Koska feminismi ei ole miesvihaa

”Suomessa kinastellaan toisinaan siitä, onko feminismi miesvihaa vai ei. Romanian romaninaisilla ei ole aikaa sellaiseen, sillä heidän aikansa menee taisteluun sen puolesta, että heillä olisi kuukautissuojia ja ehkäisyvälineitä. He kamppailevat lastensa oikeudesta käydä koulua sekä perheidensä oikeudesta juoksevaan veteen ja sähköön”, kirjoittaa Carolin Ahlvik-Harju.

Hiljaa ja hieman naiivisti istuin ja ihailin pitkiä mustia hiuksia, suklaanruskeita silmiä ja auringon päivittämää tummaa ihoa naisilla, jotka istuivat piirissä villinä rehottavalla pihalla. Kuinka kauniita he ovatkaan, ajattelin. He huokuivat voimaa ja yhteenkuuluvuutta, jota en oikein osannut pukea sanoiksi. Tunnelma oli lämmin, mutta samalla vaikea.

Lähes kaikissa yhteyksissä pitkät vaaleat hiukseni, vaalea ihoni ja siniset silmäni edustavat (parhaassa tapauksessa) jotain positiivista tai (huonoimmassa tapauksessa) jotain neutraalia. Romanian maaseudulla, jossa romanit elävät köyhinä ja erillään muista, ulkonäköni edustaa valtaa, rahaa, syrjintää, kolonialismia ja rasismia.

Kun liityin ujosti piiriin, kirosin hetken perimääni, mutta ymmärsin myös, ettei sillä olisi ollut mitään merkitystä, vaikka olisin tummahiuksinen. Ainoa asia, mitä saatoin tehdä, oli kuunnella nöyrästi.

Keskustelu alkoi kevyesti ja koski hanketta, jossa he olivat mukana. He kertoivat, kuinka feministisestä ajattelutavasta oli tullut yhdistävä voima heidän pyrkiessään vaikuttamaan tilanteeseensa. Kuinka he olivat toistuvasti protestoineet kaupungintalon edessä saadakseen kylänsä mutaisen tien asfaltoitua. Kuinka he olivat taistelleet saadakseen henkilökortit itselleen ja lapsilleen. Kuinka ruoka ei riitä ja kuinka heidän lapsiaan kiusataan koulussa sen takia, että he ovat romaneja.

Kysyin heiltä jokaiselta vuorollaan, mitä he kaipaavat. Ja jokaisen vastauksen myötä mieleni täytti nöyryys, häpeä, suru, ihailu, syyllisyys, viha, päättäväisyys, voimattomuus.

Suomessa kinastellaan toisinaan siitä, onko feminismi miesvihaa vai ei. Romanian romaninaisilla ei ole aikaa sellaiseen, sillä heidän aikansa menee taisteluun sen puolesta, että heillä olisi kuukautissuojia ja ehkäisyvälineitä. He kamppailevat lastensa oikeudesta käydä koulua sekä perheidensä oikeudesta juoksevaan veteen ja sähköön.

Kun romaninainen raahautuu sairaalaan synnytyksen ollessa käynnissä ja hänet käännytetään ovelta synnyttämään kadulla – silloin feminismi ei ole miesvihaa, vaan kyse on antirasismista ja ihmisarvosta.

Kun miehensä pahoinpitelemä romaninainen menee poliisilaitokselle ja saa itse sakot siitä, että kehtasi kuluttaa poliisin aikaa hölynpölyyn – silloin feminismi ei ole miesvihaa, vaan kyse on selviytymisestä ja ihmisoikeuksista.

Kun nuoret romanitytöt pakotetaan keskeyttämään koulunkäyntinsä mennäkseen naimisiin itseään paljon vanhempien miesten kanssa – silloin feminismi ei ole miesvihaa, vaan kyse on itsemääräämisoikeudesta ja lasten oikeudesta olla lapsia.

Kun romaninaiset istuvat piirissä kertomassa eräälle naiiville vaalealle naiselle Suomesta kaipauksestaan – silloin feminismi ei ole miesvihaa, vaan uskoa siihen, ettei heidän tarvitse hyväksyä vuosisatoja kestänyttä sortoa ja syrjintää – kunhan he pysyvät yhtenäisinä.

Feminismi ei ole miesvihaa. Feminismi on kovaa, mutta lämmintä. Feminismi on voimaa ja yhteisöllisyyttä. Feminismi on ruohonjuuritason työtä, iloa, tietoa, haavoittuvuutta, työkaluja, poliittista aktivismia. Feminismi on elintärkeää ihmisille (ei vain naisille), jotka elävät sellaisissa elinoloissa, joissa edes perusasioita ei voida pitää itsestäänselvyyksinä.

Onko meillä todella varaa olla olematta feministejä?

Carolin Ahlvik-Harju on Romaniportin työllisyyslab -hankkeen projektipäällikkö. Hanke edistää maahanmuuttajaromanien työllistymistä ja monimuotoisia työyhteisöjä Pietarsaaressa. Blogiteksti on julkaistu ruotsiksi Österbottens Tidning -lehdessä 9.7.2025. Suomennos on julkaistu osana nuorten romaninaisten hyvinvointia ja osallisuutta edistävää RomniME-hanketta.