Vamos-nuoria askarruttaa: kuka kelpaa töihin?

9.1.2020

Suomessa on arvioitu olevan n. 60 000 koulutuksen ja työn ulkopuolelle jäänyttä, syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta. Diakonissalaitoksen Vamos-palvelut on tarkoitettu juuri heille. Nuorille, jotka tarvitsevat vahvaa tukea ja aikaa koulutukseen ja työhön siirtymisessä. Vamos Espoo haastaa työnantajia pohtimaan keinoja nuorten työllistämiseksi.

Nuori nainen katsoo tietokonenäyttöä.

 

Meillä Vamos Espoossa nuoria on viime aikoina puhuttanut yhteiskunnallinen keskustelu työelämän vaatimuksista. Nuoret pohtivat, kuka töihin oikein kelpaa.

“Tuntuu, että haetaan jotain superihmistä!”

Vamoksen valmennuksessa olevilla nuorilla on vahva halu töihin, mutta työelämään siirtyminen koetaan vaikeaksi. Työpaikkailmoitukset ja julkinen keskustelu luovat nuorille kuvaa, että työelämässä onnistumiseen tarvitaan vahvoja vuorovaikutustaitoja sekä jatkuvaa joustamista ja itsensä kehittämistä.

Nuorista tuntuu myös, että fyysisiä sairauksia ymmärretään työelämässä edelleen paremmin kuin psyykkisiä ongelmia. Nuoren asenne tulkitaan helposti huonoksi, vaikka kyse olisi todellisuudessa esimerkiksi epävarmuudesta tai jaksamisen haasteista kuin motivaation puutteesta. Nuoret itse toivoisivat työrauhaa uusien asioiden opettelemiseen, ja sitä, ettei tarvitsisi pelätä epäonnistumisia. Heillä on tunne, että he ovat helposti korvattavissa, eikä heitä nähdä sijoituksena vaan menoeränä.

Nuoret toivoisivat työrauhaa uusien asioiden opettelemiseen.

Pirkka-lehden haastattelussa (29.10.2019) Nuorisotutkimusverkoston tutkimusprofessori Tommi Hoikkala toteaa, että Suomessa tarvittaisiin enemmän työllistäviä toimijoita, joilla ei ole samanlaisia tuottavuusvaatimuksia kuin perinteisessä työelämässä. ”Niiden avulla voisi tarjota nuorille hyviä kokemuksia ja kenties myöhemmin rohkeutta toimia työelämässä. Hoikkalan mukaan tarvitaan parempia, nykyistä neuvokkaampia sekä monipuolisempia välityömarkkinoita”, Pirkka kirjoittaa.

Vamos Espoossa nuoret nostavat esille samansuuntaisia ajatuksia. Nuorten mielestä työelämään tarvitaan lisää monimuotoisuutta sekä entistä enemmän resursseja työelämäohjaukseen.

“Puheen tasolla yhteiskunnan asenteet tukevat nuorten töihin siirtymistä, mutta kuitenkin palveluista ja tuista leikataan koko ajan”, eräs Vamoksen nuori pohtii.

Hyödyllistä olisi saada kannustusta, kokeilemisen mahdollisuuksia ja onnistumisen kokemuksia.

Anna mahdollisuus olla rohkea

Espoossa kaupunki on nähnyt tärkeäksi vastata koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten tarpeisiin. Jo olemassa olevien palveluiden lisäksi kaupunki lähti ennakkoluulottomasti rahoittamaan Diakonissalaitoksen Vamos Espoon toimintaa saamillaan perintörahoilla vuonna 2013. Sittemmin Espoon kaupunki on halunnut vakiinnuttaa Vamos Espoon toiminnan osaksi kaupungin nuorisopalveluita ja Ohjaamotalo-kokonaisuutta.

Espoossa vahva yhdessä tekemisen kulttuuri eri toimijoiden kesken on mahdollistanut entistä sujuvamman ja oikea-aikaisemman tavan vastata nuorten tarpeisiin.  Vielä tarvitaan kuitenkin lisää yhteistä tekemistä, asennemuutosta ja ymmärrystä nuorten työllistymiseen liittyen.

Nuoria pitäisi kannustaa, jotta epäonnistumisen pelko hälvenee.

Sen sijaan että vaaditaan ja oletetaan, tulisi opettaa ja kohdata. Kuulla, mitä nuori tarvitsee onnistuakseen ja antaa aikaa uusien asioiden opettelemiseen. Kannustaa ja antaa positiivista palautetta, jotta epäonnistumisen pelko hälvenee ja usko omiin kykyihin kasvaa.

Tarvitaan toimintaa, jossa tiedostetaan ja tunnistetaan nuoren tarvitsema tuki. Tästä hyvänä esimerkkinä on Skanskan, Rakennusliiton ja Baronan toteuttama Mestari-kisälli-toiminta, jossa nuori saa henkilökohtaisen työpaikkaohjaajan, työehtosopimuksen mukaisen palkan sekä mahdollisuuden vakituiseen työsuhteeseen.

Haastammekin työnantajat ja nuorten kanssa toimivat tahot yhdessä kehittämään selkeitä ja konkreettisia malleja, jotka tukevat nuoria kiinnittymään työelämään.

Kirjoittajat Nora Thesleff, Heidi Turunen, Anna Lahdensuo ja Emmi Mäki työskentelevät valmentajina Vamos Espoossa.

Vamos Espoo tarjoaa intensiivistä yksilö- ja ryhmämuotoista valmennusta nuorille, joiden tie opiskelu- ja työelämää kohti, tai siellä pysyminen, ei ole aina suoraviivaista. Valmennuksen yksilölliset suunnitelmat tukevat turvallisia siirtymiä vaiheittain kohti opiskelu- ja työelämää. Toimintansa aikana Vamos Espoo on tavoittanut 1500   16-29 –vuotiasta, koulutuksen ja työn ulkopuolella olevaa nuorta Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisten alueella.

Lue lisää Vamos-toiminnasta
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: