Kuka saa kertoa kenenkin tarinan? Maailma tarvitsee kokonaisia ihmisiä ja lisää rosoisuutta
27.11.2025
Yhteiskunnan moniäänisyyttä tulee edistää siten, että valta on ihmisellä, mutta se vaatii aikaa ja ajattelua, kirjoittaa Näkymättömät-ohjelman viestinnän asiantuntija Siiri Pohjoinen.
Todellinen elämä ei noudata tarinoiden kaavaa, kirjoittaa Näkymättömät-ohjelman viestinnän asiantuntija Siiri Pohjoinen.
Kuvittele tilanne, jossa saisit kertoa ja jakaa oman elämäntarinasi juuri haluamallasi tavalla. Mitä kertoisit, mitä jättäisit kertomatta? Nyt kuvittele tilanne, jossa joku muu tekisi päätöksen puolestasi. Saisit kertoa oman tarinasi, mutta toinen ihminen päättäisi, mitä pitää tärkeänä ja kertomisen arvoisena muille. Kuvittele vielä tilanne, jossa joku muu kertoisi oman tarinansa siten, että sen kerrottaisiin edustavan myös sinua.
Nämä vaihtoehdot ovat keskeisiä esimerkkejä, kun mietimme, kenellä on valtaa antaa ääni ja kenelle. Sisällöntuottajat, viestijät ja journalistit tekevät jatkuvasti valintoja näkökulmien ja ääneen pääsevien henkilöjen valinnassa: ketkä haastatellaan tai ehdotetaan haasteltavaksi? Ketä ei haastatella? Mitä jätetään juttuun, mitä leikataan pois?
Tarinansa kertovia ei pidä muuttaa, vaan keskustelukulttuuria
Niin kuin elämässä muutenkaan, ei tarinoissakaan ole olemassa yhtä oikeaa tapaa, joka johtaisi automaattisesti onnistumisiin. Mutta on yksi toimiva keino, jolla voimme tähdätä inhimillisempiin sisältöihin: tarinansa jakavan ja siitä kertovan viestijän tai toimittajan välinen vuorovaikutus, joka luo aitoa ymmärrystä eri näkökulmista.
Oman elämäntarinansa avaaminen ei ole mutkatonta. Some- ja keskustelukentillä elää vahvasti ja voimissaan kulttuuri, jossa toisten ihmisten ja elämien kommentointi ja riepottelu armottomaan sävyyn on kaikille mahdollista vain muutamalla näppäilyllä ja enterillä, usein myös anonyymisti. Mutta emme voi koskaan murtaa yhteiskuntaamme hajottavia vaiettuja aiheita ja häpeäleimoja, jos annamme periksi, hyväksymme kiusaamisen ja hiljenemme, jotta emme tulisi lytätyiksi.
Meidän ei pitäisi joutua muuttamaan tarinansa kertovia ihmisiä, vaan keskustelukulttuuria. Oman elämänsä avaajaa ei tule jättää yksin, kun häneen kohdistuu vihapuhetta tai aiheetonta kritiikkiä. Meidän tulee myös tukea toisiamme, kun uskallamme avata elämämme kipeitä ja vaikeita asioita. Tarvitsemme toistemme puolustamista hajottamisen ja vastakkainasettelun sijaan. Sama pätee laajemmin yhteiskunnassa: meidän ei tule muuttaa kiusattuja, vaan heitä, jotka kiusaavat.
Tässä korostuu sisällöntuotannollinen vastuu: otsikoinnista ja näkökulmista lähtien me viestijät ja toimittajat voimme luoda sisältöjä, jotka kauhistelun tai ihmettelyn sijaan luovat yhteyksiä ja ymmärrystä.
Ylen toimittaja Kirsi Karppinen esimerkiksi nosti Näkymättömät-ohjelman viestintäpäivässä lokakuussa esiin jälkipurun tärkeyden. Vaikeissa ja vakavissa aiheissa avoin keskustelu haastateltavan ja toimittajan välillä auttaa tekemään päätöksiä tarinan kertomisesta ja rajauksesta. Se voi auttaa haastateltavaa myös suhtautumaan keskustelupalstoilla käytävään keskusteluun tai auttaa jutun seurausten kanssa, jos sellaisia tulee.
Stigma purkautuu tiedolla ja ymmärryksellä
Näkymättömät-ohjelman tehtävänä on tuoda esiin yhteiskunnassa näkymättömiin jääviä ilmiöitä ja ongelmia. Työssämme huomaamme, että moni asia olisi helpommin keskusteltavissa, jos niiden ympärille ei olisi kasattu vuosikymmenten ajan puhumattomuuden verhoja ja stigmapeittoja, jotka estävät meitä katsomasta asioita suoraan ja puhumasta niistä niiden oikeilla nimillä.
