”Parasta työssäni on mahdollisuus kohdata jokainen ihminen omana arvokkaana itsenään”

19.1.2021

Lähihoitaja Marika Jurvelin iloitsee työssään erityisesti siitä, että hänellä on mahdollisuus kohdata jokainen asiakas omana arvokkaana itsenään ja että hän pääsee koko ajan kehittämään osaamistaan.

Kaksi henkilöä keskustelee keskenään rappukäytävässä.

”Työkulttuuriimme kuuluu se, että teemme töitä yhdessä ja että kollega jatkaa aina, jos joku asia on työvuoron päättyessä hoitamatta. Koska työmme perustuu ihmisten kohtaamiseen, sitä ei voi koskaan aikatauluttaa sekunnilleen”, lähihoitaja Marika Jurvelin sanoo.

Oululainen lähihoitaja Marika Jurvelin ei useinkaan maanantaina tiedä, minne hän hurauttaa töihin perjantaina. Tavallisesti hänen työpisteensä vaihtuu monta kertaa viikon aikana.

Ja juuri tämä on Jurvelinin mielestä yksi hänen työnsä parhaista puolista.

”Työskentelen Diakonissalaitoksen Caritaksessa sisäisenä sijaisena, joka kiertää tarpeen mukaan eri asumisyksiköissämme. Minulle tämä vaihteleva työ sopii loistavasti. Osaamisenikin kehittyy koko ajan, kun työnkuvani on niin laaja ja monipuolinen”, Jurvelin sanoo.

Jurvelin iloitsee myös siitä, että hän saa kohdata työssään monenlaisia ihmisiä ja auttaa heitä elämään hyvää arkea.

”Ihmiskohtaamiset ja ihmisten auttaminenhan ovat tässä työssä se kaikkein tärkein juttu.”

Työtä jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen

Jurvelinilla oli takanaan 16 vuotta työtä ikäihmisten parissa, kun hän vuosi sitten aloitti nykyisessä työpaikassaan. Asiakkaina on sekä ikäihmisiä että vammaisia, ja jokaisessa asumisyksikössä asiakaskunta on erilainen.

Jurvelin pitää erityisen tärkeänä sitä, että hän saa kohdata kaikki asiakkaansa yksilöinä. Hänelle työn päämäärä on auttaa ja tukea jokaisen ihmisen omaa hyvää elämää.

”Haluan hoitaa ja kohdella ihmisiä sillä tavoin kuin toivoisin itseäni hoidettavan ja kohdeltavan. Onneksi meillä töissä toimitaan juuri näin, jokaisen ihmisarvoa kunnioittaen. Jokainen ihminen on arvokas täsmälleen sellaisena kuin on.”

”Täällä kaikki on hyvin”

Tänään työ on tuonut Jurvelinin kempeleläiseen Willa Lupiini -palvelukotiin, jossa hän muistelee 81-vuotiaan Irman kanssa viime vuoden mukavimpia puuhia: piparkakkutalkoot joulun alla ja kesäiset yhteislaulut pihamaalla.

”Ja kesällä kävimme myös katselemassa eläimiä kotieläinpuistossa”, Irma kertoo.

Irma osallistuu aina mielellään sekä henkilökunnan järjestämille retkille että talossa pidettäviin viriketuokioihin, niin tuolijumppaan kuin muisteluhetkiinkin.

Talosta on löytynyt myös ystäviä, joiden kanssa Irma viihtyy Willa Lupiinin yhteisissä tiloissa, ja juttu luistaa aina henkilökunnankin kanssa.

”Kaikki ihmiset täällä ovat mukavia, myös työntekijät, joiden kanssa olen tietysti paljon tekemisissä päivittäin. Minusta täällä on hyvä asua. En osaa oikein eritellä asiaa sen tarkemmin; täällä kaikki on hyvin.”

Henkilö pitää kättään toisen henkilön olkapäällä.

Marika Jurvelin iloitsee siitä, että saa tehdä työtä, joka perustuu ihmisten kohtaamisiin ja ihmisarvon kunnioitukseen.

Sydän mukana työssä

Kuluneen vuoden aikana Jurvelin on ehtinyt huomata, että ammattimaisuus ja ihmisarvon kunnioittaminen ovat keskeisiä arvoja koko hänen työyhteisölleen.

”Täällä ollaan tosi empaattisia, ja sen näkee, että hoitajilla on työssä sydän mukana.”

Hoitajat pyrkivät muun muassa vahvistamaan asukkaiden osallisuuden kokemusta.

”Vietämme paljon aikaa asukkaiden kanssa ja touhuamme kaikenlaista yhdessä. Tähän asiaan panostetaan jokaisessa yksikössä nyt korona-aikana aivan erityisesti. Kun emme näe toistemme hymyjä ja muita ilmeitä maskien takaa, työntekijöiden aito läsnäolo on tavallistakin tärkeämpää.”

Juuri osallisuuden kokemuksen vuoksi yhteistä tekemistä suunnitellaan mahdollisimman usein asukkaiden omien toiveiden pohjalta.

”Ne toiveet voivat olla hyvin pieniä ja arkisiakin juttuja, vaikkapa pullan leipomista tai yhdessä laulamista.”

Ammattimaiset ja mukavat työtoverit

Marika Jurvelin on Willa Lupiinissa asuvan Irman kanssa samaa mieltä siitä, että hänen työkaverinsa ovat paitsi ammattimaisia myös mukavia.

”Minulla on pitkä kokemus alalta, ja voin sanoa, että meillä on töissä aivan erityisen positiivisia ihmisiä. Minutkin otettiin uutena työntekijänä kaikissa yksiköissä tosi ihanasti vastaan. Se kertoo siitä, että työyhteisöissä voidaan hyvin”, Jurvelin sanoo.

Työyhteisöjen hyvinvointi on aina kiinnostanut Jurvelinia, ja nyt raskaan korona-ajan keskellä hän kokee siitä huolehtimisen tavallistakin tärkeämmäksi asiaksi. Kaikki asiakkaat ansaitsevat tuekseen henkilökunnan, joka voi hyvin ja huolehtii omasta jaksamisestaan.

Tämän vuoksi Jurvelin haki mukaan Diakonissalaitoksen hyvinvointimentorivalmennukseen.

”Olen iloinen ja otettu siitä, että minut valittiin mukaan. On kiva päästä osallistumaan tällaiseen ihan uudenlaiseen projektiin, joka sopii omalle luonteelleni.”

Kehitysmyönteinen työyhteisö

Verkossa järjestettävä hyvinvointimentorivalmennus kestää vajaan vuoden. Mukaan on valittu kymmenen Diakonissalaitoksen työntekijää organisaation eri toimialoilta.

Valmennuksen päätyttyä mentorit toimivat itsenäisesti ja ryhmänä koko Diakonissalaitoksen henkilöstön työhyvinvoinnin tukena.

”Työkaverini ja esihenkilönikin ovat olleet tosi innostuneita tästä valmennuksesta, ja olen luvannut kertoa heille kaikista siellä tulleista uusista ajatuksista. On ihan mahtavaa, että täällä ollaan niin kehitysmyönteisiä ja innokkaita ottamaan vastaan uutta”, Jurvelin kehuu.

Teksti: Anu Räsänen
Kuvat: Petteri Löppönen

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: