REC).

Kumppanit

Hanke toteutetaan neljän eurooppalaisen kumppanijärjestön toimesta. Koordinaattorina toimii Diakonissalaitos. Muut toteuttajat ovat:

Yhteystiedot

Maria Dorofte, projektipäällikkö
puh. 050 401 1212
maria.dorofte@hdl.fi

Anca Enache, kehittämispäällikkö
Kansainvälinen toiminta
puh. 050 578 1301
anca.enache@hdl.fi

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: