Miten vahvistamme luottamusta?

Tuija Åstedt kirjoittaa luottamuksesta. Hän käsittelee aihetta sekä yksilön että yhteisön tasolla. Kun luottamus rikkoutuu, sen rakentuminen voi vaatia aikaa – mutta toisaalta korjaamisen voi aloittaa heti, koska se lähtee ihmisestä itsestään.

Kun olin peruskouluikäinen, maksuvälineenä toimi – lähes yksinomaan – käteinen raha. Kuten nykyään, silloinkin erilaiset tarpeet ja siten käteisen tarve kasvoivat iän myötä. Minun kohdallani teini-iän lisääntynyt käteisvaratarve ratkaistiin niin, että minulla oli oikeus käydä nostamassa isäni pankkitililtä rahaa tarpeitani vastaavasti. Menettely oli sovittu Kansallispankin tutun konttorihenkilökunnan kanssa, ja sain nostaa käteistä sen verran kuin ilmoitin haluavani – mitään määrällistä kattoa ei ainakaan ollut tiedossani. Isäni luotti minuun uskomattoman paljon.

Tutkija Tapani Riekki kirjoittaa, että luottamus on monitasoinen ilmiö, joka syntyy kokemusten, vastavuoroisten sopimusten ja aitojen sosiaalisten suhteiden kautta. Hänen mukaansa yhteenkuuluvuuden tunteeseen perustuva suhdeluottamus tarjoaa sosiaalisen liiman, jonka varaan yhteistyö voidaan parhaiten rakentaa – niin työ- kuin yksityiselämässä.

Perusluottamuksesta syntyy perusturvallisuus

Suomen Mielenterveys Mieli ry määrittelee luottamuksen yhdeksi ihmisen perustarpeista, joka kehittyy jo vauvaiällä. Lapselle on tärkeää tuntea, että häntä ei jätetä, ja hänen tarpeisiinsa ja tunteisiinsa vastataan. Perusluottamus antaa vapauden tutkia maailmaa, lähteä ja palata luottavaisena siitä, että omien voimien pettäessä apu on lähellä. Perusluottamuksesta syntyy perusturvallisuus. Luottamuksen puute tai sen menettäminen puolestaan tekee haavoittuvaiseksi – tukea ja apua ei uskalla hakea silloinkaan, kun se on tarpeen. Luottamukseen näyttäisi näiden määrittelyjen perusteella liittyvän vahvasti kokemus ja tunne siitä, että en tiukan paikan tullen joudu selviämään yksin. Kääntäen edellä kerrotut määritelmät merkitsevät myös muun muassa sitä, että luottamuksen puute kahlitsee ja kaventaa kykyämme olla utelias ja oppia.

Diakonissalaitoksen missiona on vahvistaa luottamusta etenkin haavoittuvassa asemassa olevien kansalaisten keskuudessa.

Tehtävä on haastava, koska on todennäköistä, että luottamuksen ja turvallisuuden tunteessa lähdetään näiden ihmisten kohdalla usein pakkaselta. Mahdollisesti varhaislapsuudesta alkanut kokemus omassa varassa olemisesta on voinut johtaa siihen, että perusturvallisuus on jäänyt joko kokonaan saavuttamatta tai se on jäänyt huomattavan heikoksi.

Pääsin tutkimaan luottamusta yhdessä Q-teatterin yhteydessä toimivien tarinateatterin ammattilaisten kanssa. Tarinateatteri perustuu kokemusten, tunteiden ja tarinoiden kertomiseen, jakamiseen ja heijastamiseen. Se on improvisaatioon perustuvaa yhteisöteatteria, jossa olennaisia elementtejä ovat läsnäolo, kunnioitus ja kuuleminen. Yhteisen iltapäivämme aikana teatterilaiset improvisoivat kuultuja tarinoita, jonka jälkeen analysoimme nähtyä.

Iltapäivästä voisi kirjoittaa paljonkin, mutta pohdintamme luottamuksesta voi myös tiivistää: luottamus syntyy ja rakentuu luottamalla. Kun näyttelijä uskaltaa koko yhteisön kuullen sanoa, että hän ei ymmärrä yhtään mitä häneltä odotetaan, paljastaa hän tarvitsevansa apua. Jotta hän uskaltaa näin tehdä, on sitä edeltänyt se, että myös ohjaaja on luottanut aiemmin ryhmään ja tavalla tai toisella ilmaissut tarvitsevuutensa – on luottanut ensin. Rikkoontuneen luottamuksen rakentuminen voi vaatia aikaa, mutta toisaalta korjaamisen aloittamisen voi aloittaa heti, koska se lähtee itsestä.

Mietin isäni luottamusta minuun ja ajattelen, että tästä oli kysymys – luottamuksen rakentamisesta luottamalla. Hän luotti ja se synnytti minussa vahvan halun olla luottamuksen arvoinen.

Kirjoittaja Tuija Åstedt on Diakonissalaitoksen Globaali vastuu ja lähimmäisyys -palvelualeen johtaja.