Itä-Euroopan romanit tarvitsevat työtä ja toivoa

Kerjääminen on työ, joka valitaan vain, kun muuta ei ole tarjolla. Itä-Euroopan romanit ovat tulleet Suomeen hankkimaan perheelleen toimeentuloa.

Me Diakonissalaitoksella teemme töitä sen eteen, että he saisivat kerjäämisen tilalle muita ansaintakeinoja. Teemme työtämme sekä Suomessa että liikkuvan väestön lähtömaissa.

Tutustu nykyiselle hallituskaudelle asetettuihin tavoitteisiimme

Edistämme pysyvää toimeentuloa

Itä-Euroopan romanit eivät tarvitse vain hätäapua, vaan myös mahdollisuuksia parantaa toimeentuloaan pysyvästi. Me Diakonissalaitoksella edistämme heidän mahdollisuuksiaan työllistymiseen, ja kauttamme jo kymmenet romanit ovat onnistuneet saamaan elämänsä ensimmäisen työsopimuksen. Hanke Työtä ja toivo tähtäsi romanien kestävään työllistymiseen mm. Keikkapoolin kautta.

Päiväkeskus Hirundo

Hirundo on EU:n liikkuvalle väestölle tarkoitettu päiväkeskus Helsingissä. Hirundossa voi käydä kahvilla, suihkussa ja pestä pyykkiä sekä käyttää internetiä ja syödä omia eväitä turvassa. Tarjoamme tukea päivittäisten asioiden hoitamisessa sekä ohjausta ja neuvontaa sosiaali- ja terveyspalveluista.

Inarintie 8, 00550 Helsinki. Avoinna ma-pe klo 8-16.

Tässä video Vallilan naapuruston ja Hirundon asiakkaiden unelmista

Lue Ciprianin ajatuksia työstä, yhteisöstä ja elämästä

Mies seisoo oranssin tiiliseinän edustalla.

Tässä linkki artikkeliin

 

" ".

Hätämajoitus

Diakonissalaitos ylläpitää hätämajoitusta Inarintiellä Helsingissä. Se on tarkoitettu Euroopan liikkuvalle väestölle, Itä-Euroopan romaneille. Diakonissalaitoksen Hoiva ylläpitää hätämajoitusta paperittomille ja helsinkiläisille.

Majoitukset on avoinna klo 17-09.

Tässä tietoa hätämajoituksesta

Työmme lähtömaissa

Bulgaria, Romania ja Kosovo

Diakonissalaitos on jo pitkään tehnyt aktiivisesti töitä romaniväestön oikeuksien parantamiseksi Bulgariassa, Romaniassa ja Kosovossa. Haluamme myös vahvistaa romanien poliittista osallistumista, heidän koulutustaan ja osallisuuttaan työmarkkinoilla.

Lue lisää työstämme tällä alueella
Moldova, Ukraina ja Valko-Venäjä

Keväällä 2019 aloitimme romanityön myös Moldovassa, Ukrainassa ja Valko-Venäjällä. Haluamme tehdä romaninaisista aktiivisia toimijoita yhteiskunnassa ja muun muassa toteuttaa heidän toiveitaan omasta yrityksestä.

Lue lisää tavoitteistamme

 

Romanisiirtolaisten yhdenvertaisuuden edistäminen Suomessa ja muualla Euroopassa

Diakonissalaitos oli yhtenä toteuttajana eurooppalaisessa hankkeessa Discrikamira (2018-2020). Sen tavoitteena oli Itä-Euroopan romaneihin kohdistuvan syrjinnän vastaisen työn kehittäminen, uhrien tukeminen ja tehdä mahdolliseksi epäkohdista ilmoittaminen.

Hankkeen tuloksena Suomessa Diakonissalaitoksen kansainvälinen toiminta ja sovittelujournalistien Sopiva ry laativat oppaan journalisteille.

Opas journalisteille - kuinka kertoa siirtolaisromaneista?

Artikkeleita liittyen Itä-Euroopan romaneihin