#enpäässytkouluun

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen katsoin, kun ystävät itsevarmoina lähtivät kohti omia polkujaan ja mietin, miten he voivat tietää, mitä he haluavat lähteä opiskelemaan. Ensimmäisen välivuoden pidin kirjoitusten jälkeen työskennellen koulunkäyntiavustajana omalla vanhalla yläasteella. Töiden ohella luin kasvatustieteen kirjoja ja tavoitteena oli päästä opiskelemaan lastentarhanopettajaksi Helsinkiin. Varhaiskasvatuksen koulutuksen pääsykokeissa tuli pärjätä pienten lasten kanssa. En pärjännyt. Raitiovaunupysäkillä poistuessani pääsykokeista apeana katselin nuoria tyttöjä ja poikia, jotka pyörivät siinä edessäni ja mietin, että minulla olikin mielessä väärä kohderyhmä. Olin viihtynyt yläasteella nuorten kanssa ja myös nuo ratikkapysäkin levottomat tyypit olivat valtavan kiinnostavia. Edessäni oli taas välivuosi. Muutin Kuopiosta Helsinkiin ja pääsin ravintolaan töihin. Opiskelin kansanopistossa kasvatustieteen pedagogisia perusopintoja ja etenin ravintolassa esihenkilöksi.

Toinen välivuosi hävetti ja vaikka sain ravintola-alalla sellaisia kokemuksia, joita edelleen työssäni hyödynnän (talousosaaminen, rekrytointi, perehdytys, esihenkilötyö), niin muistan edelleen, miten vaikeaa oli vastata tuttujen kysymyksiin opiskelupaikan puuttumisesta.

Kolmantena vuonna oli minun vuoroni päästä opiskelemaan. En päässyt yliopistoon, vaan löysin paikkani ammattikorkeakoulusta ja valmistuin ensimmäisten opiskelijoiden joukossa Nurmijärven Humakista Yhteisöpedagogiksi. En olisi halunnut pitää mitään valmistujaisia mutta äitini toi kalakukon Kuopiosta ja tuli kuivailemaan kyyneleitään, joten olihan se kyllä hieno päivä juhlia koko matkaa, mitä olin tehnyt sen todistuksen eteen. Sittemmin olen ennättänyt opiskella vähän lisää ja tehnyt töitä nuorten parissa niin maalla kuin kaupungissa mutta tuo matka on minulle se opettavaisin.

Jo yläasteelta asti haaveilin siitä, että työskentelen tulevaisuudessa jollain luovalla alalla. Päädyin opiskelemaan vaatetusalaa ja menin yliopistoon vaatetussuunnittelu linjalle. Ensimmäisen kesäloman jälkeen totesin, että ei en todellakaan halua työllistyä tälle alalle enkä todennäköisesti millekään muulle taiteen alalle. Päätin opinnot kaikkien ohjeistuksien vastaisesti ja lähdin etsimään uutta suuntaa.

Minua oli aina kiinnostanut psykologia, ihmisyys ja erilaisten ihmisten kokemukset yhteiskunnassamme. Olen ollut nuorena todella ujo, joten olin sen takia aikaisemmin rajannut kaikki sosiaaliset alat haaveideni ulkopuolelle.

Vuosien varrella sain kokemuksia, joissa opinkin, että voisinkin sopia ja haluta alalle, jossa ollaan paljon vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Päädyin hakemaan yhteisöpedagogiksi puoliksi läpällä, koska en uskonut, että minulla olisi mitään mahdollisuuksia päästä opiskelemaan, koska en kuulu ensikertalaiskiintiöön.

Sitten pääsykokeiden tulokset tulivat, sain hyvät pisteet ja olin toisella varasijalla. Hetken päästä nousin ensimmäiselle varasijalle, mutta siihen sitten jäinkin. Vaikka olisikin ollut todella upeaa päästä heti sisään olin yllättynyt sijoituksestani. Koulupaikka oli paljon lähempänä kuin olin osannut odottaa. Tämä kokemus varmisti minulle itselleni, että todella haluan opiskelemaan tälle alalle ja minulla on mahdollisuus päästä sisään.

Tällä hetkellä odottelen pääsykokeita, joihin olen valmistautunut parhaani mukaan ja toivon pääseväni suoraan sisälle opiskelemaan. Jos näin ei käy pitää pohtia esimerkiksi mahdollisuutta polkuopintoihin.

Kun peruskouluni oli päättymässä, olin aivan vakuuttunut että minua odottaa pitkä ura IT-alalla. Hain ja pääsin opiskelemaan ensin datanomiksi 2004 – 2007, suoritin sivarin 2008, pidin välivuotta (jos toisenkin) ja lopulta opiskelin IT-tradenomiksi 2010 – 2014. Saatuani tradenomin tutkintopaperit kouraan lähetin lukuisia työhakemuksia ja odotin innolla kutsuja työhaastatteluihin. Ja siinäpähän odotin: Olin kouluttautunut ammattiin, jossa osaavista & kokeneista ammattihenkilöistä oli jo ennestään valtavasti ylitarjontaa. Oltuani jonkin aikaa työnhakijana pääsin kuitenkin IT-hankkeeseen, joka ei kuitenkaan vastannut ennakko-odotuksiani alasta, ja jättäydyin hankkeesta pois alkuvuodesta 2016. Opiskelin siis n. 7 vuotta alaa, josta löysin töitä vasta 1.5 vuoden jälkeen, ja lopulta tein alan töitä yhden vuoden kunnes iski totaalinen kyllästyminen. Kökkö reissu, mutta tulipahan tehtyä.

Kun totesin ajautuneen umpikujaan, aloin pohtimaan tarkemmin, mistä asioista pidin vanhassa työssäni ja mitä minulle on jäänyt käteen tästä kaikesta. Hoksasin, että tykkään työskennellä ihmisten kanssa, ja minulle oli siunaantunut omakohtaista kokemusta nuoren työttömän arjesta. Seuraavaksi pohdin, missä ja miten voisin hyödyntää näitä eväitä. Eräs tuttavani vastasi tähän kysymällä ”Ootko kuullut sellaisesta kuin sosionomi?”. Ja tästähän se uranvaihto sitten lähti liikkeelle. Hain kevään yhteishaussa 2017 Turun ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosionomiksi. Tuolloin jäin varasijalle viisikymmentä-ja-jotain, mutta saman syksyn yhteishaussa tärppäsi. Palasin koulun penkille 29 vuotiaana, ja nyt keski-iän kynnyksellä olen ammatissa josta aidosti tykkään. Matkan varrella oli muutama ylimääräinen mutka, mutta perillä ollaan!

Monet nuoret pähkäilevät ja stressaavat jatko-opintojaan ja uravalintaansa jo peruskoulun aikana. Pitäkää mielessä, että peruskoulun penkillä ei tehdä loppuelämän pituisia päätöksiä! Aina voi lähteä opiskelemaan uutta alaa ja etsimään itsestään uusia puolia. Suosittelen.

Lukion jälkeen hain opiskelemaan sosionomiksi, mutta jäin varasijalle 8. Pettymys oli suuri, enkä osannut odottaa, että pääsisin varasijalta kouluun, joten aloin tehdä muita suunnitelmia vuodeksi ennen seuraavia soveltuvuuskokeita. Silloisessa asunnossani oli määräaikainen vuokrasopimus lokakuun loppuun asti, joten aika tuntui sopivalta tehdä jotain sellaista, mihin ei ehkä myöhemmin olisi enää samanlaista mahdollisuutta.

Hain Allianssin kautta au-pairiksi, ja kesällä minulle tarjottiin paikkaa italialaisessa perheessä. Vähän tämän jälkeen sain tietää päässeeni myös varasijalta opiskelemaan, mutta hetken pohdittuani päätin kuitenkin lähteä vuodeksi ulkomaille ja lykätä opintojen aloitusta seuraavaan lukuvuoteen.

Italiassa viettämäni hieman vajaa vuosi oli kaikin tavoin merkityksellinen kasvukipuineen ja kaikkineen. Kasvoin tuon vuoden aikana ihmisenä varmasti tuplasti sen, kuin mitä koti-Suomessa olisin tuona aikana kasvanut. Etäisyys omaan arkeen ja asioihin toivat paljon uutta näkökulmaa ja koen, että olin palatessani valmiimpi aloittamaan sosiaalialan opiskelut, kuin mitä olisin vuosi takaperin ollut.

Ajattelin jo lapsena, että minusta tulee isona lääkäri. Se oli unelma, josta kerroin kaikille kysyjille. Olin hyvä koulussa ja lukion jälkeen hain opiskelemaan lääkäriksi. Koe oli vaikea, mutta olin toiveikas. Sen takia olinkin todella surullinen, kun sain tietää, että en saanutkaan opiskelupaikkaa. Oman pettymyksen lisäksi tilannetta pahensi häpeä siitä, että asiasta piti kertoa muille. Otin vastaan opiskelupaikan yliopiston kemian laitokselta ja opiskelin puoli vuotta, minkä jälkeen lopetin opinnot tarkoituksena aloittaa pääsykokeisiin opiskeluun. Aloitin kuitenkin samaan aikaan työt kahvilassa eikä pääsykokeisiin lukemiseen jäänyt tarpeeksi aikaa. Kävin pääsykokeessa, mutta tiesin jo vastauksia kirjoittaessani, että en suoriudu riittävän hyvin. En saanut paikkaa.

Samana keväänä hain myös ammattikorkeakouluun ensihoitajaksi ja fysioterapeutiksi, mutta ensisijaisesti toimintaterapiaa. Sain paikan toimintaterapia-koulutuksesta. Joku mainosti sitä minulle sanoilla ”pääsee nuorten kanssa ilmaiseksi katsomaan elokuvia”. Otin opiskelupaikan vastaan. Opintojen aikana ymmärsin, että työ sopi minulle ja vastasi niitä arvoja, eli ihmisten auttamista sekä hyvinvoinnin ja tasa-arvon edistämistä, joita olin ajatellut toteuttavani myös lääkärin työssä.

Kymmenen työvuoden jälkeen hain jälleen opiskelemaan, tällä kertaa sosiaalitieteitä valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Aikoinaan lääkikseen hakiessa en edes tiennyt tällaisesta alasta/mahdollisuudesta. Ensimmäisellä kerralla pääsykoe sujui aika huonosti, mutta päätin heti hakea seuraavana keväänä uudestaan ja sain opiskelupaikan toisella hakukerralla.

Nyt ajattelen, että reittini ei ollut sellainen kuin nuorempana ajattelin, mutta se ei enää haittaa. Olen tutustunut eri ammatteihin työn kautta ja ymmärtänyt, että voisin työskennellä useammassakin eri ammatissa ja olla tyytyväinen sekä kokea merkityksellisyyden tunnetta työstäni

Haaveenani oli päästä opiskelemaan opettajaksi ja työskennellä ala-asteella. En kuitenkaan päässyt opiskelemaan vaan pidin välivuoden, jonka aikana tein kouluavustajan töitä. Työskennellessäni ala-asteella ymmärsin, ettei opettajan ammatti ole sittenkään minua varten. Välivuoden aikana ajatukseni siitä, mitä haluan tehdä “isona” selveni ja seuraavana vuonna pääsinkin opiskelemaan sosionomiksi. Jälkikäteen olen iloinen siitä, etten päässyt heti opiskelemaan, vaikka muistan hylkäävän päätöksen harmittaneen todella paljon.

Haaveenani oli päästä opiskelemaan opettajaksi ja työskennellä ala-asteella. En kuitenkaan päässyt opiskelemaan vaan pidin välivuoden, jonka aikana tein kouluavustajan töitä. Työskennellessäni ala-asteella ymmärsin, ettei opettajan ammatti ole sittenkään minua varten. Välivuoden aikana ajatukseni siitä, mitä haluan tehdä “isona” selveni ja seuraavana vuonna pääsinkin opiskelemaan sosionomiksi. Jälkikäteen olen iloinen siitä, etten päässyt heti opiskelemaan, vaikka muistan hylkäävän päätöksen harmittaneen todella paljon.