helsingin diakonissalaitos vamosnuoret

”Vamos on antanut perheen, jonka menetin”

Mohammed oli vain 25-vuotias, kun hän joutui pakenemaan kotimaan levottomuuksia. Alku uudessa maassa ei ollut helppo. Mohammed tunsi olevansa yksin, ilman perhettä ja kielitaitoa. ”Kuin olisin elänyt pimeydessä”, hän kuvailee.

Sitten tapahtui onnekas sattuma. Helsingin Diakonissalaitoksen Vamoksen työntekijät kävivät vastaanottokeskuksessa kertomassa Osallisuuden polku maahanmuuttajanuorelle -nimisestä toiminnasta, josta nuoret voivat saada tukea osallisuuteen ja arkeen.

”Myös muut Vamoksessa käyneet nuoret kertoivat, miten paljon olivat saaneet apua esimerkiksi viranomaisten kanssa asioimiseen tai arjen ongelmiin”, Mohammed kertoo. Siksi myös hän lähti tutustumaan Vamokseen. 

Luottamuksellista tukea ammattilaisilta ja vertaisilta

Vamoksessa Mohammedilla on oma työntekijä, jolla on aikaa paneutua hänen tilanteeseensa. Yhdessä on etsitty esimerkiksi asuntoa ja täytetty viranomaispapereita. Myös muista Vamoksen työntekijöistä ja nuorista on tullut Mohammedille tärkeitä. "Olen saanut takaisin perheen, jonka menetin."

Maahanmuuttajanuorten tukeminen on erityisen tärkeää, sillä monilla ryhmillä on kantaväestöä suurempi riski jäädä koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle. Siis suomeksi sanottuna syrjäytyä.

Mohammed kertoo, että tultuaan Vamokseen hän on voinut paljon paremmin. "Olen tullut pimeästä takaisin valoon", hän kuvailee. Mohammed opiskelee jo suomen kieltä ja pikkuhiljaa tavoitteena on päästä töihin. 

"Täällä voin olla oma itseni"

Mohammed osallistuu viikoittain myös ryhmään, joka on tarkoitettu seksuaalivähemmistöön kuuluville maahanmuuttajataustaisille nuorille. Vamoksen työntekijöiden pitämä ryhmä järjestetään yhteistyössä HeSetan kanssa.

Monissa kulttuureissa seksuaalivähemmistöön kuuluminen on tabu tai jopa tuomittavaa, eikä Mohammedkaan halua kasvokuviaan tämän jutun yhteyteen. Riskit ovat liian suuret.

Ryhmän luottamukselliset keskustelut ja vertaistuki ovatkin Mohammedille ja muille nuorille äärimmäisen tärkeitä.

”Täällä voin olla oma itseni. Kukaan ei tuomitse tai naura tai levitä asioitani eteenpäin”, Mohammed kertoo.

Usko tulevaisuuteen on kasvanut, kun Mohammed on saanut tarvitsemansa tuen. Ja kun hyvä on kerran laitettu kiertämään, se synnyttää myös uusia hyviä tekoja.

”Työn lisäksi haluan toimia tulevaisuudessa myös vapaaehtoisena. Oon saanut niin paljon apua, että haluan antaa siitä hyvästä myös takaisin!”

****

Osallisuuden polku maahanmuuttajanuorelle -valtakunnallinen kehittämishanke (2016–2019) toteutetaan kolmella paikkakunnalla: Helsingissä, Kuopiossa ja Turussa. Toimintaa rahoittavat Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja STM:n kolmivuotisella.

Haluatko lisätietoja tai mukaan toimintaan? Siirry hankkeen sivuille!