Nuotti-valmentaja Emmi Hynninen: ”On ihanaa seurata valmennettavan edistysaskelia”

17.4.2020

Vielä viime syksynä Kätriin ei halunnut lähteä ulos kotoaan eikä tavata ketään. Nuotti-valmentaja Emmi Hynninen on auttanut häntä löytämään voimavaransa ja kiinnostumaan tulevaisuutensa suunnittelusta. Nuotti-valmennus on matalan kynnyksen ammatillista kuntoutusta, johon hakeudutaan Kelan kautta.

Kaksi nuorta naista, Kätriin ja Emmi istuvat puistonpenkillä. Nuotti-valmennus yhdistää heitä.

Korona-aikana Kätriin ja hänen Nuotti-valmentajansa Emmi ovat pitäneet yhteyttä pääasiassa videopuheluin ja tavanneet vain harvoin kävelyllä ulkona.

 

Ensitapaamisen muistelu naurattaa Kätriiniä ja Emmiä. Kaksikko kohtasi ensimmäisen kerran, kun Nuotti-valmentaja Emmi tuli vierailulle Kätriinin kotiin ja kertoi tälle valmennuksen suuntaviivoista.

”Samalla ehdotin sinulle ensimmäistä yhteistä tavoitettamme. Sinä ilmoitit heti, että tämä ei kyllä ole yhtään hyvä idea”, Emmi muistelee.

Kätriin nyökäyttää päätään ja hymyilee.

”En muista tapaamisesta juuri mitään, koska jännitin niin kamalasti. Mutta sen muistan, että ehdotuksesi ei todellakaan tuntunut hyvältä idealta”, Kätriin myöntää.

Nyt, puoli vuotta myöhemmin, tilanteelle on helppo nauraa. Tavoite on saavutettu, ja sen yli on menty pitkälle.

”Emmin kannustus on ollut iso apu”

Emmi Hynninen työskentelee Diakonissalaitoksen Vamoksessa, joka on palveluntuottajana Kelan Nuotti-valmennuksessa. Valmennus on suunnattu 16–29-vuotiaille nuorille, joiden toimintakyky on heikentynyt niin, että he tarvitsevat tukea tulevaisuuden suunnitteluun sekä työ- tai opintopolulle pääsemiseen.

Kätriinille suositeltiin Nuottia psykiatrisella poliklinikalla. Mietittyään asiaa hän haki valmennukseen kesällä 2019. Emmin Kätriin tapasi ensi kertaa syyskuussa. Se ensimmäinen Emmin ehdottama tavoite oli, että Kätriin lähtisi liikkeelle kotoaan. Vaikka ajatus tuntui ensin vaikealta, Kätriin halusi sitoutua yhteiseen tavoitteeseen. Siitä lähtien tavoitteet onkin sovittu yhdessä.

”Minulle tuli heti ensimmäisellä tapaamisella sellainen fiilis, että voin luottaa Emmiin. Hän kannustaa minua tosi paljon, ja siitä on ollut minulle iso apu”, Kätriin kiittää.

Ensin kävelylle, sitten kauppaan

Aluksi Kätriin ja Emmi tapasivat kerran viikossa Kätriinin kotona, mutta jo hyvin pian he lähtivät yhdessä ulos kävelylle. Kätriinin seuraava tavoite oli mennä yksin kauppaan, ja senkin hän saavutti nopeasti.

”Emmi ei ole enää pitkään aikaan käynyt kotonani. Viime aikoina olemme tavanneet ostoskeskuksessa, jossa altistun sille, että olen ihmisten ilmoilla”, Kätriin kertoo.

Koronakriisin takia tapaamiset Emmin kanssa ovat viime aikoina muuttuneet videopuheluiksi. Tilanne on Kätriinin mielestä tylsä, mutta tärkeintä on, että tuki ja yhteys säilyvät.

Kätriinin tavoitteisiin kuuluu myös, että hän saa pidettyä kiinni vuorokausirytmistä ja löytää päiviinsä sisältöä. Tämän vuoksi hän on jatkanut kävelyillä ja kaupassa käymistä säännöllisesti, vaikka Emmi onkin videoyhteyden päässä.

”Tuntui tosi kivalta, kun kerroit, että olet käynyt tälläkin viikolla monta kertaa kaupassa hoitamassa asioita”, Emmi iloitsee.

Erilaisia reittejä kouluun tai työhön

Jutellessaan Kätriin ja Emmi paitsi vaihtavat kuulumiset myös kartoittavat Kätriinin vahvuuksia ja voimavaroja. Niiden sanoittaminen ja hyödyntäminen kuuluu Nuotti-valmennuksen keskeisiin päämääriin, ja tätä Emmi ja Kätriinkin ovat tehneet heti alusta saakka.

Emmi on tukenut Kätriiniä myös juoksevien asioiden järjestelyssä, jotta tämä harjaantuisi hoitamaan niitä itsenäisesti. Yhdessä on harjoiteltu muun muassa lomakkeiden täyttämistä ja puhelimessa puhumista. Hammaslääkärillekin Emmi lähti Kätriinin tueksi.

Nuotti-valmennuksen tavoitteena on, että nuori kiinnostuu omasta elämäntilanteestaan ja tulevaisuutensa suunnitteluista. Valmentajan tehtävänä on antaa tietoa vaihtoehtoisista reiteistä, jos valmiudet eivät juuri tällä hetkellä riitä työelämään tai kouluun hakeutumiseen.

”Nuoret eivät välttämättä tiedä, että on olemassa erilaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi valmentavia ryhmiä, työpajoja ja kuntouttavaa työtoimintaa. Nuotti-valmennuksen tarkoituksena on paitsi herättää motivaatiota myös miettiä näitä vaihtoehtoja”, Emmi kertoo.

”Eteenpäin kuin höyryjuna”

Emmin tuki on antanut Kätriinillekin motivaatiota osallistua ryhmämuotoiseen valmennukseen. Ryhmissä hän jatkaa myös kesän jälkeen, kun tiet Emmin kanssa erkanevat.

”Aiemmin ryhmät eivät kiinnostaneet minua yhtään, enkä jaksanut edes ajatella koko asiaa. Nyt olen osallistunut ryhmiin viikoittain. Olen myös jaksanut liikkua ja huolehtia itsestäni entistä enemmän sekä kiinnostunut muista ihmisistä”, Kätriin kertoo.

”Elämäni on muuttunut Nuotti-valmennuksen aikana tosi paljon, vaikka ennen valmennusta en edes uskonut, että muutos on mahdollinen.”

Ajatus yhteisen taipaleen päättymisestä on tietenkin haikea, mutta sekä Kätriin että Emmi suhtautuvat tilanteeseen luottavaisesti. Nuotti-valmennus on vain yksi vaihe elämässä, ja sen tarkoituksena on rakentaa nuorelle uusia turvaverkkoja ja kuntoutuspolkuja. Yhteydenpito Kätriinin verkostoon onkin ollut yksi Nuotti-valmennuksen keskeinen osa. Kesällä edessä olevaa tilannetta Emmi kuvaa saattaen vaihtamiseksi. Kätriin on hyvissä käsissä myös Nuotti-valmennuksen päätyttyä.

”Kätriinin kanssa on menty eteenpäin kuin höyryjuna. Kehitystä on tapahtunut koko ajan. Tärkeintä on, että Kätriin on huomannut sen myös itse. Hän on todella motivoitunut, ja se motivoi myös minua työskentelyssäni. On ihanaa nähdä toisen ihmisen isoja edistysaskeleita”, Emmi sanoo.

Nuotti-valmennus Vamoksessa

Nuotti-valmennus on matalan kynnyksen ammatillista kuntoutusta, johon hakeudutaan Kelan kautta. Valmennukseen hakemiseen ei tarvita lääkärinlausuntoa.

Nuotti on tarkoitettu 16–29-vuotiaille nuorille, joiden toimintakyky on heikentynyt niin, että tulevaisuuden suunnittelu, työelämään hakeutuminen tai opiskelu on vaikeaa.

Diakonissalaitoksen Vamos järjestää Nuotti-valmennusta valtakunnallisesti. Vamoksella on yhteensä kymmenen Nuotti-valmentajaa pääkaupunkiseudulla sekä Kuopion, Lahden, Oulun, Rovaniemen, ja Turun alueilla.

Teksti: Anu Räsänen
Kuva: Vesa Koivunen

Nuotti-valmennuksen sivuille KELAn Nuotti-valmennuksesta
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: