Oma kuva – sata vuotta suomalaisena

23.1.2018

Naisen muotokuva vanhan ja lapsena, mustavalkoinen valokuva.

Siperiaan ja takaisin on käynyt Anna-Mari Haikosen tie. Hän vietti lapsuutensa Neuvostoliitossa, Leningradin lähellä. Siperiassa kului viisi nuoruuden vuotta. Takaisin Leningradiin Anna-Mari pääsi vuonna 1947 ja myöhemmin Suomeen. Hänen tarinansa on yksi Oma kuva -näyttelyn tarinoista. Muotokuvan Anna-Marista on kuvannut valokuvaaja Leena Louhivaara. 

Oma kuva – sata vuotta suomalaisena on valokuvaaja Leena Louhivaaran Kotikallion palvelukeskuksessa 2016 toteuttama valokuvaprojekti. Sen ytimenä oli elämänarvojen miettiminen: mikä on arvokasta ja tärkeää elämässämme?

Valokuvahankkeeseen osallistui Kotikallion asukkaita ja toiminnassa mukana olevia ikäihmisiä. Osallistujat kokoontuivat työpajoihin, joissa he kävivät läpi tärkeitä kuvia elämästään sekä kertoivat niiden kautta omaa tarinaansa. Tarinan avulla jokainen sai mahdollisuuden tutustua syvemmin itseensä, mutta tarina toimi myös siltana ihmisten välillä. Istuntojen aikana syntyi muistoja, ajatusten myrskyjä ja löytyi yllättäviä yhteyksiä. Tarinoista syntyi koskettavia hetkiä lapsuuden ja sota-ajan muistojen äärellä.

Työpajojen tarinoista Louhivaara koosti valokuvanäyttelyn. Jokaisesta osallistujasta on kolmen kuvan sarja sekä lyhyt, henkilön muistoista ja ajatuksista kertova teksti. Ensimmäinen kuva on henkilön lapsuudesta, toinen, symbolikuva, kertoo kuvattavalle tärkeästä paikasta tai asiasta. Kolmas, Louhivaaran ottama muotokuva kertoi, miten ihminen tuli kuviensa ja tarinoidensa kautta kuvaajalle nähdyksi.

Oma kuva -näyttely oli osa Helsingin Diakonissalaitoksen 150-vuotisjuhlavuoden ohjelmistoa vuonna 2017. Näyttely oli esillä Diakonissalaitoksen yksiköissä Alppikadulla, Viikissä ja Vuosaaressa. Näyttely oli esillä myös Laterna Magicassa Helsingissä. Hanke sai tukea Suomen Kulttuurirahastosta ja se kuului Suomi100 -juhlavuoden ohjelmistoon.

Lisätietoa Oma kuva-hankkeesta

Artikkeli on julkaistu tammikuussa 2018.

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: