Diakonissalaitos ja Varma edistämään nuorten työllistämistä

29.9.2020


Kaksi miestä ja nainen tekevät ylävitosen, koska Vamos ja Varma edistävät nuorten työllistymistä.

 

Diakonissalaitoksen Vamos ja Varma käynnistävät yhteishankkeen nuorten työllisyyden parantamiseksi. Diakonissalaitoksen toimitusjohtaja Olli Holmström ja Varman toimitusjohtaja Risto Murto suosittelivat Talous ja työvoiman tulevaisuus -seminaarissa, että Suomessa panostettaisiin entistä enemmän syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseen. Nuorten työllistäminen on yhteinen asia.

 

Olli Holmström toi esille, että nuorten tietoisuus täyttyy tällä hetkellä talouden ja yritysten alamäestä, lomautuksista ja irtisanomisista. Se on aika synkkä tulevaisuudenkuva juuri työelämään siirtyville. Kysymys kuuluukin, annammeko nuorille edes mahdollisuuden työhön, Holmström muistutti. Nuoret tarvitsevat kokemuksia, harjoittelua, rohkaisua ja esikuvia. Se ei kuitenkaan onnistu ilman työmahdollisuuksia. Vaarana on, että tätä menoa nuoret ikäluokat jakautuvat koronakriisin jälkeen vielä selkeämmin hyvin pärjääviin sekä niihin, joilla menee entistä huonommin.

Nuorten työllistäminen – konsepti kehitteillä

Diakonissalaitoksen Vamoksen ja Varman nuorten työllistämistä edistävää konseptia kehitetään tiiviissä yhteistyössä nuorten ja yritysten kanssa. Se tukee nuoria kiinnittymään työelämäpolulle ja yrityksiä ottamaan vastaan uuden sukupolven työntekijöitä.

Lue lisää Talous ja työvoiman tulevaisuus -seminaarista Varman verkkosivuilta

Coor mukaan hankkeeseen

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: