Blogi: Kuoleman äärellä työssä – miten pysähdymme yhdessä?

31.10.2025

Kuolema on osa ihmisyyttä – ja monilla aloilla myös osa työtä. Silti sen herättämistä tunteista puhutaan melko harvoin työyhteisöissä. Pyhäinpäivän aikaan pysähdyn pohtimaan, miksi kuoleman äärellä tarvitaan myös ammatillista turvaa ja yhteistä jakamista.

Keltaiseen mekkoon pukeutunut nainen katsoo hymyillen kameraan.

Sari Enkkelä työskentelee Diakoissalaitoksella hyvinvointimentorin, Sielun sparrin ja Yhdessä elämisen taitokeskuksen valmentajan tehtävissä.

Pyhäinpäivän aikaan monen mieli hiljenee muistelemaan poisnukkuneita. Kuolema koskettaa meitä kaikkia, mutta työelämässä siitä puhuminen voi olla vaikeaa. Silti monilla työpaikoilla – erityisesti hoiva-, sosiaali- ja terveysaloilla – kuolema on osa työn todellisuutta. Sen läsnäolo voi herättää työntekijöissä monenlaisia tunteita: surua, epävarmuutta, huolta tai jopa pelkoa.

Siksi työyhteisössä tarvitaan tilaa näiden tunteiden käsittelylle.

Työyhteisö – ammattilaisia ja ihmisiä

Työyhteisö ei ole vain joukko ammattilaisia, vaan myös ihmisiä, joilla on sydän, historia ja omat kokemuksensa elämän rajallisuudesta. Kun kuolema tulee osaksi työtä – olipa kyse asiakkaasta, potilaasta tai kollegasta – se koskettaa työyhteisöä kokonaisuutena.

Tällaisissa tilanteissa yhteiselle pysähtymiselle on paikkansa.

Turvallinen keskustelun paikka voi olla työnohjaus tai erikseen varattu hetki, jossa jokainen saa puhua ja tulla kuulluksi omalla tavallaan. Jo se, että sanoitetaan ääneen koettua, voi tuoda helpotusta ja vahvistaa yhteisöllisyyttä.
Toisilla työntekijöillä on paljon kokemusta kuoleman kohtaamisesta, toisilla vähän – kaikkien kokemukset ovat yhtä arvokkaita.

Inhimillisyys ei vie ammatillisuutta

Ammattilainen saattaa joskus arkana kysyä itseltään: viekö oma suruni minulta ammatillisuuden?
Itse muistan, kuinka läheiseni kuoleman äärellä tuntui inhimilliseltä, jopa lohdulliselta, että hänen omahoitajansa suru oli näkyvissä. Hän ei ollut etäinen, vaan läsnä. Tunsin, että myös hänelle rakkaani oli tärkeä. Se kertoi minulle ihmisyydestä ja välittämisestä tavalla, jota ei voi opetella kirjoista.
Kuoleman äärellä ammatillisuus ei katoa. Se saa uuden syvyyden, jossa ihmisyys ja ammattitaito kulkevat rinnakkain, sydän mukana.

Yhteinen jakaminen rakentaa turvaa

Mentorina ja työnohjaajana saan käydä näitä keskusteluja. Olen nähnyt ja kuullut, miten tärkeää ja työtiimin psykologista turvallisuutta rakentavaa tällainen jakaminen voi osaltaan olla.

Kun luodaan kiireetön ja luottamuksellinen hetki ja ammattilaisen tuki fasilitoituun keskusteluun, se tarjoaa työryhmälle mahdollisuuden käsitellä yhdessä vaikeitakin kysymyksiä, kuten:

  • Mitä kuolema minussa herättää?
  • Miten se vaikuttaa työhöni ja suhteeseeni asiakkaisiin tai työtovereihin?
  • Miten tuen itseäni ja muita jaksamaan, kun työ koskettaa syvältä?

Kuolema muistuttaa elämän merkityksestä

Pyhäinpäivän hiljaisuus voi olla hyvä hetki pysähtyä pohtimaan kuoleman ja edesmenneiden lisäksi myös itse elämää. Elämän rajallisuuden valossa, työarki ja sen kohtaamisten ainutlaatuisuus ja arvokkuus hohtaa erityisessä valossa.

Kirjoittaja Sari Enkkelä työskentelee Diakoissalaitoksella hyvinvointimentorin, Sielun sparrin ja Yhdessä elämisen taitokeskuksen valmentajan tehtävissä.

Diakonissalaitoksen asiantuntijapalveluna Yhdessä elämisen taitokeskus tarjoaa räätälöidysti koulutusta ja sparrausta sekä valmennusta erilaisille yhteisöille ja ryhmille. Olemme järjestäneet koulutuksia niin sote-alan työntekijöille kuin vapaaehtoisillekin muun muassa kuoleman kohtaamisesta työ- ja vapaaehtoistehtävissä. Taitokeskuksen ammattilaiset ovat Diakonissalaitoksen eri alojen osaajia, joiden asiantuntijuuteen yhdistämme talomme erityisosaamisena kokemusosaamista. Lue lisää: hdl.fi/taitokeskus.

 

Myös nämä voisivat kiinnostaa sinua: