Kovasta taustasta muiden tukijaksi – arvostava kohtaaminen nostaa esiin ihmisten omat voimavarat

Riitta löysi Kontulan D-asemalla käsitöistä tavan jakaa osaamistaan yhteisölle ja löytää yhteyttä muihin. Diakonissalaitoksen D-asematyö perustuu osallistujien toimijuuden vahvistamiseen. Jokaisella on annettavaa taustasta ja elämäntilanteesta riippumatta. 

Kontulan D-aseman vapaaehtoinen Riitta ja yhteisötyöntekijä Virpi Still ovat tunteneet jo vuosia. Ajan, yhteistyön ja avoimen kohtaamisen myötä luottamus on vahvistunut.

Haave oli hautunut Riitan mielessä pitkään: pääsisipä puuhaamaan jotakin mukavaa lasten kanssa. 

”Minulla ei ole omia lapsia, enkä ole ollut ihan pienten kanssa. Mutta siinä iässä, kun mielikuvitus lähtee laukkaamaan ja heillä on hirveästi tarinaa, heitä on niin hauska kuunnella”, Riitta kuvaa. 

Yhteisötyöntekijä Virpi Still muistaa, miten Riitta herkistyi kertoessaan hänelle toiveestaan. Se oli selvästi tunnepitoinen, kipeäkin asia. Oli vuosi 2019, ja sosionomiksi opiskelleen Virpin työharjoitteluun D-asemalla kuului suunnitella yhdessä vapaaehtoisen kanssa jotakin uutta ja mieleistä. 

D-asemat ovat Diakonissalaitoksen kohtaamispaikkoja kaupunkilaisille. Niiden yhteisöllinen toimintamalli rakentuu ihmisten omien vahvuuksien ja voimavarojen ympärille. Ei siis ylhäältä alaspäin, vaan tasavertaisesti: kuka tahansa voi ehdottaa tekemistä ja osallistua sen järjestämiseen. 

Riitta ohjasi jo tuolloin Kontulassa vapaaehtoisena käsityökerhoja. Juteltuaan Riitan kanssa Virpi Still tarttui ajatukseen: mitä jos järjestettäisiin askarteluhetkiä lapsille? Hän otti yhteyttä lähikirjastoon, ja siellä innostuttiin ideasta. 

Epävarmuudesta onnistumisen iloon 

Alkuun Riitta pelkäsi ja melkein perääntyi. 

”Olin ihan ulkona siitä, mitä lasten maailmassa tapahtuu. Jännitin, että miten minä niille edes puhun.” 

Riitta saa energiaa ja hyvää mieltä siitä, kun pystyy olemaan avuksi muille.

Virpin tuki ja tarkat suunnitelmat auttoivat. Ensimmäisellä kerralla tehtiin heijastimia ja avaimenperiä. Lapset olivat innoissaan ja ottivat Riitan mutkattomasti vastaan. Pelko ja epävarmuus hälvenivät, kun tuli kohdatuksi luontevasti ja sai neuvoa ja auttaa. 

”Siitä tuli tosi hyvä fiilis. Mutta ensimmäinen kerta olisi ollut ihan erilainen, jos olisin ollut siellä yksin.” 

Koronapandemia esti askartelutuokiot, mutta tauon jälkeen niitä päästiin taas pitämään. D-asemalla Riitta ohjaa myös erilaisia kädentaitoja helmitöistä joulukransseihin. 

Rankka nuoruus jätti jälkensä  

Riitta on asunut Kontulassa vuosikymmeniä ja on monille alueen asukkaille tuttu. Ennen tuloaan D-asemalle hän oli toiminut jo kaupungin päiväkeskus Symppiksessä.  

Työ päihteitä käyttävien parissa oli sekin mielekästä, mutta vaati tietynlaista asennetta, ehkä vähän kovuuttakin. Koko ajan piti olla tarkkana, kun sattui ja tapahtui. 

Toisaalta se oli Riitalle valmiiksi tuttu maailma – ja porukkakin. Nuoruudessa juomaa kului ja syntyi tappelujakin. Silloin tuli nähtyä ja koettua rajuja asioita. 

”Sellaisia, joista ei oikein voi puhuakaan”, Riitta sanoo. 

Nuo vuodet ovat kaukana takana, mutta jättivät jälkensä. Yhä hän saattaa olla tilanteissa vähän varpaillaan, aistia tarkasti ilmapiiriä ja ihmisiä. Siinä on hyvätkin puolensa. 

”Elämää on nähtävä eri kanteilta, että osaa ymmärtää muita.” 

Jokaisen voi kohdata ihmisenä 

Arvostava, tasavertainen kohtaaminen on keskeinen osa D-asemien toimintatapaa. Kun jokainen tulee kohdatuksi ihmisenä taustastaan riippumatta, luottamus kasvaa. Ei tarvitse olla varuillaan ja kovettaa itseään. 

Riitta on ollut toiminnassa mukana jo kymmenisen vuotta. Hän kokee sinä aikana rauhoittuneensa. Välillä joutuu tosin vielä varomaan, ettei tule sanoneeksi jotain liian jyrkästi. 

”Kyllä sinä olet mielestäni pehmeämpi kuin silloin, kun tapasimme. Olet paljon halunnut kehittää itsehillintää ja tapaa olla ihmisten kanssa”, Virpi Still vahvistaa. 

Virpi Still arvostaa Riitan idearikkautta. D-aseman työntekijöiden tehtäväksi jää tukea sivusta, kun vapaaehtoiset ottavat vastuuta toiminnasta.

Riitta kertoo pysähtyvänsä mielellään kuuntelemaan, kun joku alkaa kadulla tai metrossa jutella, vaikka tuntematonkin. Sitä sattuu tämän tästä. 

”Ja minähän juttelen takaisin, koska minua on pienestä asti kiinnostanut ihmismieli.” 

Sopua ja luottamusta puhumalla 

Kontulan D-asemalla on koottu turvallisemman tilan periaatteet ja sovittu, miten toisille tai toisista puhutaan. Ihmiset ovat erilaisia, eikä ristiriidoilta aina vältytä. Pienetkin asiat on tärkeä puhua läpi, etteivät ne paisu isoiksi. Tässä työntekijät ovat vapaaehtoisten tukena. 

Vuosien varrella on kyllä otettu yhteenkin. 

”Kun tapasimme, sinä Riitta testasit minua aika paljon. Minulle se kertoi paljon siitä, minkälainen maailmasi on ja miten haet tapaa toimia”, Virpi Still sanoo. 

Kun toista kuulee rauhassa ja arvostaen, ymmärrys kasvaa. D-asemalla jokainen kertoo itsestään sen verran kuin kertoo. Riitta on halunnut työntekijöiden tietävän hänen taustastaan. Hän myöntää, että hänellä oli pitkään rooli päällä. 

”En tarkoittanut sillä pahaa. Ehkä vähän kokeilin, missä rajat menevät. Sen jälkeen on helpompi toimia yhdessä.” 

Riitalla on hurjasti ideoita ja silmää yksityiskohdille, ja hän haluaisi tehdä kaiken viimeisen päälle. Askartelumateriaaleja voisi hänen puolestaan ostaa vaikka rekkalasteittain. Virpi Still jakaa rakkauden kauniisiin asioihin, mutta asettaa rajoja, kun resurssit tulevat vastaan. 

”Aina ollaan kuitenkin saatu puhuttua asiat. Sitten taas jatketaan”, Riitta toteaa. 

Riittaa ja Virpiä yhdistää rakkaus pieniin, kauniisiin asioihin.

Yksinäisyydestä osallisuuteen 

 D-asemien perusajatus on vahvistaa ihmisten omaa toimijuutta. Jokaisella on annettavaa yhteisölle, taustasta ja elämäntilanteesta riippumatta. Mahdollisuus jakaa omaa osaamistaan lisää osallisuuden tunnetta ja yhteyttä muihin. 

Riitasta on mukavaa näyttää toiselle, miten jokin kohta käsityössä saadaan onnistumaan. Erityisesti lämmittää, jos ihmiset antavat palautetta, vaikka vain yhdellä sanalla. 

”Jälkeenpäin tulee energiapiikki, joka voi kestää pari päivää. Kun menee kotiin, mieli on niin hyvä, että kahvikupillinenkin maistuu erityisen hyvältä.” 

 Teksti: Anna Tommola / Noon Kollektiivi
Kuvat: Susanna Kekkonen / Noon Kollektiivi