Tule mukaan
vapaaehtoisena

Kauttamme voit toimia esimerkiksi nuoren tai maahanmuuttajan mentorina, senioritempausten järjestäjänä, asiointiapuna entiselle asunnottomalle tai kielikummina suomen kieltä opettelevalle.

 

Ryhdy vapaaehtoiseksi

Helsingin Diakonissalaitoksen avulla pääset mukaan merkitykselliseen kansalaistoimintaan. Tälläkin hetkellä liki 2000 vapaaehtoista ja vertaista on mukana tekemässä ihmisten ja yhteisöjen elämästä parempaa. Tervetuloa joukkoon!

Ryhdy vapaaehtoiseksi

 

Lisää merkitystä arkeen

Meiltä löydät juuri sinulle sopivaa tekemistä esimerkiksi nuorten, perheiden tai maahanmuuttajien parissa. Tutustut uusiin ihmisiin ja pääset käyttämään vahvuuksiasi ja taitojasi. Tehtävät räätälöidään kullekin sopivaksi ja tarjoamme säännöllistä valmennusta ja tukea vapaaehtoisille ja vertaisille.

Lisäksi luomme kansalaistoiminnan paikkoja ja mahdollisuuksia myös yrityksille, oppilaitoksille ja ryhmille.

 

97%

Diakonissalaitoksen vapaaehtoisista kertoo kansalaistoiminnan lisänneen hyvinvointiaan ja tuoneen lisää merkitystä elämään. Toiminta tuottaa iloa, lievittää yksinäisyyttä ja parantaa toimintakykyä. Moni vapaaehtoisistamme on oppinut uusia taitoja, luonut uusia ystävyyssuhteita sekä löytänyt uutta, ihmisiä yhdistävää tekemistä ja yhteisöjä.

Tutustu vapaaehtoistoimintaan

Ajankohtaista