Kokemusasiantuntijuus Vamoksessa 22’ – Nuorten osallisuuden vahvistamista

20.9.2022

Vamos Helsingissä ja Vamos Espoossa aloitti keväällä 2022 kaksi kokemusasiantuntijaa, Christine ja Viivi. Heidän palkkaaminensa oli mahdollista seurakuntien talousneuvoston säätiön ansiosta. Tehtävä on uusi Helsingin ja Espoon Vamoksissa, vaikka Diakonissalaitoksella kokemusasiantuntijoita on ollut jo pidempään. Seuraavaksi pääsemme tutustumaan Christinen ja Viivin työhön paremmin.

Vamoksen kokemusasiantuntijat Christine Tamvakis ja Viivi Ekebom

”Palvelujen kehittäminen on työssämme keskeisessä roolissa”, toteavat Vamoksen kokemusasiantuntijat Christine Tamvakis ja Viivi Ekebom.

 

Miten päädyit kokemusasiantuntijaksi Vamokseen? 

Christine: Olin Vamos Helsingissä tuen piirissä ja sain kuulla, että Vamokselle haetaan kokemusasiantuntijaa. Minua kehotettiin hakemaan tehtävään, ja hain, sillä halusin tehdä merkityksellistä ja ihmisläheistä työtä, joka on arvojeni mukaista ja voi muuttaa nuorten tulevaisuutta kohti parempaa. Henkilökohtainen kokemus nuorille suunnatuista palveluista tuo kokemusosaamista, jota voin hyödyntää Vamos-palveluissa. 

Viivi: Olin ollut Turussa kokemusasiantuntijana ja pidin työstäni siellä. Muutin pääkaupunkiseudulle ja sain kuulla edelliseltä projektipäälliköltäni, että pääkaupunkiseudun Vamoksiin haetaan kokemusasiantuntijoita. Laitoin hakemuksen ja pääsin töihin Vamos Espooseen.  

Mikä työssäsi on merkityksellisintä? 

Christine: Merkityksellisintä tässä työssä on se, että pääsee kehittämään palveluja entistä enemmän nuorten näköisiksi, niin että palvelut vastaavat nykytarpeita. Mitä enemmän saadaan nuorten ääni kuuluviin, vahvistuvat osallisuus ja tunne, että kuuluu yhteisöön. Kohtaamiset ja vertaistuelliset keskustelut nuorten kanssa luovat toivon tunnetta, että asiat järjestyvät ja usko tulevaisuuteen vahvistuu. Minulle on tärkeää saada aikaiseksi muutoksia ja tehdä tekoja, jotka tukevat nuorten hyvinvointia. 

Viivi: Koen, että työyhteisöissä on tärkeää panostaa entistä enemmän siihen, että erilaisten ja eri taustoista tulevien ihmisten äänet pääsevät kuuluviin. Kokemusasiantuntijoiden palkkaaminen on yksi askel eteenpäin kohti tätä tavoitetta. Toivon olevani osaltani luomassa parempaa työyhteisöä tuleville kokemusasiantuntijoille.  

Mitä kokemusasiantuntijuus Vamoksessa on?  

Christine: Palvelujen kehittäminen on hyvin keskeisessä roolissa. Kokemusasiantuntijuuden kehittäminen, osallisuuden kasvattaminen ja nuorten äänen lisääminen yhteiskunnassa sekä osallistuminen Vamoksen arkisiin toimintoihin ovat tärkeä osa työtäni. 

Viivi: Tällä hetkellä kokemusasiantuntijuus Vamoksessa etsii vielä muotoaan ja varmasti tulee myös aina mukautumaan työtehtävän sekä työntekijän mukaan. Olemme olleet Christinen kanssa mukana kehittämässä kokemusasiantuntijan työkuvaa ja tämä työ varmasti jatkuu meidänkin työsuhteiden jälkeen. Tällä hetkellä työnkuvamme sisältää paljon kehittämistyötä, mutta myös ruohonjuuritason työtä nuorten kanssa. 

Millainen on tyypillinen kokemusasiantuntijan työviikko? 

Christine: Tässä työssä on ollut mahtavaa se, että jokainen viikko on erilainen. Olen ollut paljon Vamoksen kehittämis- ja suunnittelupalavereissa, ryhmä- ja kesätoiminnassa sekä nuorten vaikuttamis- ja viestintätiimissä. Olen ollut myös mukana tapahtumissa, vierailuissa ja tehnyt sosiaaliseen mediaan sisältöä. 

