Otetaan kaikki mukaan – se ehkäisee radikalisoitumista

Radikalisoituminen – voiko sitä ehkäistä ennalta? Ei varmasti, mutta yrittää täytyy. Tiedämme paljon siitä, mitkä asiat lisäävät riskiä ajautua väärille raiteille. Näitä riskejä meidän pitää yrittää vähentää. Tärkeää on myös tarjota kaikille osallisuutta, kuulumista johonkin, Diakonissalaitoksen Tuija Åstedt pohtii.

Osallistuin radikalisoitumisen ennaltaehkäisyä pohtineeseen työkokoukseen Oslossa. Oli tärkeää ja kiinnostavaa olla kuulemassa ja pohtimassa sitä, miten radikalisoitumiseen johtavaa kehitystä olisi mahdollista ennalta estää ja päästä oppimaan asiasta muilta Euroopan mailta. Koko asia on tullut maailmanlaajuiselle agendalle syyskuun 11. päivän kaksoistorni-iskujen jälkeen, vaikka norjalainen tutkija muistuttikin kokouksen osallistujia siitä, että oikeasti maailmassa on ollut vähemmän terrori-iskuja tuon päivän jälkeen kuin sitä ennen. Mutta meidän tapamme katsoa asioita muuttui käänteentekevästi juuri tuona päivänä.

Miksi ja miten joku radikalisoituu ja päätyy tuhoamaan? Ja toisaalta, milloin radikaali ajattelu vie meitä jopa eteenpäin? On hyvä muistaa se tosiasia, että monet, tänään sankareiksi katsottavat, ovat olleet aikansa radikaaleja. Martin Luther King, Nelson Mandela ja muita esimerkkejä on historia puollollaan. Oslon tapaamisessa pohdimme kuitenkin radikalisoitumisen pimeämpää puolta.

On tärkeää saada kiinni haavoittuvuuden hetkestä.

Itseäni kokouksessa jäi pohdituttamaan käsite, jonka ruotsalainen tutkija Robert Örell RANista (Radicalization Awareness Network) toi esiin. Hän puhui haavoittuvuuden hetkestä (moment of vulnerability), johon päädytään henkilökohtaiseksi muodostuvan kriisin, kuten vaikkapa syrjäytymisen, sodan tai pakolaisuuden seurauksena. Hän puhui siitä, että keskeistä on saada kiinni haavoittuvuuden hetkestä eli siitä mielentilasta, jossa ajatusmalli kääntyy joko rakentavaan tai tuhoavaan ajatteluun ja toimintatapaan.

Radikalisoituminen – sitä ehkäistään kotouttamalla ja koulutusmahdollisuuksilla

Miten tunnistamme haavoittuvuuden hetken? Kysyin tätä tutkijalta tietäen ennalta vastauksen: emme mitenkään varmasti. Niin mahtavaa kuin se olisikin, emme voi mitenkään varmasti tunnistaa sitä, miten mikäkin kriisi vaikuttaa kehenkin. Kaikenlainen selviytyminen on kiinni henkilökohtaisista voimavaroista, turvaverkoista ja resilienssistä. Tältä osin joudumme jatkossakin tunnustamaan, että elämä on ja tulee aina olemaan täynnä myös epävarmuuksia.

Ehkäistään syrjäytymistä ja tarjotaan järkevää tekemistä

Mutta vaikka emme voikaan varmasti tunnistaa haavoittuvuuden hetkeä, meidän on aivan välttämätöntä yrittää. Tiedämme paljon siitä, millaiset asiat ja kehityskulut lisäävät riskiä ajautua väärille raiteille ja näitä riskejä meidän pitää yrittää vähentää. Siksi on tärkeää estää syrjäytymistä, tarjota järkevää tekemistä ja edistää toimijuutta. Siksi on tärkeää tehdä hyvää kotoutumista ja edistää kaikkien pääsyä kouluun ja opiskelemaan.

Lisäksi Robert Örell korosti sitä, että on kannattavaa työstää epäilystä, joka ihmisellä yleensä on tuossa käänteentekevässä haavoittuvuuden tilassa. Epäilykseen on tarjottava tilalle rakentavaa merkityksellisyyttä.

Ja ajattelen, että on tarjottava osallisuutta, kuulumista johonkin. Päivillä näimme myös otsikon ”Dying for belonging”. Meillä kaikilla on tarve kuulua joukkoon, johonkin yhteisöön. Jotta kenenkään ei tarvitsisi menettää henkeään kuuluakseen joukkoon, otetaan kaikki mukaan rakentavasti.

Kirjoittaja Tuija Åstedt on Diakonissalaitoksen Globaali vastuu ja lähimmäisyys -yksikön johtaja

Artikkeli on julkaistu lokakuussa 2019.