peruskoulu poika

Kun peruskoulu jää kesken:
Peruskoulustartti auttaa opinnoissa ja elämässä 

Kun peruskoulu jää kesken, tilanne on hankala. Ilman päättötodistusta on vaikeaa päästä töihin tai saada jatko-opiskelupaikkaa. Helsingin Diakonissalaitoksen aikuisten perusopetuksessa kesken jääneet opinnot voi saattaa loppuun – tai jos kouluun ei ole koskaan päässyt, tehdä koko paketin.

Jalal, 18, oli peruskoulun kahdeksannella luokalla, kun hän lähti käymään entisessä kotimaassaan Afganistanissa. Tarkoituksena oli palata pian takaisin, mutta matkaan tuli mutkia.

”Tuli kaikkia vaikeuksia ja jäimme odottamaan turvallisempaa paluuaikaa”, kertoo Jalal.

Aika venähti lopulta yli vuodeksi. Kun Jalal pääsi palaamaan Suomeen, hän oli ohittanut oppivelvollisuusiän eikä päässytkään takaisin koulunpenkille.

”Mä olin pettynyt, kun mulla jäi yhdeksäs luokka ja se on tärkee. Musta tuntu et mä oon hukassa, kun en ehtinyt käydä ysi luokkaa”, Jalal toteaa.

Hän ei ole ainoa, jonka opinnot ovat jääneet kesken, ja toisilla koulu voi olla käymättä jopa kokonaan. Siksi Helsingin Diakonissalaitoksen perusopetuksessa on erilaisia mahdollisuuksia peruskoulun suorittamiseen, tilanteesta riippuen.

Esimerkiksi Jalal käy Vamoksen Peruskoulustartti-nimistä ryhmää, jossa hän suorittaa itsenäisesti puuttuvia kursseja. Ryhmäläiset ovat 17-29-vuotiaita, joiden peruskoulu on keskeytynyt.

Opintoja itsenäisesti mutta ohjatusti

Syitä keskeyttämiseen on monia. Esimerkiksi raskas elämäntilanne, terveysongelmat ja koulukiusaaminen voivat johtaa siihen, ettei nuori pysty käymään peruskoulua loppuun. Koska monella on takanaan vaikeitakin kokemuksia, peruskoulustartissa nuoria tuetaan myös esimerkiksi ryhmätyöskentelyssä ja jaksamisessa.

”Peruskoulustartissa opetellaan elämään tavallista arkea ja olemaan muiden ihmisten kanssa”, kertoo opettaja Nana Smulovitz, ”varsinaista opetusta ei ole, vaan täällä voi tehdä itsenäisesti puuttuvia suorituksia ja opettajat ohjaavat niiden tekemisessä.”

Peruskoulustartissa on sekä päivä- että iltaryhmät. Opiskelu on joustavaa ja itsenäistä. Osa hakeutuu kouluun itse, mutta vielä useampi ohjataan ryhmään esimerkiksi muista palveluista. Opettajat ohjaavat ja tukevat paitsi opiskelussa, myös opiskeluvalmiuksien ja elämänhallinnan harjoittelussa.

”Noin 70 prosenttia on opiskelua ja loput elämänhallintaa tukevaa toimintaa. Meillä on muun muassa paljon kokkausta, liikuntaa ja taidetta. Tukea saa myös muista Vamoksen palveluista, jos nuorella on esimerkiksi terveyshaasteita tai tulevaisuus ja oma koulutuspolku mietityttävät”, Nana kertoo.

Ryhmäläiset valmistuvat omaan tahtiinsa. Tänä lukuvuonna 13 on saanut opinnot päätökseen. Päättötodistus on tähtäimessä myös Jalalilla. Hän on opiskellut nyt pari kuukautta ja toivoo valmistuvansa ensi lukuvuotena. Tulevaisuudensuunnitelmiakin on jo tehtynä.

”Sit kun mä saan ysin todistuksen, haluaisin mennä töihin järjestyksenvalvojaksi”, Jalal suunnittelee, ”Tässä ryhmässä olen saanut tehdä koulua omaan tahtiin ja joustavasti. Täällä olo on tuntunut tosi hyvältä.”

Lisätietoja Diakonissalaitoksen aikuisten peruskoulusta ja haku Suomen Diakoniaopiston sivuilta