Luova ratkaisu yhteiskunnalliseen haasteeseen: Diakonissalaitos

Diakonissalaitos on uudistanut yhteiskuntaa ja uudistunut samalla itse koko lähes 160-vuotisen historiansa ajan. Olemme olleet innovaatioiden äärellä jo silloin, kun innovaatio-sanaa ei ollut olemassakaan. Tämä Luovia ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin -sarja kokoaa yhteen yhteiskunnallisia innovaatioita, joiden synnyssä Diakonissalaitoksella on ollut roolinsa. Sarjan aloittaa yhteiskunnallinen innovaatio nimeltä Diakonissalaitos.

FAKTAT LYHYESTI
Ongelma: Kylmät kesät kuihduttivat 1800-luvun Suomea ja kulkutaudit jylläsivät. Helsinkiin saapui joukoittain työtä ja ruokaa etsiviä nälän heikentämiä ihmisiä.
Ratkaisu: Leskirouva Aurora Karamzin haki mallia Saksasta ja perusti Helsinkiin Suomen ensimmäisen diakonissalaitoksen. Laitos aloitti vuonna 1897 kahdeksanpaikkaisena kulkutautisairaalana Helsingin keskustassa.
Yhteistyö: Diakonissalaitoksen perustamisen idea ja aloite tuli Aurora Karamzinilta, mutta yhteistyö oli jo tuolloin tärkeää. Kumppanikseen Karamzin sai perustamishankkeeseen Suomen Lähetysseuran johtokunnan.
Vaikutus: Lähes 160 vuoden jälkeen Diakonissalaitos toimii edelleen rohkeasti ihmisarvon puolesta, yhteiskuntaa uudistaen. Säätiö ja sen omistama yhteiskunnallinen yritys Rinnekodit on läsnä ihmisten arjessa ja luo kehittää ratkaisuja haavoittuvassa asemassa olevien tueksi yhteiskunnassa, joka muuttuu jatkuvasti. Kahdeksanpaikkaisesta sairaalasta on kasvanut 3400 sotealan ammattilaista työllistävä valtakunnallinen organisaatio.

Ongelma: kylmät kesät, tyhjät viljalaarit ja kulkutaudit

Suomi eli 1800-luvulla pääasiassa maataloudesta. Suurin osa väestöstä sai elantonsa viljelemällä maata tai hoitamalla karjaa. Säiden ja vuodenkierron vaikutus elinoloihin oli merkittävä. Erityisesti viljasatojen onnistuminen määritti, kuinka seuraavasta vuodesta selvittäisiin. 1860-luvun puolivälissä ilmasto oli poikkeuksellisen kylmää, ja kasvukaudet jäivät lyhyiksi ja sadot tuhoutuivat. Viljavarastoja ei voitu kaikkialla Suomessa täyttää, mistä seurasi, ettei ruokaa riittänyt kaikille, etenkään köyhimmille. Maassa nähtiin nälkää. Helsinkiin saapui joukoittain työtä ja ruokaa etsiviä nälän heikentämiä ihmisiä. Heidän mukanaan levisivät kulkutaudit kuten isorokko, punatauti ja lavantauti. Kaupungissa ei ollut riittävästi hoitopaikkoja sairastuneille. Yleisiä sairaaloita ei ollut eikä julkisen vallan tarjoamaa turvaa.

Ratkaisu akuuttiin tilanteeseen: perustetaan Diakonissalaitos

Leskieverstinna Aurora Karamzin (1808–1902) oli tutustunut Euroopassa monenlaiseen sosiaaliseen auttamistyöhön. Erityisesti häntä kiinnosti saksalainen Kaiserswerthin diakonissalaitos. Se oli toimintamallina, kun Karamzinin aloitteesta Helsinkiin perustettiin vuonna 1867 kahdeksanpaikkainen kulkutautisairaala, Diakonissalaitos. Kumppanikseen Aurora sai perustamishankkeeseen Suomen Lähetysseuran johtokunnan. Uuden toimijan ensimmäisenä tehtävänä oli auttaa lavantautiin sairastuneita vähävaraisia naisia ja tautitilanteen helpottaessa ryhtyä kouluttamaan nuoria naisia hoitotyöhön ja sosiaalisen auttamistyöhön. Laitoksen yhteyteen perustettiin myös lastenkoti, sillä sairaalaan otettujen naisten lapset jäivät äidin sairastuessa vaille huoltajaa. Heitteillä olevia lapsia löydettiin myös muualta kaupungista.

Helsingin jälkeen diakonissalaitoksia syntyi muuallekin Suomeen: Viipuriin (nyk. Lahden diakonialaitos), Ouluun ja Poriin.

Tulos: oliko Diakonissalaitoksen perustamisesta hyötyä?

Diakonissalaitoksen toimintamalli ja -periaatteet perustuivat Saksassa kehitettyyn kristilliseen diakoniatyön malliin, jota sovellettiin suomalaisiin oloihin. Alusta alkaen Diakonissalaitoksen ydintehtävä on liittynyt heikoimmassa asemassa oleviin. Jo ensimmäisinä toimintavuosinaan laitos ryhtyi järjestämään sairaalan lisäksi organisoidusti apua koteihin ja erilaisiin yksityisten perustamiin sosiaalilaitoksiin.

Diakonissalaitoksen myötä Suomeen syntyi diakonissojen ammattikunta. Erityisessä Sisarkodissa saatu hoitoalan koulutus ja ammatinharjoittaminen oli omanlainen, yhteisöllisyyteen perustuva elämäntapansa.

Diakonissan ammatista tuli Suomessa kolmas ammatti, johon nainen saattoi valmistua. Kaksi muuta ammattia olivat kätilö ja opettaja. Diakonissalaitos on edelleen mukana koulutustoiminnassa Suomen Diakoniaopiston ja Diakonia-ammattikorkeakoulun osaomistajana.

Laitoksen toiminnassa yhdistyi kristilliset arvot, inhimillisyys ja käytännön toiminta tavalla, joka auttoi ihmisiä konkreettisesti. Diakonissalaitos reagoi hätään mutta ryhtyi toimimaan myös ennakoivasti uusien tarpeiden ilmaantuessa: sairaalatoimintaa kehitettiin, avattiin turvakoteja, lastenkoteja ja kehitettiin vanhustenhuoltoa ja alan koulutusta. Diakonissalaitos toi suomalaiseen yhteiskuntaan uudenlaisen tavan auttaa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.

Missä mennään nyt?

Diakonissalaitos on muuttunut lähes 160 vuodessa uskonnollisesta hyväntekeväisyyteen perustuvasta yhteisöstä moderniksi, arvolähtöiseksi sosiaalialan toimijaksi. Se kehittää ratkaisuja haavoittuvassa asemassa olevien tueksi yhteiskunnassa, joka muuttuu jatkuvasti. Aiemmin toiminnan pohja oli vahvasti uskonnollinen, nykyisin arvolähtöinen muttei uskonnollisesti sitoutunut. Diakonissoja ei enää montaa työsuhteessa ole, mutta suurin osa henkilökunnasta on saanut sosiaali- tai hoitoalan koulutuksen. Sairaalatoiminta on päättynyt, sen tilalle on vahvistunut heikommassa asemassa olevia palveleva yleishyödyllinen hanketoiminta sekä Rinnekodit-nimellä kulkeva liiketoiminta. Tänä päivänä Diakonissalaitos on julkisen sektorin täydentäjä, joka kehittää edelleen uusia toimintamalleja. Työ on myös laajentunut maan rajojen ulkopuolelle.

Kirjoittaja Jaana af Hällström työskentelee Diakonissalaitoksella intendenttinä ja viestinnän asiantuntijana