Viestintä ja journalismi ovat parhaimmillaan tehokkaita keinoja stigman purkamiseen, sillä selkeän vuorovaikutuksen avulla myös tieto ja ymmärrys lisääntyvät. Stigmaa purkavia sisältöjä voivat olla esimerkiksi taustoittavat ja vaikeita ilmiöitä neutraalisti avaavat sisällöt, joissa ei ole valittu kauhistelevia tai ennakkoon stereotypisoivia asenteita.
Enemmän rosoisuutta, vähemmän mallitarinoita
Tytti Rantanen ja Taija Roiha pohtivat tarinavetoisen aktivismin haasteita teoksessa Kertomuksen vaarat – kriittisiä ääniä tarinataloudessa (Mäkelä, Björninen, Hämäläinen, Karttunen, Nurminen, Raipola & Rantanen, 2020). Mallitarinoihin soveltuvat kertomukset ovat tyypillisiä tarinankerronnalle, mutta ne jättävät taakseen ja alleen elettyä elämää.
Rantasen ja Roihan mukaan ”vallitsevasta kehyksestä poikkeavat kokemukset eivät välttämättä tule kuulluiksi, mikä kaventaa ilmiön käsittelyä.” Koska todellisuus on yleensä sotkuisempaa kuin tietyn kaavan mukaan etenevät tarinat, voivat mallitarinat ”jättää jalkoihinsa yleisöille vähemmän vetoavia tapahtumia.” (Mäkelä ym. 2020, 162.)
Mallitarinoille tyypillistä on se, että tarinassa on selkeitä rooleja kuten uhri ja pahantekijä tai kaava, jolla asia etenee. Jos tarina rakentuu helpon kaavan ympärille, se sivuttaa helposti poliittisen toiminnan ja työn, jota rakenteiden murtamiseksi on tehty jo ennen kyseistä tarinaa. Yksi esimerkki on Rantasen ja Roihan mukaan seksuaaliseen häirintään liittyvät rakenteet ja niihin puuttuminen. Valaistuneen ja aktiivisen yksilön tekemiä oikeita valintoja oikeaan aikaan korostava tarinankerronta antaa ”huomattavan painoarvon siviilirohkeudelle laajemman yhteisrintaman ohi”. (Mäkelä ym. 2020, 163.)
Todellinen elämä ei noudata tarinoiden kaavaa
Minkälaisia maailmoja meille avautuisikaan, jos kiinnostuisimme autenttisemmista tarinoista ja tuottaisimme niitä myös? Vaikeita asioita taidokkaasti esiintuovat sisällöt luovat kokonaisvaltaisempaa kuvaa yhteiskuntamme ilmiöistä.
Elämä ei ole yksinkertaista, joten tarinoissakin olisi usein paikallaan keskittyä sankaritarinoiden sijaan enemmän rosoisuuteen, keskeneräisyyteen ja epämääräisyyteen. Oikea aito elämä ei myöskään todellisuudessa etene tietyn kaavan mukaan huipentuen onnelliseen loppuun. Tarvitsemme tarinoita, jotka tuovat esiin elämän ideaalikaavojen takana.
Tarinan kaava toimii silti moneen
Voimme haastaa tarinan kaavaa, mutta on myös todettava, että se toimii moneen. Tarinoita tarvitaan, mutta parhaimmillaan ne toimivat, kun ihminen itse on niissä aktiivinen toimija – ei sankari tai uhri, vaan oma itsensä, kokonainen.
Kuvittele tilanne, jossa saisit vaikuttaa enemmän siihen, miten elämäntarinoita kerrotaan. Mistä haluaisit keskustella lisää, mitä oppia tai mitä haastaa?
Näkymättömät-ohjelman loppuvuodesta 2025 järjestämä Viestinnän monet kasvot -viestintäpäivä viritti keskustelua yhteiskunnan haastavista aiheista ja niiden viestimisestä. Jatkamme tapahtumasarjaa vuonna 2026. Nyt jo kalentereihin voi lisätä tiistain 14.4.2026 klo 10–12, jolloin käsittelemme ajankohtaisia aiheita näkymättömiin jäävistä ilmiöistä ja viestinnän monista kasvoista Teams-tilaisuudessa.
Lisätietoa Näkymättömät-ohjelmasta ja sen ajankohtaisista tapahtumista: näkymättömät.fi
Lähteenä käytetty teoksesta Kertomuksen vaarat – Kriittisiä ääniä tarinataloudessa (2020, toimittajat: Maria Mäkelä, Samuli Björninen, Ville Hämäläinen, Laura Karttunen, Matias Nurminen, Juha Raipola ja Tytti Rantanen) Tytti Rantasen ja Taija Roihan artikkelia Kertomuksen vaarat #MeToo-liikkeen tarinavetoisessa aktivismissa (s. 162–163).