Viivi: Työviikkoni ovat olleet todella vaihtelevia. Olen ollut tekemässä someen sisältöä, osallistunut ryhmiin kokemusasiantuntijan roolissa ja olen ollut luomassa vertaistuellista Valo-ryhmää Christinen kanssa. Suunnittelukokouksia ja visuaalisten esitteiden tekemistä on myös kuulunut tehtäviini.

Mitä olet oppinut itsestäsi? 

Christine: Kokemusasiantuntijan työ on selvästi voimaannuttanut minua. Olen oivaltanut sen, että kun tekee työtä, joka on omien arvojen mukaista, elämänlaatu kohenee huomattavasti. Olen matkan varrella myös todennut, että haluan jatkossakin tehdä näin merkityksellistä työtä nuorten ja nuorten aikuisten parissa edistäen meidän kaikkien tulevaisuutta. 

Viivi: Minulle on vahvistunut käsitys siitä, että pidän ihmisten kanssa tehtävästä työstä. On ihanaa päästä yhdessä kehittämään Vamos-toimintaa ja tekemään yhdessä töitä hyvässä työporukassa. Pidän myös kovasti nuorten kanssa tehtävästä työstä. 

Mikä on yllättänyt kokemusasiantuntijan työssä? 

Christine: Yllättävintä on ollut se, miten pienillä teoilla voi vaikuttaa isosti nuorten elämään ja hyvinvointiin. Kysymys ‘’mitä kuuluu’’, voi tuoda tunteen, että joku välittää oikeasti. Tai miten kommentit ‘’minä ymmärrän’’ tai ‘’minä autan’’ voivat luoda turvan ja ymmärryksen tunteen. Minulla on myös ollut mahtava työpari, jonka kanssa on ollut ilo tehdä työtä, sillä jaamme paljon yhteisiä ajatuksia. 

Viivi: Olen yllättynyt siitä, miten erilaista työni on verrattuna aikaisempaan kokemusasiantuntijan tehtävään Turun Vamoksessa. Vamoksen toimipisteet ovat keskenään monella tavalla erilaisia. Olen kokenut saaneeni todella paljon siitä, että on työpari, joka tekee samankaltaista työtä. On todella antoisaa pallotella ajatuksia sekä tehdä yhdessä kehittämistyötä, kun on ymmärrys, mistä lähtökohdista käsin kollegani Christine tekee työtään.

Millaista palautetta nuoret ja kollegat ovat antaneet?

Christine: On ollut upeaa saada palautetta meidän nuorilta. ”Toivottavasti Christine pysyisit täällä aina’’, oli paras palaute, mitä voi kuulla. Eräs toinen nuori toivoi, että pääsisin töihin Vamokseen ohjaajana, sillä hänen mukaansa olen todella hyvä ohjaustyössä ja minusta huokuu positiivisuus.  Kollegoiden mukaan olen tunnollinen ja luotettava tiimipelaaja, joka tuo työyhteisöön kannustavaa ja lämmintä energiaa. 

Viivi: Olen saanut paljon palautetta kollegoiltani Vamoksessa siitä, kuinka iloinen ja positiivinen persoona olen. Työparini Christine on myös kehunut minua siitä, kuinka hyviä ideoita minulla on, kuinka hyvin meidän ajatukset kohtaavat ja kuinka mahtavaa yhteistyötä teemme.  

Pitäisikö kokemusasiantuntija-tehtävän olla pysyvä Vamoksessa? 

Christine: Kyllä, kokemusasiantuntijuus tuo paljon kokemuspohjaista tietoa ammattilaisille, mikä edesauttaa kehittämään palveluja vastaamaan ihmisten tämänhetkisiä tarpeita. Kokemusasiantuntijat tietävät, mitä tällä hetkellä tarvitaan kaikista eniten, miten saadaan toimivampi yhteiskunta ja mitkä voisivat olla ne keinot, joilla autetaan avun tarpeessa olevia ihmisiä.   

Viivi: Olisi hyvä, että kokemusasiantuntijuus saataisiin pysyvämmin osaksi rakenteita. Itselleni tämä työtehtävä on ollut väliaikainen etappi, josta jatkan taas eteenpäin, mutta pysyvämpien muutosten aikaansaamiseksi pidemmätkin työsuhteet olisivat tärkeitä. 

 

Kirjoittajat Christine Tamvakis ja Viivi Ekebom työskentelevät kokemusasiantuntijoina Vamoksessa.

Lue lisää Vamoksesta Lue lisää kokemusasiantuntijoista Nuorten ohjelmassa
Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: