Diakonissalaitoksen Hoivan Alppituvassa jokainen on osa yhteisöä

11.8.2020

Palveluasuminen Alppituvassa on Erkinja Lean mieleen. He istuvat puistonpenkillä

Alppituvan asukkaat Erkki ja Lea.


Eletty elämä ja erilaiset elämäntarinat saavat näkyä Diakonissalaitoksen Hoivan palveluasumisen yksikössä Alppituvassa. Asukkaat ja henkilökunta muodostavat yhdessä yhteisön, jossa jokaisella on oikeus ja mahdollisuus olla aktiivinen toimija. Sitä on palveluasuminen parhaimmillaan.

 

”Täällä asuu aivan mahtavia tyyppejä”, huikkaa Lea kotinsa, Diakonissalaitoksen Hoivan Alppituvan, alaovella.

Lea on lähdössä ulkoilemaan Alppituvan pihapiiriin ystävänsä ja naapurinsa Erkin kanssa.

”Minut pelastettiin tänne kadulta. Yövyin siltojen alla ja roskapöntöissä. Kalkers-yökahvilassa tapasin Juhani Roihan, joka on perustanut Vailla vakinaista asuntoa ry:n. Hänen avullaan pääsin tänne haastatteluun ja sitten asukkaaksi”, Erkki kertoo.

Alppitupa-hoivakodissa toteutetaan asunto ensin -periaatetta, jonka mukaan asunto on ihmisen perusoikeus ja kaikenlaisen kuntoutumisen edellytys. Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi sekä elää aktiivista elämää yhteisön jäsenenä. Tämän vuoksi Alppituvan asukkailta ei edellytetä elämäntavan muutosta eikä esimerkiksi päihteettömyyttä.

”Mekin otamme välillä viiniä, kun istumme pöydän ääressä ja parannamme maailmaa”, Lea kertoo.

”Tai minä otan kyllä viskin”, Erkki täsmentää.

Kodin rauhaa monimuotoisen Kallion keskellä

Alppituvan yksikönjohtaja Eeva Knaappila kertoo, että alkoholinkäytölle on talossa yksinkertaiset säännöt.

”Asukkaat saavat juoda alkoholia omissa huoneissaan, ja käytöstavat pitää muistaa. Muille ei saa olla häiriöksi”, Knaappila tiivistää.

Lea ja Erkki nyökkäävät. Alppitupa on heidän yhteinen kotinsa, eikä kukaan kaipaa kotiinsa remuajia ja räyhääjiä.

Aivan pienistä elämän äänistä Alppituvassa ei kuitenkaan hätkähdetä. Hoivakoti sijaitsee neljännessä kerroksessa Diakonissalaitoksen Alppikadun korttelissa, ja sen ikkunoista avautuvat Kallion kaupunginosan eri puolet. Kesäisin Linnanmäeltä kantautuvat iloiset huudot. Alhaalla Helsinginkadulla taas näkyy vilauksia rosoisemmasta elämästä. Kauniissa pihapiirissä törmää niin Diakonissalaitoksen eri yksiköiden asiakkaisiin kuin pihan poikki töihin tai kouluun kiiruhtaviin kalliolaisiinkin.

Vapaaehtoistoimintaa mutkattomasti

Sen lisäksi, että Alppituvan asukkaat ja henkilökunta muodostavat oman yhteisönsä, he ovat osa ympäröivää yhteisöä, Helsinkiä ja Kalliota. Vuorovaikutus on luontevaa ja mutkatonta.

Esimerkiksi vapaaehtoiset vierailijat ovat aina tervetulleita Alppitupaan vaikkapa esiintymään, vetämään yhteislaulua tai jutustelemaan asukkaiden kanssa – kunhan koronarajoitukset taas puretaan.

”Meille tullakseen ei tarvitse sitoutua säännölliseen vapaaehtoistoimintaan, vaan täällä voi käydä myös harvakseltaan tai vaikka vain yhden kerran. Kunhan vain on etukäteen yhteyksissä, niin että voimme sopia vierailusta”, Knaappila sanoo.

Alppituvassa ovat keikkailleet niin kalliolaiset soittajat kuin salsatanssijatkin. Eri alojen opiskelijat ovat vetäneet erilaisia teematuokioita. Yksi vapaaehtoinen pitää asukkaille säännöllisesti bingoa, levyraatia ja tietovisaa, toinen käy satunnaisesti järjestämässä pihapelejä.

”Ja Alppikorttelin ravintolan henkilökunta ehdotti, että voisimme leipoa yhdessä heidän kanssaan pullaa”, muistelee vapaaehtoistoimintaa Alppituvassa koordinoiva Emma Torniainen.

Palveluasuminen, jossa yhteisöllisyys on korostunut korona-aikana

Vaikka koronatoimenpiteet ovat rajoittaneet vapaaehtoistoimintaa, se ei ole täysin tyrehtynyt.

”Yksi ihminen on esimerkiksi lukenut Alppituvan asukkaille päivän uutisia etänä”, kertoo Diakonissalaitoksen Kanssalan tuotantokoordinaattori Joonas Timonen.

Kanssala yhdistää kansalaistoiminnasta kiinnostuneita ihmisiä ja yhteisöjä, joissa on tarvetta vapaaehtoisille.

”Alppitupa kuuluu vieraanvaraisiin yhteisöihin, joihin meidän on ollut helppo lähettää vapaaehtoisia. He suhtautuvat aina myönteisesti, kun otamme yhteyttä ja kerromme, että joku haluaisi tulla vaikkapa vetämään keikan Alppitupaan”, Timonen kertoo.

Timonen toteaa, että tällainen avoin vuorovaikutus ympäristön kanssa on yksi vieraanvaraisen yhteisön ominaispiirre. Toinen on se, että kaikki yhteisön jäsenet ovat sen rakentajia. Koronaeristyksen tapaisissa tilanteissa korostuvat solidaarisuus ja toisten tukeminen, eivätkä asukkaat ja henkilökunta esimerkiksi jakaudu kahteen leiriin tai vetäydy omiin oloihinsa.

Alppituvassa on ollut itsestään selvää, että kaikki vetävät poikkeusoloissa yhtä köyttä.

”Meillä on täällä sekä kivat työkaverit että kivat asukkaat, joille tämä on loppuelämän koti. On ilo saada tutustua asukkaisiimme ja viettää aikaa heidän kanssaan”, Torniainen sanoo.

Lue lisää Hoivan palveluasumisesta

Kanssalan toiminta on päättynyt. Diakonissalaitoksella toimi vuosina 2018–2021 Kanssala-hanke, jossa lisättiin helsinkiläisten mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoistoimintaan. Toimintaa rahoitti sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.
Artikkelia on päivitetty joulukuussa 2021.

Teksti Anu Räsänen
Kuva Vesa Koivunen

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: