Diakonissalaitoksen johtoa ja konsernipalveluiden henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut päättyivät  

9.3.2022

Diakonissalaitos on saanut päätökseen yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskivat konsernin toimialojen johtoa sekä konsernipalveluiden henkilöstöä, yhteensä 125 työntekijää. Neuvottelut eivät koskeneet hoiva- ja ohjaustyössä olevia lähiesihenkilöitä eikä työntekijöitä.   

“Neuvotteluiden tavoitteena oli liiketoiminnan kannattavuuden varmistaminen ja uuden strategian mukaisen organisaation ja johtamisjärjestelmän toteuttaminen.  Neuvottelut käytiin hyvässä hengessä ja ilahduttavaa oli, miten aktiivisesti työntekijät osallistuivat prosessiin”, toimitusjohtaja Olli Holmström kertoo.   

Neuvottelujen alussa henkilöstön vähennystarpeen arvioitiin olevan noin 10 henkilöä. Irtisanottavien määrää kyettiin neuvotteluiden myötä vähentämään 3 henkilöön, joista osalle voidaan tarjota uutta tehtävää.  

Konsernin johtamis- ja organisaatiorakenne uudistuu 1.4.2022 

Yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksena konsernin johtamisjärjestelmää ja organisaatiota selkeytetään sekä päätöksentekoa madalletaan. Lisäksi Diakonissalaitoksen tähän asti kolme erillistä liiketoimintaa yhdistyvät huhtikuun alusta yhdeksi liiketoiminnaksi, joka palvelee jatkossa asiakkaitamme kolmella maantieteellisellä alueella.  

”Yhtenäisen johtamisjärjestelmän avulla lisäämme liiketoimintamme vaikuttavuutta ja laatua sekä parannamme taloudellista kannattavuutta. Strategiamme mukaisesti haluamme toimia entistä lähempänä asiakasta. Tavoitteenamme on tuottaa parempaa johtamista ja arkea niin henkilöstölle kuin asiakkaille”, liiketoimintajohtaja Leila Rutanen sanoo.  

 Lisätietoa: 

Toimitusjohtaja Olli Holmström, olli.holmstrom@hdl.fi
Liiketoimintajohtaja Leila Rutanen, leila.rutanen@rinnekoti.fi 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: