Perheiden parissa -toiminnassa yhdistämme ukrainalaisia perheitä suomalaisiin kummiperheisiin

24.2.2023

Suomeen saapuneista ukrainalaisista osalla on Suomessa valmiiksi kontakteja, ystäviä tai sukulaisia. Osa taas on lähtenyt kotimaastaan pikaisella päätöksellä ilman sen suurempia suunnitelmia tai tietoa siitä, millainen paikkaa Suomi on. Jokainen ukrainalainen on kuitenkin tullut tänne oman tarinansa kanssa ja jokaisen tarinaa yhdistää sama tekijä – sota. Selviämistä helpottavat suomalaiset kummiperheet, kirjoittavat Perheiden parissa –toiminnan työntekijät Minna Kilpinen, Maryna Kulykova ja Viktoriia Ivanova  blogissaan. 

Vuoden 2022 aikana Suomeen saapui noin 47 000 ukrainalaista. Suurin osa heistä on Suomessa tilapäisen suojelun statuksella. Suojelun muoto on mahdollistanut itsenäisemmän asumisen, esim. majoittumisen muualla kuin vastaanottokeskuksissa. Samalla mahdollisuus asioiden itsenäisempään hoitamiseen on haastanut ukrainalaisia löytämään oikeat palvelut ja ajantasaisen tiedon.

Uuteen maahan muutto vaatii valtavasti voimavaroja kohdata uutta ja hahmottaa uuden yhteiskunnan järjestelmää ja byrokratiaa. Moni ukrainalainen tarvitsee paljon tietoa yhteiskunnan palveluista ja toiminnoista sekä konkreettista arjen tukea.

Viime keväänä ja kesänä ukrainalaisten tarpeet keskittyivät pitkälti perusasioiden täyttämiseen, kuten ruokaan ja suojaan. Nyt tarpeet ovat selkeästi vahvemmin psykososiaalisen tuen kentällä. Tarvitaan kansalaistoimintaa, joka vahvistaa ihmisten toimijuutta, näkee ihmisten tarpeet ja täyttää niitä erilaisin keinoin, kuten saattamalla ihmisiä ja perheitä yhteen.

Kummiperheitä arjen tueksi ja rinnallakulkijoiksi

Elokuussa 2022 Diakonissalaitoksella alkoi puolen vuoden omarahoitteinen Perheiden parissa -toiminta. Sen lähtökohtana on ollut vastata nopeasti kasvaneisiin ukrainalaispakolaisten arjen tuen tarpeisiin ja tarjota heille kummiperheitä rinnallakulkijoiksi.

Nyt vuoden 2023 alusta toiminta sai STEA rahoituksen vuodeksi. Hankkeen onnistumisen kannalta on ollut välttämätöntä, että olemme saaneet projektiin ukrainankielisiä työntekijöitä.

Perheiden parissa toiminnassa yhdistämme ukrainalaisia perheitä suomalaisiin kummiperheisiin. Toiminnassa mukana olevat kummiperheet ovat vapaaehtoisia suomalaisia perheitä, jotka haluavat olla mukana tukemassa Suomeen muuttaneita ukrainalaisia perheitä arkisissa asioissa ja tehdä heidän kanssaan yhdessä asioita. Puolen vuoden aikana 19 ukrainalaista perhettä on saanut suomalaisen kummiperheen ja yhteensä 27 suomalaista kummiperhettä on valmennettu toimintaa varten.

Elämää eteenpäin pienin askelin

Toiminnassa tapaamme ukrainalaisia ja kuulemme heidän tarpeitaan, toiveitaan ja surujaan. Ihmisten on ollut vaikea tulla Suomeen. Menetykset ovat olleet suuria. Kuulemme, etteivät he ole täällä kukaan.  Kotimaassa ihmisillä on ollut työ, jokin rooli elämässä. Nyt moni tuntee olonsa pieneksi lapseksi, joka joutuu opettelemaan taidon kävellä.

Moni tänne muuttanut yrittää edetä pienin askelin. Ihmiset täyttävät arkea erilaisella tekemisellä ja toiminnalla. He tapaavat uusia ystäviä, ovat aloittaneet työn ja harjoittelevat kieltä. Toiminta pitää liikkeessä ja voi auttaa tilanteessa, mutta iso osa ihmisten elämästä on tauolla. Ihmiset odottavat, että pääsevät takaisin omaan kotiin ja voivat jatkaa elämää.

Uusia verkostoja ja vertaistukea

Perheiden parissa -toiminta on erittäin tärkeää, sillä se antaa mahdollisuuden tutustua suomalaiseen yhteiskuntaan, suomalaisiin ihmisiin ruohonjuuri tasolta. Samalla se antaa mahdollisuuden ukrainalaisille tavata ja tutustua myös toisiin ukrainalaisiin, luoda uusia verkostoja ja saada vertaistukea.

Perheiden parissa toiminnan tehtävänä on ensisijaisesti löytää toiminnasta kiinnostuneita ukrainalaisia perheitä sekä kummiperheitä ja tarjota valmennusta toimintaan mukaan lähteville kummeille, sekä yhtä lailla toimintaan kuuluu vertaistuen tarjoaminen. Vertaistukea tarjotaan kummiperhepiirissä suomalaisille kummiperheille, mutta toiminnan rinnalle syntyi myös loppuvuonna 2022 ukrainalaisten naisten vertaistukiryhmä, joka on kokoontunut säännöllisesti.

On tärkeää, että tänne saapuvat ukrainalaiset saavat toisistaan lohtua ja tukea, ja voivat jakaa kokemuksia ja ajatuksia muiden vertaistensa kanssa. Tänä vuonna tulemme huomioimaan myös kummiperheiden lapsia valmennusmateriaalilla ja järjestämme kaikille perheille myös yhteisiä tapahtumia.

Monet ukrainalaiset ovat olleet kiitollisia suomalaisten avoimuudesta, ja siitä että ihmiset ovat avanneet sydämensä ja kotinsa ukrainalaisille. Kaikki toivovat sodan loppumista, mutta kukaan ei tiedä milloin se loppuu. Varmaa on kuitenkin se, että täällä olevien ukrainalaisten tarve tuelle ja rinnalla kulkijoille jatkuu niin pitkään kuin sotakin, ja vielä sen jälkeenkin.

Perheiden parissa- toiminnassa olemme äärimmäisen kiitollisia, että saamme tehdä tätä työtä ja pyrkiä tarjoamaan tukea arkiseen elämään.  Jos sinä ja perheesi haluatte ryhtyä kummiperheeksi, ole rohkeasti meihin yhteydessä! Lisätietoa Perheiden parissa -toiminnasta

 

Minna Kilpinen, projektipäällikkö
Maryna Kulykova, yhteisötyöntekijä
Viktoriia Ivanova, yhteisötyöntekijä, psykologi

Kirjoittajat työskentelevät Perheiden parissa -toiminnassa.

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: